”Kapinapappi” Kai Sadinmaasta valmistui dokumenttielokuva – ensi-ilta syksyllä

Kapinapapiksi nimitetystä Kai Sadinmaasta kertova dokumenttielokuva on valmis, kertoo elokuvan tuottaja Timo Vierimaa. Dokumenttielokuva Ristin tien ensi-ilta on syksyllä, ja sitä esitetään elokuvafestivaalien lisäksi Ylen ohjelmistossa. Tarkkaa päivämäärää Vierimaa ei vielä osaa sanoa.

Runsaan tunnin kestävä dokumenttielokuva seuraa Sadinmaan elämää vuoden 2015 ajan. Tuolloin Sadinmaa asettui Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaaksi.

– Elokuvassa on Kai Sadinmaan näkökulma siihen, mitä Suomessa tapahtui vuonna 2015. Silloin esimerkiksi ruvettiin pitämään suurmielenosoituksia ja huudettiin rajoja kiinni, Vierimaa kertoo.

Hänen mukaansa dokumentissa nähdään, kuinka rakkautta julistava pappi poistetaan mielenosoituksesta ennemmin kuin häntä uhanneet mielenosoittajat.

Sadinmaa on esittänyt usein kritiikkiä kirkkoa tai yhteiskuntaa kohtaan. Maaliskuussa 2015 hän peitti Mannerheimin päiväkäskyn seinällä omalla päiväkäskyllään. Joulukuussa 2015 hän meni Rajat kiinni -mielenosoitukseen kyltin kanssa, jossa luki ”rakasta maahanmuuttajaa”.

Sadinmaa on kirjoittanut vuonna 2014 kirjan 10 käskyä kirkolle, jossa hän kritisoi kirkkoa muun muassa Jeesukseen liittyvistä valheista, nöyristelystä valtaapitävien edessä, vallanhalusta, markkinauskovaisuudesta ja omaisuuden keräämisestä.

Pohtinut myös oman seurakunnan perustamista

Viime aikoina Sadinmaa on pohtinut oman seurakunnan tai vastaavan perustamista, hän kertoi Kotimaa24:n haastattelussa toukokuussa 2016.

– Minähän olen työtön pappi enkä tunnu saavan kirkosta töitä. Haluaisin kuitenkin toteuttaa omaa kutsumustani, siksi lähdin liikkeelle tässä, hän kertoi tuolloin haastattelussa.

– Koen kuitenkin olevani luterilainen. En ainakaan tällä hetkellä koe tarvetta erota kirkosta tai pappeudesta. Täytyy katsoa, mihin suuntaan yhteisö lähtee kehittymään, kun kokoonnutaan. Kyllähän se tietenkin jollakin lailla konfrontaatiossa on kirkon kanssa. En siitä sen enempää osaa sanoa.

Kuva: Olli Seppälä. Kai Sadinmaa Kouvolan Kirkkopäivillä vuonna 2015.

Lue myös:

Kai Sadinmaa pohtii oman ”seurakunnan” perustamista

Kirkon teesit kaipaavat päivitystä

Edellinen artikkeliKarjalaista lauluhäistä syntyi Kruuga
Seuraava artikkeliYlivieskan kirkkopalon oikeudenkäynti alkoi

Ei näytettäviä viestejä