Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Kotimaa-lehdessä 8.8.2019.
Istumme kivipaadella aurinkolasit päässä ja nojaamme Helsingin Johanneksenkirkon seinään. Mikko Joensuu riisuu sandaalit ja toteaa, että haastattelut hieman ahdistavat häntä.
Kiviseinän toisella puolella Joensuu soitti muutama vuosi sitten Amen 1 -levynsä julkaisukonsertin, joka oli vaikuttava elämys. ”Keikan” tenho vaihteli hauraasta kauneudesta infernaalisen kaaoksen. En tiedä, oliko urkujen käyttö kyseisessä tilaisuudessa nerokasta vai rienaavaa. Tapahtuma oli muutenkin kirkkokonsertiksi erikoinen, koska levyssä oli ainakin median mukaan kyse siitä, että Joensuun luopui sen kappaleita tehdessään paitsi masennuksesta myös jumalasta.
”Kun Mikko Joensuu luopuu Jumalasta syntyy jotain kaunista”, Yle hehkutti vuonna 2017.
Nyt aurinko käy kuumana, ja on hyvinkin mahdollista, että palamme. Ahdistaa, mutta ei paljon. Olemme luomakunnan humoristisessa grillissä.
Emme mene suoraan asiaan. Puhumme kesästä.
– Ihana kesä meneillään. Olen lomaillut ja kunnostanut mökillä erästä vanhaa rakennusta. Olen koittanut katsoa, mikä sen talon tuomio on, Joensuu kertoo
Varhaisessa teini-iässä Joensuu alkoi puhua kielillä.
MIKKO JOENSUU varttui Alajärvellä perheessä, jossa oli seitsemän lasta. Joensuut olivat helluntailaisia, kuten monet muutkin heidän lähipiirissään. Helluntailaisuus oli kokonaisvaltaista.
– Se oli osa kaikkea elämääni niin nuoresta kuin muistan.
Joensuu muistaa olleensa ylpeä helluntailaisista identiteetistään. Se oli kodin jatkumoa. Joensuun isä kuului vanhemmistaan eli seurakunnan johtajiin.
– Oli luontevaa nähdä oma perhe vaikuttamassa seurakunnassa.
– Yläasteella identiteetti vahvistui entisestään. Suhteessa luterilaisiin helluntailaisuus oli kovempi juttu. Koska olin helluntailainen, olin pelastunut. Koin että, että minun piti esimerkilläni antaa sellainen fiilis, että muidenkin kannattaisi kääntyä uskovaiseksi.
Varhaisessa teini-iässä Joensuu alkoi puhua kielillä.
– Rukoiltiin Pyhän Hengen laskeutumista halukkaiden päälle. Minua ohjeistettiin avaamaan suu, ja asiat alkaisivat tapahtua. Sanoin yksi tai pari tavua, ja seurakunnan johtaja vahvisti, että nyt sinä puhut kielillä.
– Kielillä puhuminen toimi eräänlaisena mantrana. Pääsin voimakkaisiin transsimaisiin tiloihin. Ehtoolliskokouksen jälkeen oli yleensä puolen tunnin rukoushetki, jossa koko seurakunta polvistui rukoilemaan. Kun ympärillä on 50 ihmistä, jotka tärisevät, itkevät ja profetoivat, ilmapiiri ruokkii itseään. En kuitenkaan koe, että kielellä puhuminen olisi tullut muualta kuin itsestäni.
Enää Joensuu ei ilmeisesti puhu kielellä.
– En. Tai no. En muista hetkeä, milloin olisin lopettanut sen. Mutta en muista sitäkään, milloin olisin lopettanut rukoilemisen ylipäänsä. Jossain vaiheessa se vain jäi vähemmälle. Kun en käynyt enää kokouksissa, se ei ollut enää luontevaa.
