Siionin vuorelle matkamme käy

 

Kuvassa Mendongin vuori Yaoundessa Kamerunissa.  Se näkyi lähetysasemaltamme.

Tekstimme puhuu Siionin vuoresta Jumalan näköalojen valossa.

KESKIVIIKKO 6.1.2021
Loppiainen eli Epifania
Jeesus, maailman valo
Ensimmäinen lukukappale: Miika 4:1-4

Epifania tarkoittaa Jumalan kirkkauden ilmestymistä.  Juhla syntyi noin sata viisikymmentä vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen.  Egyptissä evankeliumi oli mennyt hyvin eteenpäin.  Ongelmana oli vain tammikuun kuudes päivä. Silloin oli erään pakanajumalan kirkkauden päivä. Siksi juhla piti vallata evankeliumille.

 

Niinpä päivä pantiin julistamaan  Jumalan kirkkautta Jeesuksessa Vapahtajassamme.  Ensiksi siihen sijoitettiin Jeesuksen kaste, nykyisin juhlan jälkeinen sunnuntai. Toiseksi siihen sijoitettiin Jeesuksen syntymä, nykyisin sitä vietetään jouluna.  Kolmantena aiheena oli Kanaanin häät, viinin runsaus ilmoitti Messiaan tulon, nykyisin toisena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina. Neljäntenä sisältönä oli leivän ihme, nykyisin siirretty keskelle paaston aikaa. Viidentenä aiheena oli Betleheimin tähti, nykyisin näkyvin aihe. Kuudentena tietäjien tulo Jeesus -vauvan luo.  Muiden kansojen edustajina he olivat lähetystyön ensi askel: Evankeliumi kuuluu kaikille kansoille.

Epifanian valtaus onnistui. Jo noin sadassa vuodessa koko Egypti oli vallattu pyhälle evankeliumille.  Pyhän Markuksen lähetystyön hedelmä oli kypsynyt: Kansankirkko oli syntynyt.

Kaikki kansat Jeesukselle 

Miikan profetia kertoo Jumalan kunnian esiin tuloa Siionin vuorella. Siellä sijaitsi Jerusalemin temppeli.  Pyhäkkö merkitsee  Jumalan asuinpaikkaa meidän keskellämme.  Jumalan kunnoituksen ja palvonnan erityistä ilmestymistä meidän  maailmassamme. Tämä jatkuu jokaisessa pyhäkössä kautta koko kristikunnan. Jokainen kirkko on Jumalan läsnäolon todistus, pyhä paikka, Jumalan asumus meidän keskellämme.

 

Miikan profetian erityinen korostus on, että Jumalan pyhä vuori on Jumalan lupaus kaikille kansoille.  Jumalan hyvyys ja voima julistetaan kaikille. Yksikään maa maailmassa ei jää hänen huolenpitonsa ulkopuolelle.  Lähetyskäskyn tehtävänanto on kaikkien kansojen voittaminen Jumalan valtakuntaan.  Tätä varten tavoitteena on opetuslapseuttaa  jokainen ihminen jokaisesta kansasta kaikkialla maailmassa. Tämä tapahtuu pyhän kasteen välityksellä.  Sitä seuraa kansojen opettaminen Herramme sanalle kuuliaiseksi.

Miikan profetian suurena päämääränä on että kaikki kansat seuraavat meidän Jumalaamme.

Tässä ensimmäinen lukukappale kokonaan

 

Miika 4:1–4

Tulee vielä aika,
jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana.
Ylimpänä vuorista se kohoaa,
korkeimpana kukkuloista,
ja kansat virtaavat sinne.
Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen:
”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle,
nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön!
Hän opastaa meitä tiellään, ja me,
me tahdomme kulkea hänen polkujaan,
sillä Siionista tulee Herran sana
ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.”
    Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat,
hän jakaa oikeutta väkeville kansoille
lähellä ja kaukana.
Niin taotaan miekat auran teriksi
ja keihäät vesureiksi.
Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan
eikä harjoittele sotataitoja.
Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä
oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla.
Näin on Herra Sebaot sanonut.

  1. Matias Roto selventäisitkö mitä tarkoitat seuraavalla:

    ”” Lähetyskäskyn tehtävänanto on kaikkien kansojen voittaminen Jumalan valtakuntaan. Tätä varten tavoitteena on opetuslapseuttaa jokainen ihminen jokaisesta kansasta kaikkialla maailmassa. Tämä tapahtuu pyhän kasteen välityksellä. Sitä seuraa kansojen opettaminen Herramme sanalle kuuliaiseksi.””Matias Roto)

    Kuinka tämä opettaminen Herramme sanalle kuuliaiseksi tapahtuu?

