Onko rippi­koulussa aikaa kirjallisuudelle ja suostumus­taidoille, Mikko Wirtanen?

Eteistilassa tiililattia ja harmaa matto, jonka päällä sikin sokin nuorten kenkiä. Taustalla näkyy tuulikaappi ja lasiovi, josta joku on astumassa juuri ulos farkkushortseissa ja vihreässä hupparissa.
Rippikoulun pituus on kaikkiaan 80 tuntia. Leirimuotoinen ripari on yhä suosittu. Kuva: Kristiina Kontoniemi

Kirkkohallitus markkinoi tänä syksynä rippikouluihin uutta kirjallisuuskasvatuksen materiaalia. Viidestä novellista ja niihin liittyvistä keskustelukysymyksistä koostuvan paketin keskeisenä tavoitteena on kannustaa 15-vuotiaita kaunokirjallisuuden pariin. Materiaali on osa kirkon Sydämen sivistystä 750 vuotta -juhlavuotta.

– Rippikoulu on vanhastaan ollut lukutaidon asialla. Halusimme tehdä sen tueksi kaunokirjallisen materiaalin, sanoo rippikoulun ja kirkon kasvatuksen asiantuntija Mikko Wirtanen Kirkkohallituksesta.

Mutta mikä kaikki oikeastaan on rippikoulun tehtävä? Nyt julkaistun Tunne teksti -materiaalin lisäksi tänä vuonna rippikouluihin on markkinoitu myös suostumustaitoja tukevaa materiaalia Suostumusta ripareille -hankkeessa. Sen julkaisijana toimii Lasten ja nuorten keskus.

Rippikoulun kesto on 80 tuntia, ja siinä ajassa tulisi käsitellä kristinuskon perusteet. Onko rippikoulussa aikaa kirjallisuuskasvatukseen ja suostumustaitojen harjoitteluun?

– Hyvä kysymys, Wirtanen sanoo ja jatkaa, että rippikoulujen toteuttajien kannattaa suhtautua erilaisiin materiaaleihin kriittisesti ja pohtia yhdessä nuorten kanssa, mikä mahtuu mukaan ja mikä ei.

Hän kuitenkin toteaa, ettei näissä hankkeissa oikeastaan ole kyse ylimääräisistä oppisisällöistä vaan rippikouluihin joka tapauksessa kuuluvista asioista.

”Suostumustaitojen käsittely
ei välttämättä tuo
mitään ylimääräistä.”

Ainakin turvallisuutta tulisi kaikilla ripareilla käsitellä. Kokoontumispaikkojen ja uintisääntöjen lisäksi turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä ovat myös turvallisemman tilan periaatteet ja esimerkiksi leikkeihin osallistumisen vapaaehtoisuus.

– Suostumustaitojen käsittely ei välttämättä tuo mitään ylimääräistä vaan voi sisältyä siihen, mitä muutenkin käsiteltäisiin, Wirtanen sanoo ja lisää, että ammattilaisten laatima paketti antaa työntekijälle valmiin materiaalin.

Sama pätee hänen mukaansa myös nyt julkistettuihin novelleihin. Niiden teemat liittyvät rippikoulun sisältöihin, ja novelleihin liittyy myös tähän suuntaan ohjaavia keskustelukysymyksiä.

Novelleista voidaan keskustella yhdessä esimerkiksi pienryhmissä samaan tapaan kuin Raamatusta keskustellaan. Siinä missä Raamatusta keskusteleminen voi tuntua nuorista aluksia vieraalta ja vaikealta, nykykirjailijoiden novelleista puhetta saattaa syntyä helpommin, Wirtanen arvelee.

Ajatuksena on, että novelleista keskusteleminen voisi olla ensimmäinen askel kohti Raamatusta keskustelemista.

– Kaunokirjallisuus on eka porras, ei vaihtoehto Raamatun lukemiselle.

Kaunokirjallisuus
on eka porras,
ei vaihtoehto
Raamatun lukemiselle.

PÄÄTÖSVALTA RIPPIKOULUISSA käytettävästä materiaalista on lopulta rippikoulujen järjestäjillä.

Erilaiset järjestöt tuottavat rippikouluihin monenlaista materiaalia, jota ne markkinoivat yleensä suoraan seurakuntiin.

Varsinaiset rippikoulujen oppikirjat hyväksyy piispainkokous. Kirkkohallitus ei valvo eikä tarkasta opetusmateriaaleja.

– Rippikoulun järjestäjällä, seurakunnalla ja työntekijöillä, on vastuu materiaalin valinnasta. Toivottavasti sitä tehdään yhdessä nuorten kanssa.

Lue myös:

Uusi lukupaketti tuo kirjallisuuden osaksi rippikouluja

Kirkko kiinnostaa nuoria, ja se näkyy myös ehdokasasettelussa

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLukijoilta: Kirkko on keskellä kylää

Ei näytettäviä viestejä