KANSAINVÄLISESTI KATSOTTUNA Mikko Joensuu on nykyaikaisen suomalaisen vaihtoehtomusiikin merkittävimpiä nimiä. Keikkoja hän on soittanut monissa maissa Islannista Yhdysvaltoihin. Joensuu sai 2016–2017 julkaistusta Amen-trilogialevystään Teosto-palkinnon ja kriitikoiden jakamattoman ylistyksen. Vuonna 2017 hän oli myös ehdokkaana Pohjoismaisen musiikkipalkinnon saajaksi ja soitti live-keikan Seattlessa toimivassa maineikkaassa KEXP– radiossa.
Innostus musiikkiin alkoi varhain. Joensuun ensimmäinen bändi oli seurakunnan lapsikuoro, jossa hän hoiti kitaristin tonttia.
– Eräs viikonloppu serkkujen mökillä sytytti innon kitaransoittoon. Serkku oli alkanut soittaa, ja itsekin halusin. Viikonlopun aikana opin ainakin kaksi biisiä. Niistä toinen oli Tommi Läntisen Syvälle sydämeen sattuu. Siinä oli vaikea sointu, h-molli.
H-mollista on menty eteenpäin. Monen mielestä Joensuu on nykyään suomen parhaimpia rock-kitaristeja. Hänellä on soittoon omaperäinen, innovatiivinen ote. Monen taiteilijan tavoin Joensuun introvertti persoonallisuus avautuu usein lavalla. Syntyy kauneutta ja eräänlaista luovaa meteliä. Jälkimmäistä Joensuu kehitteli ensimmäisessä yhtyeessään, joiden nimet olivat Canister ja Autopilot. Ne olivat gospel-yhtyeitä, joiden kappaleissa riitti sanoman lisäksi vauhtia.
– Canisterin jäsenten kanssa kävimme keskusteluja, voimmeko mennä soittamaan ei-hengellisiin paikkoihin. Oli selkeää, että biisien pitää kertoa Jumalasta. Muut biisit olivat turhia. Autopilotillakin oli hengellisiä kappaleita, ainakin aluksi.
– Siinä oli vaaran tuntua soittaa ensimmäistä kertaa baarissa, Joensuu kertoo Autopilot-ajoista.
Kaksi EP-levyä julkaisseen Autopilotin aktiivisena aikana vuonna 2006 Joensuu muutti Pohjanmaalta Helsinkiin.
Irtaantuminen hengellisistä asioista oli jo hyvässä vauhdissa.
– Minulla ei ollut Helsingissä seurakuntayhteyttä, enkä alkanut sitä etsiä.
Oli selkeää, että biisien pitää kertoa Jumalasta. Muut biisit olivat turhia.
AUTOPILOT-YHTYE sai uuden nimen: Joensuu 1685 . Se julkaisi yhden levyn, jota musiikkimediat suitsuttivat mairittelevin sanankääntein. Mikko Joensuu ei kuitenkaan ollut enää soittokunnossa.
– Olin syvästi masentunut, ja sitä jatkui monta vuotta. Menetin elämänilon ja -halun. Lopetimme yhtyeen. Olin niin ahdistunut, etten enää oikein ollut toimintakykyinen. Se sai eristäytymään yhteydestä kavereihin ja ihmisiin ylipäänsä.
– Sulkeuduin synkkään ja itsetuhoiseen maailmaani.
Ystävät luonnehtivat että ”Mikko on muuttunut haamuksi”. Hän käveli Helsingin katuja lippis syvällä päässä ja toivoi, ettei kukaan tulisi vastaan.
– Vetäydyn kolmeksi vuodeksi tekemään musiikkia. En ajatellut, että julkaisisin mitään. Vuonna 2013 voin hieman paremmin ja huomasin tehneeni kolme levykokonaisuutta.
Lopputuloksena syntyi yli kolme tuntia taiteellisesti kunnianhimoista musiikkia, jonka lajityyppiä on turha alkaa tässä määritellä. Niin monenlaista maisemaa Joensuun pään sisältä, hänen elämästään, levylle kumpusi.
Musiikki ei kuitenkaan ollut se, joka nosti Joensuun masennuksesta.