    Tärkeämpänä vielä miten se näkyy kansan arkielänässä?

    Siis verrattuna kansoihin jotka eivät ole opetuslapseutettu?

    • Ari

      Muinoin körttiläisherätyksen ollessa vielä syvien kansanrivien liikehdintä heillä oli sanonta, että hevonen ensimmäisenä huomaa, että isäntä on tullut herätykseen. Isännän käyttäytymisessä on elukkaa kohtaan niin suuri muutos, että eläin saattoi sen kokea, vaikkei kukaan naapureista tai oman perheen ihmisistä vielä huomannut mitään.

      Toinen esimerkki on Lutherin ajan ronskin kielenkäytön ilmausta. Miten pyöveli osoittaa lähimmäisenrakkautta omassa työssään: Siten että hän terottaa kirveensä oikein teräväksi. Silloin ei jää kitumaan.

      Joten hyvä ihminen älä rupea repimään raakoja omenia omenapuusta, ennen kuin ne ovat ehtineet kunnolla kypsyä. Ei niitä raakoina voi käyttää keittiön ruokapöydälle ihmisiä ravitsemaan. Oikosulkumainen hedelmien vaatiminen ennen, kuin aika ja mielen kehitys suovat siihen mahdollisuuden, tuhoaa kaiken mielekkään kasvamisen. Ennen aikaisella raakileitten repimisellä saa aikaan ainoastaan suurta vahinkoa sekä puun oksille että isäntäväen ravinnon saannille.

      Ja muista myös että ihminen on samaan aikaan sekä syntinen että vanhurskas. Omassa itsessään syntinen ja Kristuksen armon tähden armahtdettu ja tämän armahduksen tähden uudesta elämästä osallinen.

      Edelleen. Parannuksen teko on jokapäiväinen tapahtuma ei vain yhden kerran elämässä. Joka päivä on suostuttava siihen, että Jumala antaa armonsa ja hyvyytensä, jonka varassa voi pysyä kestävänä uskon kilvoittelussa. Vain yhteen kääntymykseen roikkumaan jääminen ilman jokapäiväistä parannusta on kuin, jos vauva kylläkin olisi syntynyt, mutta sitten kieltäytyisi syömästä ja kasvamaan normaalia lapsen kasvua, noin pyöreästi kaksivuotiaana puolet aikuisen pituudesta.

      Tai toinen vertaus autolla ajosta. Jos tuollainen isompi mielenmuutoksen tapahtuma on kuin auton käynnistäminen. Mutta jos kuski kieltäytyisi lähtemässtä liikkeelle tai olisi valmis liikkumaan vain muutaman kilometrin koko sadan kilometrin matkasta, niin eihän sitä koskaan pääsisi perille. Juuri tuollaiseen tilanteeseen voidaan verrata sellaista joka kylläkin on havahtunut elämässään hakemaan elämänsä parannusta, mutta sitten on jättänyt jokapäiväisen parannuksen toteuttamatta, joten hän edelleen koko ajan haikailee vain tuohon auton starttaamiseen mutta ei käytä tuota moottoria varsinaiseen tehtäväänsä eli matkan tekoon.

    • Matias Roto et vastannut yhteenkään kysymykseen vaan ”hyökkäsit” minua kohtaan, onko se niin vaikeaa tuoda esille mitä tarkoittaa omilla kirjoituksillaan?

      Olemme tuosta parannuksen teosta erimieltä eli minulle se on yhden kerran tapahtuva ja sisältyyuudestisyntymiseen Jumalan hengestä, Jumalan kutsuessa voi tehdä parannuksen ja uskoa evankeliumin, ei ihminen voi itse mitään tehdä tai ottaa ellei Jumala anna.

      Ajatteleppa nyt tähän aikaan hyvin sopivaa esimerkkiä eli korona rokotetta, siis jos yhtä rokotetta annetaan ihmisille eikä se tehoa niin vaikka ”kauppamiehet”kuinka toittotaisivat sen tehoavan niin kun pandemia yhä kiihtyisi niin uskoisivatko ihmiset ja jatkaisivat sen ottoa?

    • Ari

      Valitettavasti olet itse aivan liian usein toistanut tasan tarkkaan samaan virheelliseen teologiaan perutuvia oppejasi erittäin hyökkäävin sanakääntein. Niinpä toistaessasi jälleen kerran samat kristinuskon perusteiden vastaiset väitteesi vastasin nimenomaan niihin kohtiin, joissa sinun oppisi poikkeaa perinteisen kristinuskon sanomasta.

