Miksi Ukrainan sota syttyi ?

Kaikilla asioilla on taustat ja juurensa ,niin myös Ukrainan sodalla . Ei ole epäselvää etteikö Venäjällä olisi ollut pyrkimyksiä laajentaa vaikutusvaltaansa jo paljon aikaisemmin kuin Ukrainan sodan aloittamisen aikaan . Lähivaltiot ovat olleet alistetuissa asemassa vuosikymmeniä jo . 

On kaksi isoa ja merkittävää asiaa jotka vaikuttivat ja edesauttoivat ja suoraan rohkaisivat Putinia hyökkäämään Ukrainaan . 

1. Obaman välttelevä ulkopolitiikka 

2. Euroopan johtajien kyvyttömyys 

Obaman hallinnossa toimineet näkivät Obaman välttelevän asenteen ja yleisessä tiedossa on että Obama vältteli Krimin miehityksen aikaan puuttumasta edes juuri kommentoimaan Venäjää vastaan selvästä toisen maan miehitittämistä ja liittämistä omaan maahansa . Obama toimi hyvin erilailla kuin moni edeltäjänsä . Se tuleeko maaimassa olla koko maailman poliisi tai sosiaalitoimisto , niin historia ei anna muuta käsitystä kuin että jonkun ison täytyy puuttua sotiin epäonnistumistenkin uhalla . Maailman sotien ja muiden sotien  historiat  kertovat hyvin tästä . Heikko johtajuus maailman suurimman talous ja sotilasmahdin maalle ja koko muulle maailmalle on tuhoisaa . Bidenin heikkoa johtajuutta on verrattu Obamaa , kun hän on teki  saman virheen Kiinan kanssa . Yksi eräistä hyvin tunteva  Obaman ja Bidenin hallinnossa tuöskenneleistä  on Hagar Chemali joka on toimi molempien presidenttien hallinnossa on puhunut podcastissa ( Threat)paljonkin tästä ja Islamilaisesta Jihadismista . Hänen taustansa antaa näkökulmia asioihin kun hän on puoliksi juutalainen ja puoliksi kristitty . ( voi kuullostaa erikoiselta, mutta näkulmia se varmasti antaa ) kaiken sen  kokemuksen lisäksi mitä hän nähnyt ja kokenut USA hallinnoissa  . 

Euroopan johtajat ? 

Eurooppassa on uskottu joihinkin arvoihin tuntematta niiden todellisia juuria ja merkitystä. Realismi on ollut katsomista ihanteiden kautta ei todellisuuden. Realistinen käsitys asioista on ollut alistettu idelogisten ja poliittisten asenteiden alle , joka on estänyt näkemästä totuutta , kun siitä ei ole edes haluttu keskutella , yksi esimerkki on suhtautuminen maahanmuuttoon , josta ei ole syntynyt tutkimuksiin perustuvaa analyyttistä keskustelua. Näissä on nähtävissä myös kristinuskon vihamielisyys , kun äänet on voimistuneet juuri vastaan sitä mikä nousee kristillisestä arvomaailmasta. Se kyllä tunnustetaan ainakin epäsuorasti ,että ne arvot ovat juutalais – kristilliset, jolle länsimainen yhteiskunta on poerustautunut , mutta sille on annettu uudet merkitykset ja arvot, niitä ei puolusteta kun ei ymmärretä niiden syvää merkitystä , ikäänkuin ne olisivat vain kulttuuria ilman perustusta ,eikä arvoja  joista ihmiskuva , arvot perheisiin , yhteiskuntiin ja elämään on syntynyt . Jonka  päämäärä on taata  jokaiselle oikeudenmukaisen elämän  . Kun ymmärrys menetetään ei osata puolustautua vaarallisia ideologioita ja terrorismia vastaan . Historia ja tiede todistavat selvästi että juutalais- kristillinen arvopohja on ylivertainen muihin verrattuna kaikilla mittareilla mitattuna . Ja historia myös osoittaa selvästi Marxilaisen yhteiskuntakokeilun kauheuden joka naapurimaassa toteutettiin  , jonka jälkeen Kremlin johtajat  tunnustivat monella suulla , että ilman uskontoa ei yhteiskunta pysy pystyssä . Siksi arviot kristinuskon häviämisestä ovat täysin aivottomia lausuntoja . Marxilainen ajattelu periaatteena elää edelleen kiinnityen erilaisiin poliittisiin pyrkimyksiin .Jihad on islamin Marx , joka syövän lailla on levinnyt pääpesäkkeenä Iran . Nyt on Islamilasissa maltillisissa maissa herätty ja monissa maissa halutaan se kitkeä pois . Israel tekee mm. yhteistyötä Libanonin armeijan kanssa kitkeäkseen Hizbollah pois Libanonista, jonka KGB kylvi sinne.  Euroopan sokeus omiin olemattomiin arvoihin perustaltaan on tuonut sokeutta koko mantereelle , hyvänä esimerkkinä NATO kun Euroopan osuus on vain 20% koko NATOn budjetista ja kova on ollut huuto ja halu määräillä ja Obaman hallinnon aikana puhe puolustusbudjetista oli lepsujen Euroopan johtajien toistamista  poliittiseen tahtoon vedoten , mutta mitään ei niin mitään tapahtunut vuosiin . Eurooppa on samanlainen taloudeltaan kuin USA mutta ei edes omalla maaperällä sota avannut silmiä vastustamaan Venäjää . Sotilaallinen pelote toimii myös diktaattoreihin , mutta selvät vastustajien  heikkoudet ne osaa lukea . Euroopan sotilaallinen voima on olematon kokoonsa nähden . 