– Kyllä se oli ennemminkin poikani syntymä. Hän oli konkreettinen pala valoa. Tajusin, että haluan antaa kaiken parhaan lapselleni. Tajusin myös, että en pysty siihen, ellen saa itseäni kuntoon.
– Kävin terapiassa. Se auttoi ymmärtämään asioita eri valossa kuin miltä ne omassa päässäni näyttivät. Musiikista on ollut iloa, mutta se on enemmänkin seuraillut mielialojani kuin muuttanut niitä.
MONET MEDIAT ovat ilakoineet, että Amen-trilogiassa oli kyse Mikko Joensuun uskosta luopumisesta. Joensuu on koettanut oikoa näitä väitteitä sanomalla, että oikeastaan levyssä oli kyse masennuksen selättämisestä.
Kuitenkin Amen-levyt ovat täynnä puhetta Jumalasta. Monet kappaleista ovat hyvin rukousmaisia. Mikä siis on uskosta luopumisen osuus levyllä? Miten luopuminen tapahtui?
– En ajatellut uskonasioita vuosiin, mutta masennuksen aikana ne palasivat mieleen. Aloin pohtia suhdettani Jumalaan. Minua alkoi häiritä, että en osaa vastata, uskonko esimerkiksi helvetin olemassaoloon.
– Nopeasti tulin siihen tulokseen, että tietenkään Helvettiä ei voi olla olemassa. Sehän olisi ihan sairas ajatus. Se sotisi kaikkea sitä vastaan, mitä ajattelen Jumalasta. Minulla oli muitakin suuria kysymyksiä. Usko alkoi korttitalomaisesti sortua, Joensuu kuvailee.
Muusikko kuitenkin jatkaa, että tarkalleen ottaen uskosta luopumisessa oli kyse siitä, ettei hän enää jaksanut uskoa ihmisen omaan uskomiseen.
Sanon Joensuulle, että hän kuulostaa enemmän kortilta kuin ateistilta.
– Jos pitää määritellä, ehkä olen jossakin ateistien ja agnostikkojen välimaastossa. Joka tapauksessa näen, että se usko, johon olin kasvanut, oli vain ihmisen luomaa turvan hakua.
– Jeesuksesta luopuminen oli itselleni viimeisin ja vaikein asia – luopua Jeesuksesta lempeyden ja rakkauden ruumiillistumana. Tajusin, että olen itse kohdistanut turvan ja rakkauden Jeesukseen. Luopuminen ei kuitenkaan poista turvaa ja rakkautta omasta mielestäni. Lopulta ratkaisu oli helppo. Se tuntui vanhan ystävän hyvästelyilta.
Joensuun mukaan uskosta luopuminen ei ole hänen levyjensä ahdistava puoli, mutta kyllä se kokonaisuudessa kuuluu.
– Joissain kappaleissa konkreettisestikin. Minulle levyt ovat kuitenkin enemmän kertomusta masennuksen kokemisesta ja elämän jatkumisesta.
Amen 2 -levyn kappaleessa Drop me down Joensuun laulaa: ”I didn’t make sound when you drop me down” (Vapaa suomennos: En äännähtänytkään, kun pudotit minut).
Joensuu kertoo, että kyseiseen kappaleeseen latautui hengellistä pohdintaa.
– Näin sitä tehdessä kuvan Jumalan kädestä, josta hitaasti putoan alas. Lopulta ei ollutkaan mitään kättä. Kyseessä oli mielen sisäinen tapahtuma siitä, miten luopua jostakin niin monumentaalisesta, Joensuu kuvailee.
Joensuun mukaan uskosta luopumisessa oli kyse siitä, ettei hän enää jaksanut uskoa ihmisen omaan uskomiseen. Sanon Joensuulle, että hän kuulostaa enemmän kortilta kuin ateistilta.
JOHANNEKSENKIRKON REUNUSTALLA hyppii varpusia. Yksi niistä istuu viereen. Emme kiinnitä siihen mitään huomiota. Keskustelemme Joensuun kanssa universumista.