      Raamatun sanomassa varsinainen uudestisyntyminen -sana esiintyy vain kahdesti Matteuksen evankeliumin luvussa 19 se tarkoittaa koko maailmankaikkeuden uudelleen luomista tai muovaamista Jeesuksen tullessa takaisin ja Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa se tarkoittaa
      kasteessa tapahtuvaa
      Jumalan tekemää

      ihmisen siirtymistä pimeyden eli Saatanan valtakunnasta Jumalan pelastuksen yhteyteen eli Jumalan valtakuntaan pääsyä eli siis uudestisyntymistä eli siis sellaista Pyhän Hengen vaikuttamaa uudistusta, missä elämä alkaa täysin alusta eli siis kastettu aloittaa elämänsä uudelleen, nollapisteestä uudelleen alkaen.

      Kaikissa muissa kohdissa missä meidän käännöksissämme puhutaan ”uudestisyntymästä” tämä nimitys on vasta kirkon oppineitten sinne siirtämiä nimenomaan Tiit. 3:5 jakeen pohjalta käsin.

      Panin hakukoneeseen etsittävän sanan ”uudestisyntymi” ja tulokseksi tuli vain koko Raamatusta vain kaksi jaetta

      Matteuksen evankeliumi:

      19:28 Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.

      Tiituksen kirje:

      3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

      Jotta voit itse vielä tarkistaa tämän oikeellisuuden panen tähän myös viitteen tuohon ohjelmaan, joten voit itse omin kokein varmistua,

      mitä Raamattu

      sanoo uudestisyntymästä.

      https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=uudestisyntymi&kaannos=fi-38&kirjat=kr

    • Matias Roto mitä tarkoittaa tässä:”” Sitä seuraa kansojen opettaminen Herramme sanalle kuuliaiseksi.” tuo kuuliaisuus ja mille Herramme sanalle?

      Siis selitäppä nyt mitä on tuo ”Herramme sana”?

      Kuuluuko siihen lähimmäisen rakastaminen ja keskinäinen rakkaus?

      Sitten vielä tärkeänä missä voimme todella nähdä tämän toteutuvan?

    • Ari

      Jo ennen Jeesuksen aikaa juutalaiset oppineet olivat tiivistäneet Raamatun sanan totuudeksi ja rakkaudeksi, varsinkin rakkaudeksi.

      Rakkaus on tässä elämässä kantava elämän voima. Tärkeämpää on itse rakastaa kuin vaatia rakkautta toisilta itselleen.

      Täydellisenä rakkaus pääsee toteutumaan vasta Kristuksen takaisin tulon mukanaan tuoman täyttymyksen mukana.

    • Matias Roto mitä Jeesus sanoi juutalaisille ”oppineille”?

      Joh. 5:42
      mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.

      Lueppa nyt Johanneksen evankeliumin viides luku kokonaan ja mieti.

      Otappa sieltä myös näille ”viisaille” lausuttu:

      37 Ja Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa,
      38 eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä; sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt.

      Voiko uudestisyntynyt sanoa ettei kykene rakastamaan lähimmäistään, ei voi sillä Pyhän Hengen kautta on JUMALAN rakkaus vuodatettu uskovaan.

      Room. 5:5
      mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

    • Ari

      Olen lukenut Johanneksen evankeliumia jo nuoruudestani asti. Usein minulla oli pieni taskuun mahtuva Johanneksen evankeliumi mukanani matkustellessani missä milloinkin kristillisillä teinipäivillä, lähetyksen asialla tai muutoin mennessäni puhumaan Jeesuksesta milloin minnekin. Samaten asepalvuksessani minulla oli tuo samainen pieni kirjanen mukanani. Kun metsässä kouluttaja ilmoitti ”tupakanpituisen tauon”, niin minulle se merkitsi tuon pienen evankeliumivihkosen esiin ottoa ja siitä palasen lukemista.

      Joten jo noista ajoista alkaen Johanneksen kirjan sanoma on kertautunut mieleeni lukemattomia kertoja.

      Sitten kreikan kieltä opittuani Uusi testamentti alkukielellä on kulkenut mukanani lukemattomilla matkoilla liikkuessani. Muistan eräänkin kerran eräällä poikaleirillä teltassani kreikankielistä Uutta tastamenttia lukiessani, miten ilo täytti mieleni ja vaikutti kuin koko teltta olisi tullut valoisammaksi.

      Vähitellen sen rinnalle tuli varsinkin kotioloissani Uuden testamentin käännös hepreaksi mukaan säännölliseen raamatunlukemiseeni. Tämä alkoi siitä, kun opiskelijapastori Aarne Huima lahjoitti minulle hepreankielisen Uuden testamentin. Luin tuota niin paljon, että kreikankielistä Uutta testamenttia lukiessani voin mielessäni ajatellessani hahmottaa, miten heprealainen ajattelu on tekstin mieltänyt ja siloittaa sen alkuperäiseen Pyhän maan maisemaan.

