Suomalaissyntyinen pastori Markus Snellman vihittiin lauantaina Norjan pääkaupungissa Oslossa pienen konservatiivisen Norjan ja Islannin luterilaisen kirkon (Den lutherske kirke i Norge og Island, LKNI) piispaksi. Kirkosta on suomen kielessä käytetty myös nimeä Luterilainen kirkko Norjassa ja Islannissa.
Snellman, 35, on kotoisin Pietarsaaresta ja hänellä on LFF-lestadiolainen tausta. Hän on valmistunut teologian maisteriksi Oslon Fjellhaugin korkeakoulusta sekä Yhdysvaltojen Indianan Ft. Waynen Concordian teologisesta seminaarista.
Snellman vihittiin LKNI:n papiksi Norjassa vuonna 2022, minkä jälkeen hän työskenteli seurakuntapappina Pohjois-Norjan Narvikissa ja Svolværissa.
Norjan ja Islannin luterilaisessa kirkossa on vain runsaat parisataa jäsentä. Kirkkokunnan oman tiedotuksen mukaan kirkkokunta kuitenkin kasvaa ja siihen liittyy erityisesti nuoria. LKNI:lla on Norjassa ja Islannissa yli kymmenen seurakuntaa.
LKNI kuuluu konservatiivisten tai tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen kansainväliseen yhteistyöjärjestöön Kansainväliseen luterilaiseen neuvostoon (International Lutheran Council, ILC), jonka puheenjohtaja tällä hetkellä on Suomen Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola.
LKNI on teologialtaan konservatiivinen. Se esimerkiksi torjuu naisten pappeuden.
On varsin ilmeistä,
että jännitteet
LML:n ja ILC:N välillä
ovat kasvamaan päin.
MERKITTÄVÄÄ JA oikeastaan varsin erikoista tässä piispanvihkimyksessä oli se huomattava kansainvälinen piispojen joukko, joka saapui Snellmania piispaksi vihkimään. Onhan kyseessä kokonsa puolesta vain mikrotason norjalainen uskonnollinen yhdyskunta.
Merkittävin vihkijävieras ILC-kirkkojen joukosta oli suuren ja ILC-maailmassa hyvin vaikutusvaltaisen yhdysvaltalaisen luterilaisen kirkon Missouri-synodin (LCMS) presidentti Matthew C. Harrison. Myös Kanadan luterilaisen ILC-kirkon (LCC) presidentti David Haberstock saapui paikalle.
Edelleen tähän joukkoon kuuluvina vihkijöinä olivat Bolivian pienen Kristillisen evankelis-luterilaisen kirkon (Iglesia Cristiana Evangélica Luterana de Bolivia, ICEL) presidentti Limberth Fernandez ja pienen yhdysvaltalaisen kirkon Luterilaisten kirkkojen amerikkalaisen yhdistyksen (The American Association of Lutheran Churches, AALC) johtava pastori Cary Larson.
Hieman edellisiä kenties harvinaisempia vieraita sen sijaan olivat Latvian evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Rinalds Grants, Liettuan evankelis-luterilaisen kirkon piispa Mindaugas Sabutis ja Venäjän luterilaisen kirkon (Inkerin kirkon) piispa Ivan Laptev.
Latvian ja Venäjän kirkot ovat toki ILC:n jäseniä, mutta ne kuuluvat myös Luterilaiseen maailmanliittoon (LML). Liettuan evankelis-luterilainen kirkko taas on LML:n, mutta ei ILC:n jäsen. Sillä on kuitenkin kirkollinen yhteys Missouri-synodin kanssa. Kaikkien kolmen kumppani LML:ssa taas on jäsenistöltään noin 3,4-miljoonainen Norjan kirkko (Den Norske kirke), maan vanha valtio- ja nykyinen kansankirkko.
Eri globaaleihin luterilaisiin järjestöihin kuuluvat itsenäiset kirkot ovat tietenkin vapaita toimimaan hyväksi arvioimallaan tavalla. LML:n johdossa ei luultavasti kuitenkaan olla kovin ihastuneita siitä, että sen jäsenkirkot ovat aktiivisia ILC:n puolella. Vaikka nyt Norjassa ollut piispanvihkimys on globaalilla tasolla sinänsä pieni tapahtuma, myös sen luomien asetelmien perusteella on mahdollista, että jännitteet LML:n ja ILC:n välillä voivat olla kasvamaan päin.
Joidenkin LML-kirkkojen toiminta myös ILC:ssä kielii siitä, että LML:n sisällä on teologisia ja kirkkopoliittisia jännitteitä. Esimerkiksi Kenian evankelis-luterilainen kirkko erosi aiemmin tänä vuonna LML:sta. LML:n pääsihteeri Anne Burghardt arvioi, että taustalla vaikutti Missouri-synodin toiminta.
i Norge og Island
UUSI PIISPA itse kertoo, että hänen kirkollaan on ollut kirkollinen yhteys ILC-kirkkoihin ja eräisiin muihinkin kirkkoihin.
