Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko pyrkii levittäytymään Suomeen – arkkipiispa Leon mukaan tilanne on ”kestämätön ja kanonisen lain vastainen”

Arkkipiispa emeritus Leo. Kuva: Olli Seppälä

Ukrainassa toimiva Moskovan patriarkaatin alainen ortodoksinen kirkko (UOC) on  ryhtynyt aktiivisesti etsimään Suomesta jalansijaa, vedoten ukrainalaisten sielunhoidollisiin tarpeisiin. UOC:n Kiovan metropoliitta Onufri on nimennyt kirkkonsa viralliseksi edustajaksi Suomessa arkkimandriitta Fotijn.

Asiasta kertoo Suomen ortodoksisen kirkon tiedote.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo korostaa uutisen mukaan, että Suomi on kokonaisuudessaan Suomen ortodoksisen kirkon autonomista kanonista aluetta. Muiden ortodoksisten kirkkojen Suomen ortodoksisesta kirkosta kanonisesti irrallaan olevien edustustojen perustaminen Suomen ortodoksisen kirkon alueelle on Leon mukaan ”kestämätöntä ja kanonisen lain vastaista”.

Leo kertoo ilmoittaneensa kantansa arkkimandriitta Fotijlle ja ohjeistanut hiippakuntansa seurakuntia pidättäytymään kanssakäymisestä hänen kanssaan.

Asian taustalla on uutisen mukaan se, että Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen UOC on perustanut läntiseen Eurooppaan yli 80 seurakuntaa. Miljoonat ukrainalaiset ovat paenneet sotaa Euroopan unionin maihin. Suomessakin ukrainalaisia on kymmeniä tuhansia. Heissä on sekä UOC:n että vuonna 2019 Konstantinopolin ekumeeniselta patriarkaatilta autokefalian eli täysin itsenäisen aseman saaneen Ukrainan ortodoksisen kirkon (OCU) jäseniä.

Uutisen mukaan Suomen ortodoksinen kirkko toivottaa Ukrainan molempien kirkkojen jäsenet sydämellisesti tervetulleiksi mukaan Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntien elämään. Kirkko on käynnistänyt nelivuotisen hankkeen, jolla pyritään kaikin tavoin edistämään Suomeen Ukrainasta saapuneiden kotoutumista sekä suomalaiseen yhteiskuntaan että paikallisiin ortodoksisiin seurakuntayhteisöihin.

Arkkipiispa Leo pitää arkkimandriitta Fotijn pyrkimyksiä kaikin tavoin vahingollisina.

– Suomen ortodoksinen kirkko tunnetaan ortodoksisessa maailmassa aidosti monikulttuurisena ja eheänä kirkkona ja sellaisena aiomme pysyä myös jatkossa. Kirkkomme yhtenäisyyden horjuttaminen ei palvele ukrainalaisten eikä kenenkään muunkaan etua, arkkipiispa Leo sanoo kirkon uutisessa.

UKRAINASSA MAAN kahden suuren ortodoksisen kirkon väliset suhteet ovat jännitteiset. Molemmat kirkot – myös UOC – ovat kuitenkin tuominneet Moskovan patriarkan Kirillin Venäjän hyökkäykselle antaman tuen.

Arkkipiispa Leon teologinen sihteeri Jelisei Heikkilä toteaa, että mitenkään laajasta ilmiöstä UOC:n jalansijan etsimisessä Suomessa ei vielä ole kysymys.

– Loppujen lopuksi asia on marginaalinen, ottaen huomioon, minkälaiset rajatut mahdollisuudet Moskovan patriarkaattiin kuuluvalla UOC:lla on toimia Suomessa. Venäjän ortodoksisella kirkolla täällä kaksi seurakuntaa ja UOC pystyy toimittamaan jumalanpalveluksia vain niissä. Näissä jumalanpalveluksissa rukoillaan tietysti edelleen patriarkka Kirillin puolesta.

Ukrainalaisen arkkimandriitta Fotijn toiminta Suomessa on kuitenkin Heikkilän mukaan tosiasia.

– Hän ei ole kirkkojamme yhdistävä tekijä. Meidän kirkkomme toivottaa tervetulleeksi kaikki ukrainalaiset. Täällä, erityisesti Helsingin seudulla, me myös palvelemme heitä ukrainaksi, esimerkiksi ukrainankielisiä liturgioita toimittamalla, Jelisei Heikkilä sanoo.

Korjattu ilmaisu ortodoksisen kirkon uutinen ortodoksisen kirkon tiedotteeksi 3.5. klo 17.01.

Lue myös:

”Ukraina häviää sodan ilman lännen apua” – kirkkohallituksen asiantuntija Riikka Porkola vieraili EKK:n johtoryhmän mukana Kiovassa

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNäkökulma: Mikko Joensuun kappaleet ovat kuin rukouksia – onko artistin vakaumus hyvä syy kieltää niiden esittäminen kirkossa?
Seuraava artikkeliArkistojuttu: Hidas pudotus Jumalan kämmeneltä – Näin Mikko Joensuusta tuli melkein ateisti

Ei näytettäviä viestejä