      Vuosikymmenien mukana Raamatun lukemiseni on rikastunut silä, että mukaan on tullut Pyhän kirjan lukeminen monilla kymmenillä kielillä. Näin on jo ennestäänkin tuttujen raamatunkohtien ymmärtämisessä ikään kuin havahtunut huomaamaan ulottuvuuksia, jotka toki tekstissä ovat aina olleet, mutta niitä ei vain ole aikaisemmin huomannut samalla syvyydellä.

      Viimeisten kuukausien aikana olen tutkistellut erinäisiä tekstejä miilloin muutamalla kielellä, milloin muutamalla kymmenellä, joskus jopa yli puolella sadalla, milloin mitenkin sattuu ja kuinka kulloinkin on huvittanut.

      Mielestäni olet Johanneksen evankeliumin viidennen luvun käsittelyssäsi ihan turhaan nostanut korostettuun asemaan sanan kirjanoppinut. Noiden sanojen tehtävänähän ei ole moittia oppineisuutta vaan ainoastaan kertoa kenen seurassa ja missä piireissä tuo keskustelu käytiin. Moite kohdistui ainoastaan keskustelukaverien väärää perusasennetta vastaan. Keskusteluhan oli nimenomaan kirjanoppineitten välinen keskustelu eikä suinkaan jonkun itseoppineen ja muutaman kirjanoppineen välillä. Jeesushan oli aikansa oppinein juutalainen.

    • Matias Roto vai ”väärää perusasennetta” kirjanoppineissa Jeesus moitti?

      Entäpä kun Jeesus selkeästi sanoo:

      Matt. 13:15
      Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’

      Ei taida olla pelkkä asenne vamma kun jeesuksen tulisi parantaa heidän sydän?

      Täähän on koko evankeliumin idea, ihmisellä ei ole rakkautta että pystyisi rakastamaan Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä kuin itseään, siis mikä avuksi, Jeesus parantaa sydämen eli kun ihminen saa Pyhän hengen hänen sydämeensä vuodatetaan JUMALAN RAKKAUS.

      Siis ilman tätä ei pysty ymmärtämään Jeesuksen sanoja eli ei ymmärrä esim Johanneksen evankeliumia vaikka osaisi sen ulkoa kymmenillä kielillä, mot.

    • Ari

      Yritetäänpä selittää uudelleen rautalangasta vääntäen.

      Väärinkäsityksesi vuoksi: asettaessasi vastakkainasettelun virheellisesti rajalinjalle: Oppineet vastaan muka vähemmän oppineet, vääristät koko Johanneksen evankeliumin sanoman.

      Tässä kohdassahan, kuten koko Johanneksen evankeliumissa vastakkain ovat:

      Ne jotka ovat Jeesuksen puolella

      ja ne jotka ovat häntä vastaan.

      Tämän mukaisestihan ihminen siis voi olla vain joko Jeesuksen joukossa tai sitten hän on Jeesusta ja hänen joukkoaan vastaan eli siis alussa mainitsemassasi kohdassa esiintyvien (vähemmän oppineitten) kirjanoppineitten joukossa.

      Kun siis asetut sotarintaan nykyajan Jeesukselle uskollisten oppineitten teologista työskentelyä vastaan, niin samalla heittäydyt kaikkien Jeesusta vastustavien voimien vieteltäviksi. Tästä seuraa että ymmärtämättömyyttäsi sodit Kristusta ja hänen omiaan vastaan vain siitä syystä, että ymmärtämättömyyttäsi suostut kaiken maailman opintuulien heiteltäviksi.

      Joten tästä näkökulmasta katsoen totean kiukustumisesi oppineisuutta vastaan lähinnä alkukantaisena turhautumisreaktiona, kun kehotukseesi että lukisin yhden luvun Johanneksen evankeliumista sait vastauksen että olen lukenut evankeliumin satoja jollei tuhansia kertoja.

      Turhaan herjaat toisia Kristukseen uskovia muka uskon osattomuudesta. Muista että toisten uskon herjaaminen on Kristuksen herjaamista, koska silloin kiellät Kristuksen heissä tekemän työn.

      Muista Jeesuksen sana: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.”

      On siis aihetta jättää tuomio yksistään Jumalan omaan harkintaan. Se ei kuulu meille ihmisille.

      Pyydän siis että jätät kaikki toisten ihmisten Kristus-uskon vähättelyt ja sen sijaan aloitat ihan oikean Jumalan mielen mukaisen viisauden hankkimisen, niin etteivät harhaluulosi enää enempää pääse turmelemaan ilmapiiriä asian vierestä menevien väitteitesi takia.