Sen sijaan Norjan suuri kansankirkko on Snellmanin mukaan muuttunut hyvin liberaaliksi ja hukannut historiallisen perintönsä. Siksi LKNI haluaa hänen mukaansa tarjota kansalle klassisen luterilaisuuden mukaisen vaihtoehdon.
– Pyrkimyksemme on siksi perustaa monia uusia seurakuntia suurimpaan osaan maata. Toivomme, että jokaisella norjalaisella olisi klassista tunnustuksellista luterilaisuutta edustava kirkko enintään tunnin ajomatkan päässä. Jumala saa kutsua ihmisiä kuulemaan Hänen sanaansa.
Snellman kertoo, että vaikka hänen kirkkonsa on hyvin pieni, sen näkyvyys on kokoaan suurempi esimerkiksi podcasteissa, lehdistössä ja internetissä.
– Olemme saaneet paljon näkyvyyttä, vaikka olemmekin hyvin pieniä.
Vaikka pienenpienen kirkon itseymmärrys on hyvin lähetyshenkinen, sillä ei ole käytettävissään suuria taloudellisia resursseja. Sen palveluksessa on kuitenkin kymmenkunta miespappia, joille on maksettava palkkaa. Norjassa jokainen rekisteröity uskontokunta saa valtiolta hieman tukea suhteessa sen jäsenmäärään, mutta nämä summat eivät piispan mukaan kata kovinkaan suurta osaa kirkon menoista. Suuri osa kirkon tuloista käytetäänkin pappien palkkoihin.
– Useimmilla meidän papeistamme on myös siviiliammatti. Itse työskentelin aikoinani 60-prosenttisesti ilmanvaihtoasentajana ja vain kolmanneksen verran pappina seurakunnissa Narvikissa ja Lofoteilla. Tärkeintä meille on herättää seurakuntalaisten lahjoittamisen halu. Puhumme kymmenyksistä, Snellman sanoo.
LKNI:lla on omat kirkot Kautokeinossa ja Narvikissa. Muuten toimitaan piispan mukaan lähinnä vuokratiloissa, etenkin adventistikirkoissa, koska ne ovat sunnuntaisin vapaina.
Kansainvälistä tukea LKNI saa piispan mukaan lähinnä Yhdysvalloista, ja se on tarkoitettu ainoastaan uuden toiminnan käynnistämiseen ja laajentamiseen. Kirkon varsinaiseen toimintaan LKNI ei ole koskaan rahaa pyytänyt.
– Tämä ero on meille tärkeä, Snellman kertoo.
Olisi aivan eri asia,
jos suuntautuisimme
Suomeen.
SUOMEN RUOTSINKIELISEN rauhansanalaisen herätysliikkeen ja sen järjestön Laestadianernas Fridsföreningars Förbundin (LFF) piirissä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon koetun liberalisoitumisen vuoksi viime aikoina käytetty aiempaa tiukempia puheenvuoroja siitä, että tarpeen tullen herätysliike jopa lähtisi kirkosta. Herätysliikkeessä mielipiteet asiassa kuitenkin jakautuvat, vaikka osa väestä on jo eronnut kirkosta.
Koska seurakuntien miespappien saaminen herätysliikkeen messuihin on vaikeutunut, totesi LFF:n pääsihteeri Stig-Erik Enqvist syyskuussa, että järjestön jäsenseurakuntiin eli rukoushuoneyhdistyksiin tulee omat papit ja heidän pitää olla piispan vihkimiä.
Kuka tuo piispa voisi olla? Piispa Markus, onko LFF ollut Sinuun yhteydessä tässä asiassa?
— Ei ole ollut. Me LKNI:ssä pidämme itseämme Pohjolan länsiosien kirkkona. Toimimme siis Norjassa, Islannissa, Färsaarilla ja Grönlannissa. Täällä Norjassa on meidän historiallinen perintömme.
— Olisi aivan eri asia, jos suuntautuisimme Suomeen. Olisi aika iso askel lähteä Suomeen ja sekoittaa itsemme siellä olevaan tilanteeseen. Suomessa tapahtuu monenlaisia asioita ja siellä on kirkossa yksilöitä ja ryhmiä, jotka etsivät tietä mennä eteenpäin, samalla kun he seuraavat huolestuneina Suomen kirkon kehitystä.
Snellman toteaa, että Suomessa hän käy toki ajoittain, koska siellä on hänen lapsuudenperheensä ja sukunsa.
— Mutta kun tulemme Suomeen, osallistumme Lähetyshiippakunnan seurakuntien tilaisuuksiin, piispa Markus Snellman sanoo.
Lue lisää Markus Snellmanista ja ILC-kirkoista:
Suomalainen valittiin Norjan ja Islannin luterilaisen kirkon piispaksi
LML:n pääsihteeri Anne Burghardt Kenian kirkon erosta: Taustalla on Missouri-synodin toiminta
Ilmoita asiavirheestä