Kuuluuko kirjallisuuskasvatus rippikouluun – vastaa kyselyyn

piirros jonka aihe on kirjallisuuskasvatus. kuvassa kaksi naista lukee kirjoja
Kirkkohallituksen tuottaman lukupaketin kuvitusta, jonka on tehnyt Johanna Ilander.

Kirjallisuuskasvatus kuuluu Kirkkohallituksen mielestä rippikouluun, ja sen takia se on tuottanut aiheeseen liittyvää materiaalia. Viidestä novellista ja niihin liittyvistä keskustelukysymyksistä koostuvan paketin keskeisenä tavoitteena on kannustaa 15-vuotiaita kaunokirjallisuuden pariin. Materiaali on osa kirkon Sydämen sivistystä 750 vuotta -juhlavuotta.

Kotimaa kysyi aikaisemmin tällä viikolla Kirkkohallituksen asiantuntijalta onko rippikoulussa aikaa kirjallisuuskasvatukselle ja myös suostumustaitojen harjoitteluun, johon liittyen Lasten ja nuorten keskus on tuottanut materiaalia.

– Hyvä kysymys, vastasi Kirkkohallituksen asiantuntija ja täsmensi, että rippikoulussa kannattaa pohtia kriittisesti, mikä mahtuu mukaan ja mikä ei.

Mitä mieltä Kotimaan lukijat ovat?


Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Oman kellotapulin teologia heikentää kirkkojen vaikuttavuutta

Ei näytettäviä viestejä