    • Matias Roto onko nyt kyse minun tai edes sinun oppineisuudesta, ei ole vaan siitä mitä Raamatussa lukee, siis et ota kantaa siihen mitä tuon Raamatusta esille vaan käännät katseesi minuun, miksi?

      Kun kerran Jeesus selkeästi sanoo etteivät kirjanoppineet kuule Jumalaa niin he eivät kuule, eikö näin ole?

      Kun Jeesus sanoo kirjanoppineilla olevan paatuneen sydämen niin näin on, eikö olekkin?

      Minä uskon mitä Raamattu ja Jeesus sanoo.

    • Ari

      Sinä olet kuin sellainen joka väkisin vänkää että jaguaari tarkoittaa aina autoa eikä koskaan metsässä liikkuvaa kissaeläintä.

      Kun et ota huomioon sitä, että Jeesus kulki opetuslastensa kanssa ja näiden jatkumona nykyisin on koko maailmanlaajuinen kirkko. Näin ollen tähän opetuslasten joukkoon kuuluvat myös kaikki kristikunnan oppineet ja paljon asioita tutkineet Raamatun selittäjät.

      Sen sijaan Jeesuksen vastustajat eivät päässeet sisälle Jumalan valtakuntaan, koska he kieltäytyivät vastaanottamasta evankeliumia. Näin ollen he ja kaikki heidän jatkumonaan olevat kirkon ulkopuolella olevat ovat ilman pelastusta ja ilman toivoa, koska he ovat kieltäytyneet kulkemasta Jumalan kansan eli Jeesuksen seuraajien mukana.

      Tässä ei ole kysymys muusta kuin sen verran alkeellisten perustietojen ymmärtämisestä, jottei mene moittimaan toisia uskovia eli siis kirkon jäseniä, jotka jo kasteessa on otettu Kristuksen ruumiin jäseniksi ja siis Jeesuksen opetuslapseuteen, väittämällä heidän kuuluvan Jeesusta ja hänen opetuslapsipiiriään eli siis kirkkoa vastustavien joukkoon.

      On siis huomattava, että jakolinja ei kulje eri yhteiskunnallisen aseman mukaan, ei siis säätyjen eikä ihmisryhmien välillä, vaan siinä kuljetko sinä Jumalan kansan eli kirkon mukana vai tappeletko sinä Jeesukseen uskovia vastaan.

      Koeta hyvä ihminen ymmärtää edes vähän mitä sinulle sanotaan, etteivät tekemäsi oikosulut saa sinua nostamaan tappelua ihan turhanpäiväisten väärinkäsitysten takia.

  2. Hyvät herrat..

    Te puhutte nyt itseänne vastaan koska uskontunnustuksessa te tunnustatte, että luonnollinen lisääntyinen johtaa perisyntiin ja synnin palkka on kuolema. Ja kuolema voitetaan kuolemalla, toisinsanoen, kun kaikki kuolevat, ei kuolemaa enää ole.

    Sami
    ”Hyvää vuotta 2021, uusi Jerusalem on taas lähempänä. ”

    Muistutan vain, että Jerusalem oli välillä roomalaisten nimittämänä Aelia Capitolina, ja silloin kai syntyi ajatus, että Jerusalem nousi taivaaseen ja laskeutuu sieltä vielä alas. Näin ajatteli myös edesmennyt isoäitini, jolle oli näin opetettu, että Jerusalem on taivaassa. Kun kerroin hänelle, että olen käynyt Jerusalemissa, hän ihmetteli, että olenko käynyt taivaassa.

    Nythän Jerusalem on laskeutunut alas ’taivaasta’ unohduksesta ja asetettu omalle paikalleen. Onhan puheissa useinkin mainittu ennalleen asettaminen, ja raamatussa kerrotaan, kuinka sinne palaa entinen hallitus.

    Kristittyjen valtakunta on taivaassa ja ilmestyskirjan mukaan, sinne huolitaan vain neitsytmiehet, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa. Mihin kristittyjen Jerusalem voisi laskeutuakaan, ei ole omaa valtakuntaa. Heti tulisi riita siitä, että on väärä maa, väärä valuutta, väärä kansa, väärä rotu, väärä usko ja väärät vaatteet, joko liian paljon tai liian vähän.

    Hyvää alkanutta vuotta teille ja kaikille muillekin. Hedelmällisiä, sekä mielenkiintoisia keskuteluja jatkossakin, toivon niin, hyvinhän tämä meiltä sujuu. Sopuisan erimielisesti.