– Kristinusko on itselleni ollut hyvin ihmiskeskeinen uskonto. Jumala on ihmisen muotoinen. Hän on tavallaan yli-ihminen, joka on valjastanut kaiken luomakunnan ihmisen käyttöön.
Juuri niin se ainakin Raamatun mukaan menee. Raamattu kuvaa, miten Jumala luo ihmisen omaksi kuvakseen ja lopulta tulee itse ihmiseksi. Kyse on Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan.
– Tuo näkemys poistaa aika paljon universumin ihmettelyä ja arvostamista, Joensuu väittää.
Jatkan, että minusta Raamatussa on paljonkin luomakunnan arvostamista ja ihmettelyä. Ihmisellähän annetaan tehtäväksi varjella luomakuntaa. Se kertoo luomakunnan suuresta arvosta.
Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ihmettele varpusta, joka koko ajan pysyttelee vieressämme.
Kysyn, mihin Joensuu nyt sitten turvautuu vaikean paikan tullen, jos hän on hyvästellyt jumalan. Joensuu sanoo, ettei oikein koe turvautumisen käsitettä omakseen.
– En väheksy läheisten rakkauden merkitystä, mutta turvautuminen ei välttämättä ole se, mitä ihminen lopulta tarvitsee. Suurin ongelma ihmisen hyvinvoinnissa on oman mielen ymmärtämisen kadottaminen.
– Yleensä asioihin on löydettävissä järkiperäisiä vastauksia. Niitä pyöritellessä on usein mahdollista löytää ulospääsykeino.
JOENSUUSTA TÄRKEINTÄ on lopulta ”rakkaus”.
– Maailma on labyrintti, johon helposti eksyy. Elämä on aalto, joka nousee ja laskee. Se on lyhyt hetki.
– Rakkaus on se, johon voi turvautua. Se ei milloinkaan tuota mitään pahaa.
Juuri noin kristityt muuten kuvailevat Kristusta, totean Joensuulle.
– Mutta kristityt puhuvat jostakin muusta kuin ihmisen omasta rakkaudesta, Joensuu jatkaa.
Mielestäni Joensuu on oikeassa. Kristillinen kirkko ei usko ihmisen omaa rakkauteen.
Kysyn vielä Joensuuta, jättääkö hän edes pientä mahdollisuutta sille, että Jeesus eläisi.
– En sen enempää kuin kenenkään muunkaan ihmisen kohdalla, hän vastaa.
Vastaus on monitulkintainen. Koska nimittäin Raamatun mukaan kaikki ihmiset nousevat kuolleista. Nauramme vähän, koska kumpikaan ei oikeastaan tiedä, mitä Joensuu vastauksellaan tarkoittaa.
Ja varpunen ei aio lähteä, vaikka viereisessä puistossa isot koirat haukkuvat. Varpunen ei säiky niitä.
Kuuntelen haastattelun jälkeisinä päivinä Amen-kokonaisuuden kolmea levyä. Jään jumiin viimeisen levyn viimeiseen kappaleeseen Pearly gates. Sanapari tarkoittaa Ilmestyskirjassa kuvattuja taivaan helmiportteja. Kappale on riipivä ja koskettava. Se vaikuttaa kuvaavan sitä, miten maailmassa kaikki on hajallaan, mutta eräänä päivänä hajallaan joutuneet päätyvät samoille porteille. Sinne voi sopia tapaamisia niiden kanssa, joille hyvästit on jo sanottu.
Kuka?
Mikko Joensuu, s. 1986
Syntynyt: Alajärvellä
Asuu: Helsingissä
Ammatti: Musiikin tekijä
Perhe: Kaksi lasta, puoliso ja koira
Kesäjuoma: Vesi
Artisti: Scott Walker, Bob Dylan
Lempikitara: Vuoden ’68 akustinen Guild
Paikka, jossa luovuus herää: Oma työhuone Helsingissä
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Kotimaa-lehdessä 8.8.2019.
Lue myös:
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.