Samoja tuloksia ja arvoita allaolevassa linkissä Jari 

Ehrnrooth kertoo podcastissa . Hänellä on laajat katsontakulmat tunnistaa ajan virtauksia monipuolisen elämänkokemuksien kautta . Sinällään nämä asiat käy ilmi monen tutkijan ja tutkimusten ja historian kautta myös esille . 

Humanisti ei voi eikä osaa mielestäni puolustaa kristillisiä arvoja , se näyttäytyy kuin varas joka ottaa kristillisiä arvoja omiin ajatteluihin , mm. lähimmäisen rakkauden muut se syvä merkityksellisyys ja perusta on etikassa erilainen . Humanismi elää toisen ansioista kun sille annetaan hyvät edellytykset , mutta sillä itsellä ei ole perustusta . Esimerkkinä naurettavaa keskustelua suvivirressä , sitä ei humanistit voineet puolustaa koska on vaikeaa tunnustaa sen kuuluvat kristilliseen arvomaailmaan joka muuten olisi heille sopinut . 

Kun arvot menetetään niin monipuolinen ja kriittinen ja keskusteleva ilmapiiri häviää ja se alkaa näkymään mediassa, kuinka se politisoituu ja yksipuolistuu  ja ihmiset alkavat varomaan sanomasta ajatuksia julki . Tiede ei kehity kun sille annetaan ”raiteet” joita myöten sen on kuljettava jne . 

On siis sama yksityisen ihmisen elämässä kuin kansakuntienkin  mitä kauemmaksi loittoaa niistä arvoista joissa keskiössä on kaikkivaltias rakastava Jumala joka on tehnyt ihmisen omaksi kuvakseen ja hän on antanut meille käskyt ja neuvot miten voisimme elää palvellen ja rakastaen Jumalaa ja lähimmäisiään . Syvyys kaikessa on lopulta siinä että meidät täytyy pelastaa omalta itseltämme ja meidän pahuudeltamme ja vain hän voi sen syntien tunnustamisen kautta tehdä . 

24 KOMMENTIT

  1. Trump on USA presidentiksi valittu USA kansalaisten tahdosta , me voidaan keskittyä hänen persoonaansa täällä Suomessa median siivittämänä , mutta USA :ssa asiaa katsotaan eritavalla . Suomessa taistolaisen niska on yhtä jäykkä kääntymään kuin alkiolaisen tai poroporvarin, jos ei vielä jäykempi , mutta siellä katsotaan muihin aatteisiin kuin ”poliittisiin vaatteisiin” .
    Esimerkkinä kun maallemme valitaan presidenttiä niin ensimmäisenä katsotaan puoluekanta , sitten ideologiset ja vakaumukselliset linjat ja sitten vasta osaaminen. Usan kansalaiset oman talouden ja yhteiskunnallisten olojen motivoimana . Suomessa ei ole kansalaisille ollut kovin merkkittävää se miten taloudella menee kun on syöksynyt kohta 20 vuotta alaspäin ja on poikkeuksellinen tapaus huonosta maan hoidosta . USA :ssa kahden pääpuolueen välillä voi liikkua ed. tekijöiden vuoksi vapaasti , miljoonia demokraattien kannattajia siirtyi repiblikaanien puolelle tukien Trumpin hallinnon politiikkaa , ei siis siksi miten iso suu tai pieni Trumpilla on tai onko persoona kiinnostava . Kun taas nähtävissä että Maga – liikkeestä on siirtynyt äänestäjiä demokraattien puolelle . Tai presidenttien hallinnot ottavat asiantuntijoiksi toisen puolueen kannattajia , kuten on myös Trump on tehnyt kun nimittänyt esim. Obaman hallinnossa työskenteleviä ja niin on monet presidentit toimineet .

    Monet ovat yrittäneet selittää polarisaation syitä ja yksi mies ei sitä ole tehnyt ja varmasti monet asiat ovat taustalla . On hallitsematonta maahanmuuttoa , woke ideologia tunkeutunut moniin valtiollisiin hallintoihin jne . Polarisaatioon johtaa koettu epäoikeudenmukaisuus ja se ei laimene kun suurin osa kansasta näkee epäoikeudenmukaisen ja syrjivän kohtelun , jossa yksi osa on rahoituksen läpivalaisu . Suomessa ollaan epäisänmaallisia eikä olla kiinnostuneita mihin korkeat veronkeräykset menee . Ison maan asioita on vaikea niputtaa tiettyyn purkkiin ja mielikuvat ihmisille tulee median kautta jolla on todella iso merkitys myös suomalaisten ajatteluun . Yksittäisiä tarinoita voidaan jokaisesta maasta nostaa ja isossa on aina enemmän pahuutta .
    Tuossa oli USA kristillisestä elämästä kuvausta , niin en kovin hinkseleitä paukauttas suomalaisena , jossa ollaan oikeudessa vuosikausia ja suvivirrestä keskustellaan . USA on kuitenkin ikkuna josta se lopulta monet asiat rantautuu . Ei Suomi ole keksinyt ideologisia virtauksia vaan USA :n tuontitavaraa se on ja se on vieläpä tukenut miljardeilla sitä yliopistojen ja koululaitosten kautta Euroopassa . USA on hyvässä ja pahassa monessa mukana ollut . Kai normaali USA kansalainen terveellä järjellä saa vastustaa alaikäisten afrikkalaisten sukupuolen korjausleikkauksia, joihin maansa valtio laittaa miljoonia dollareita , heillä on oikeus siihen vapaassa maassa . Suomessa ei kansa edes tiedä mihin rahoja lykitään .

Timo Gummerus
Timo Gummerus
Armahdettu syntinen , luterilainen