    • Tarja

      1)

      Luontainen lisääntyminen on Jumalan lahja eikä se ole synnin aihe tai syy. Ei sitten mitenkään. Päin vastoin: Se on Jumalan hyvän luomistyön jatkumista meidän aikanamme. Näin myös keskustelukaverimme Sami saa iloita aivan jokaisesta ihanasta lapsestaan ja kiittää heistä Jumalaa.

      Sen sijaan ihmiskunnan syntisyyden taakka on niin syvällä ihmiskunnan lankeemuksessa, että meistä jokainen on siitä osallinen jo syntymästään asti. Synnin olemukseen kuuluu se, että se turmelee kaikkea sitä hyvää vastaan, jota Jumala on meille jo hyvän luomisensa perusteella antanut.

      2)

      Kuoleman voittaminen on periaatteellisella tasolla tapahtunut jo Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Kuoleman valta on tuossa jo murtunut, mutta valitettavasti kuolema vielä kuuluu tämän maailmanajan kulkuun. Vasta Kristuksen takaisin tulon täydellinen Jumalan vallan täyteen voimaansa asettaminen kukistaa kuoleman, Ilmestyskirjan ilmausta käyttääksemme heittää Kuoleman ikuiseen tuleen, merkitsee sitä ettei kuolema enää voi kahlita ihmistä, joka siis merkitsee samaa kuin kuoleman vaikutuksen peruuntuminen eli siis ruumiin ylösnousemus sitä seuraava ikuinen elämä Jumalan antamassa tulevaisuudessa.

    • Tarja

      3)

      Jo Jesajan kirjassa sanotaan että Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan.

      Tähän kokonaisuuteen liittyy Ilmestyskirjan sanoma taivaasta laskeutuvasta uudesta Jerusalemista.

      Jerusalem on ollut juutalaisessa ajattelussa suuremmoinen kaupunki. Siellä sijaitsi pariinkin otteeseen temppeli. Siellä myös kokoonnuttiin suuriin kansallisin juhliin, joihin saapui tuhansia jollei kymmeniä tuhansia pyhiinvaeltajia noiden juhlien riemuun osallistumaan. Esimerkiksi lehtimajanjuhlasta sanottiin, että joka ei vielä ole kokenut lehtimajanjuhlan iloa, ei vielä tiedä, mitä todella suuri ilo voi olla.

      Näin siis Jerusalemiin keskittyi kansallisella tasolla valtava myönteistetn kokemusten perinne. Kun nyt kerrotaan että Uusi Jerusalem laskeutuu taivaasta, niin silloin sanotaan että tuon uuden onnen ajan ainoa tekijä on Jumala, hän antaa sen taivaasta, joten se on enemmän kuin vain ihmistyö. Samaten sen mittasuhteiden suuruus, yhden sivun mitan kuvaus: Sivun pituus suunnilleen Helsingistä Roomaan mittauhteiden mukainen, kuvaa että Jumalan antama tulevan maailman asuinsija on niin iso, että sinne kaikki Jumalan omat mahtuvat.

      4)

      Juutalaisten keskuudessa liikkuneet haaveet mahollisesta Jerusalemin takaisin valtauksesta kariutuivat Bar Kokhban kapinan epäonnistumiseen. Sitä seurannut Hadrianuksen tekemä kaupungin roomalaistuttaminen sai juutalaiset hyvin pettyneiksi ja masentuneiksi, mutta heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia tehdä mitään asian hyväksi. Vasta myöhemmin heille palautui oikeus tulla takaisin Jerusalemiin, mutta silloin sen loisto oli hävinnyt ja raunioita oli kaikkialla. Vasta keisari Konstantinuksen aikana siellä saatiin käyntiin edes joitakin kunnostuksia.

    • Tarja

      5)

      Ilmestyskirjan neitsyt -sanan tulkinnasta

      Vanhassa kanaanilaisessa jumalanpelveluksen toimitusten yhteydessä oli miespuolisille vieraille useinkin tarjolla naispuolisia ”pyhäkköporttoja”.

      1.Mooseksen kirja:

      38:21 Ja hän kyseli sen paikkakunnan miehiltä ja sanoi: ”Missä on se pyhäkköportto, joka istui Enaimissa tien varressa?” He vastasivat: ”Ei täällä ole ollut mitään pyhäkköporttoa.”

      38:22 Ja hän palasi Juudan luo ja sanoi: ”En löytänyt häntä; ja myös sen paikkakunnan miehet sanoivat, ettei siellä ole ollutkaan mitään pyhäkköporttoa.”

      5.Mooseksen kirja:

      23:17 Älköön pyhäkköporttoa olko Israelin tyttärien joukossa älköönkä haureellista pyhäkköpoikaa Israelin poikien joukossa.

      Tästä sitten tuli leimautuminen siihen että ei tarkoitettu vain seksuaalisuutta vaan samalla alettiin nimittämään itse epäjumalanpalvelusta pyhäkköporttojen kanssa epäjumalan palvelukseksi, pyhäkköporttojen kanssa uhraamiseksi.

      Hoosea:

      4:14 En minä rankaise teidän tyttäriänne siitä, että he porttoja ovat, enkä miniöitänne siitä, että he avion rikkovat, sillä miehet itse poikkeavat syrjään porttojen kanssa ja uhraavat pyhäkköporttojen kanssa; ja ymmärtämätön kansa kukistuu.

      Niinpä tämän pohjalta moni hyvinkin pätevä Ilmestyskirjan kommentoija tulkitsee nuo Ilmestyskirjan ”neitsyet” sellaisiksi, jotka eivät edes vainojen uhallakaan ole antautuneet uhraamasta epäjumalille vaan ovat mieluummin olleet valmiita, jos niin tarvitaan, vaikka uhraamaan elämänsä eli saamaan marttyyrin osan.

      Tämä tulkinta on erittäin hyvin linjassa Ilmestyskirjan kokonaissanoman kanssa: Koko maailmankaikkeus on taistelua Jumalan eli hyvyyden ja pahuuden eli saatanallisten valtojen välillä. Pimeyden vallat riehuvat ja pyrkivät monin erilaisin tavoin päästä valtaan, mutta kovista kiukutteluistaan huolimatta ne eivät koskaan pääse enemmistöön eivätkä perille asti pyrkimyksissään, vaan kukistuvat jo viimeistään puolessa välissä, 3½ vuotta, 42 kuukautta tai 1260 päivään mennessä eli siis täydellisyydestä eli täydestä vuosiviikosta eli 7 vuodesta jäi puuttumaan ainakin puolet. Ja kun lopulta kaikkien pimeyden valtojen metkut on läpi käyty, niin lopulta ne kukistetaan ja heitetään lopulliseen tappioonsa ikuiseen tuleen, jonka jälkeen kaikkien pahuuden valtojen poistuttua Jumalan kansaa vaivaamasta ikuinen elämä ja ikuinen ilo on Jumalan kansan eli kirkon suuri tulevaisuus, täydellinen autuus taivaan kirkkaudessa.

      Tuon yleislinjauksen puitteissa siis se, että kärsivällisesti kestää vainot ja muut epäjumalien houkutukset eli siis uskonnollisen ”neitsyytensä säilyttäminen” oli todella suurten lupausten osallisuuteen pääsemisen tae.

      6)

      Mikäli sitten katsotaan tästä sanasta olisiko sillä sanottavaa jotain ihmisen sukupuolisuuteen, niin voitaisiin tuon ajan näkökulmasta huomata, että seksuaalisuus on Jumalan ensimmäiseksi ihmiselle antaman käskyn toteuttamista.

      1.Mooseksen kirja:

      1:28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.”

      Joten seksuaalinen neitsyys siis on tästä perussäännöstä sallittu poikkeus, jonka perusteella voidaan vain sanoa, ettei ihmisen arvo määräydy sen mukaan onko hän päässyt avioon vai elääkö hän yksinään. Kaikki ihmiset siviilisäädystä huolimatta ovat Jumalan luomia ja omaksi kuvakseen valitsemia.

  3. 1) Muuan muisto opiskeluajoilta.

    Olin professori Esko Haavan luona suullisessa tekstitentissä.
    Siellä hän tentin kuulustelujen ohella sanoi, ettei Siinon vuori ollut korkein Pyhän maan vuorista, mutta siitä puhuttiin korkeimpana vuorena sen arvonsa takia. Sen suuruus siis oli merkityksen ja sen hengellisen arvon mittareilla suurin ja korkein, kaikkein enimmäinen.

    Jaa että mitenkäs siinä tentissä sitten meni. Pitäisikö sanoa että hetken häpeä ja ikuinen kunnia, vai kertoisiko, miten Haapa totesi, että on niitä täysiä kolmosia, eli korkeinpia arvosanoja ennen annettu näistä laudasturtason tenteistä jopa
    paljon vähäisemmilläkin tiedoilla.

    2) Tapaus ennen Miikan aikaa

    Vanhan perinteen mukaan se paikka, jossa Abraham meni suorittamaan Isakin uhria, 1. Moos. 22. luku, on ollut juuri saman Siionin vuoren tienoilla. Joten tuo kertomus, minkä pohjalta muinaisessa Orientissa siellä täällä käytössä olleet ihmisuhrit lopullisesti poistettiin heprealaisesta perinteestä ja sen sijaan siirryttiin vain eläinuhreihin, on ollut yksi ikivanha hengellinen peruste, muiden näkökohtien lisäksi, sille, että Salomon aikana juuri tuolle samalle vuorelle rakennettiin koko kansan yhteinen temppeli Jerusalemin kaupunkiin.

    3) Jeesuksen sovitustyö

    Jerusalemin temppeli oli erityinen kansallisen sovitusuhrin vieton paikka. Jerusalemissa tehtiin päätös Jeesuksen kuolemasta ristiinnaulitsemisella. Itse toteuttaminen toteutettiin erityisellä teloituspaikalla kaupungin ulkopuolella. Sekin sijaitsi kuitenkin saman vuorikokonaisuuden seuduilla. Niinpä laajassa mielessä voidaan sanoa, että Jeesuksen kuolema toi täyttymyksen sille mitä Abrahamin saama erikoinen uhrikutsu ikään kuin ennakoi ja johon koko pyhän kansan yhteisen kansallisen pyhäkön uhrikäytäntökin omalta puoleltaan viittasi. Näin toteutui se miten aikaisempi käytäntö ja historiassa koetut tapaukset muodostuivat ikään kuin täyttymystä edeltäneiksi esikuviksi.

    Näin Siionin vuoren hengelliseen merkityskenttään tulee huomattavaa monipuolisuutta ja kuva täydentyy useamman tason sanomalla.

    • Olen omin päin tuumaillut kytköstä Abrahamin kieltäytymistä uhrata Isak. Siinä kieltäytymisessä tapahtui historiallinen kehitys ihmishrista symbooliseen eläin uhriin. Maallisin silmin katsoen Abraham kapinoi primitiivistä jumala-käsitystä vastaan. Hän eli Baali-kultuurissa jossa ensiksi syntynyt poikalapsi uhrattiin Baalille. Kieltäytymällä uhraamasta Isakia hän sanoutui irti siitä ja tuli uuden uskonkäsityksen perustajaksi.

      Mutta jollain tavalla uhria ei ollut annettu ja Jeesus täytti sen uhrillaan mitä puuttui. Jeesus samaistui koko kansaan ja kansa oli syntynyt Abrahamin siemenestä. Kansa oli tavallaan olemassa väärin perustein eli sitä ei oikeastaan tulisi lankaan olla. Ilman Isakia ei olisi Israelia.

  4. Matias Roto toteat minulle:””Kun et ota huomioon sitä, että Jeesus kulki opetuslastensa kanssa ja näiden jatkumona nykyisin on koko maailmanlaajuinen kirkko.””

    Näyttäistkö nyt Raamatusta tuosta todisteita tai edes yhden?

    Lähetyskäskyä ”kastamalla ja opettamalla…” ei voi pitää todisteena koska sitä et voi liittää kirkkoon yksiselitteisesti.

    • Ari

      Koko Raamattu on täynnä todistuksia siitä, että Jeesus on omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti täällä maan päällä eläessämme ja kerran hän vie kirkkonsa perille taivaaseen.

      Jos vähäänkään edes peruskoulukurssin verran vaivautuisit lukemaan Jumalan kansan historiaa eli siis kirkon historiaa niin et menisi tivaamaan tätä perinteen siirtymistä apostoleilta meidän aikaamme nimenomaan Kristuksen ruumiin eli kirkon välityksellä. Kirkkohan on Pyhän Hengen väline työnsä tekemiseen pyhien yhteyden luomisessa, syntien tanteeksiannon kasteen välityksellä, ruumiin ylösnousemuksessa ja iankaikkiseen elämään viemisessä.

      Vai oletko tahallasi niin vääristellyt historian ymmärrystäsi, että politiikkaan verraten kuvittelet maamme äärioikeistolaisimman kokoomuksen ihmisen olevan kaikkein innokkaimman Leninin vallankumouksen kannattajan. Jos edes tämän ymmärrät politiikasta, ettei moinen vetele, niin vielä enemmän sinun pitäisi ymmärtää ettei lahkolaisuus ja porukkaa hajoittavat liikkeet koskaan voi viedä sovinnon evankeliumia eteenpäin, vaan ne saavat aikaan vain ja ainoastaan repeämiä ja hajaannusta, evankeliumin etenemistä estämään.

      Ota hyvä ihminen edes vähän tolkkua käsityksiisi historian kulusta ja siitä miten evankeliumi on mennyt eteenpäin. Maailman eri kirkkokuntien joukossa parhaiten ovat onnistuneet katoliset ja niinpä yli puolet maailman Kristukseen uskovista onkin katolisia.

      Meidän luterilainen kirkkomme on mennyt parhaiten eteenpäin Afrikassa: Etiopian luterilainen kirkko on maailman suurin ja Tansanian luterilainen kirkko on toiseksi suurin luterilainen kirkko.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25