Olen uskonnollinen ihminen ja haluan uskoa. Joku voi sanoa, että olen uskovainen ja uskossa. Onko ateismissa kyse oikeastaan vain siitä että ei halua uskoa? Sanotaan että uskoa ei voi valita. Siinä mielessä se on totta, ettei uskossa oloa voi valita. Ei voi päättää että minäpä ryhdyn nyt uskomaan. Mikäli valinta sanan tilalle laitetaan halu, niin tilanne muuttuu. Halu ottaa kutsu vastaan kun kusutaan on kyllä jokaisen oman valinnan varassa.
Uskkontuloani edelsi halu saada hyvä omatunto. Omantunnon syytöskset oli raskas taakka josta halusi vapaaksi. Oli suuri ”halu” saada syntini anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi. Oli halu laittaa koko elämä Jumalan varaan. Myöhemminkin koko uskon elämäni on rakentunut sen varaan että minulla on halu kasvaa uskossa. Koen uskon hyvin mielenkiitoiseksi asiaksi. Sen tutkiskelu ja ihmettely ei näytä loppuvan.
Sitlti monesti koen että minulla on hyvin vähän uskoa.Onko uskoni ja ateistin uskon ero van siinä, että haluan uskoa ja ateisti ei halua?Uskovana minulla on paljon vaikeuksia uskoa, mutta haluan uskoa silti. Koen ettei usko ole minusta lähtöisin. Sekin on lahja, jonka saan kaiken muun ohessa. Oikeasti mieleneni on usein kapinassa uskon kanssa. Sillä uskominen on monesti vaikeaa. Jumalalla on monia suuria lupauksia meille uskoville ja monia niistä on hyvin vaikea uskoa. Niihin kohtiin tarvitsen sitä ”halua” uskoa sittenkin.
Koen että uskolleni olen saanut vahvistusta juuri monien elämän vaikeuksien kautta, joissa usko on joutunut koetelluksi. Kaikissa niissä olen saanut yllättävän avun ja huolenpidon. Yksi sellainen oli kun nuorena olin askeleen päässä itse valisemastani päivien päätöksestä. Uskoni kasvaa kokemusten kautta, joissa ole saanut selkeän avun. Niin kuin siinäkin tilanteessa. Haluan uskoa, että jatkossakin saan odottaa avun jatkuvan myös sen tietyn rajan yli ja myös sen takana.
En näe mitään syytä siihen miksi huolenpito loppuisi siihen, kun jatkuvaa apua on saanut kokea jo yli puoli vuosisataa. Eikä siihen koskaan ole joutunut pettymään.Onko ero vain siinä että haluan uskoa ja ateisti ei ?
Muutehan olemme ihan samalla viivalla. Kumpikaan meistä ei voi itsestään uskoa Jumalaan kaivaa esille.
Joskus jonkun Helsingin EO:n (silloin vielä EYL) kokouksen tai tilaisuuden yhteydessä eräs opiskelija soitti kasetilta Röllin laulaman kappaleen Omituisten otusten kerho. Ehkä me kristityt monien mielestä olemme vähän sellaisia.
Lapsenlapsi tuli illalla kotiinsa ja kohtasi nurmikolla ruhonleikkurin. Ruohonleikkuri tunnisti hänet ja sanoi: ”omituinen olento”.
Yhtä outona voi ateisti pitää meitä. Käsittämättä yhtään siitä mitä ja miksi me edes puhumme Jumalasta, jota heidän kokemuksen mukaan ei ole. Joten hyvin vaikeaa on synnyttää aitoa keskustelua. Yksi hyvä yritys on Feritas Forum keskustelutilaisuudet.
Pastori Lauri Mustajoki kysyi kerran useita vuosia sitten ateisteilta, mitä heillä olisi tarjottavana kristinuskon tilalle? Eräs vastasi, että työ ja vähäinen taidenautinto. Mustajoki kysyi vielä vastauksen kuultuaan, että nauroiko kukaan tälle vastaukselle? Eräs ateisti vastasi muistaakseni joskus samaan kysymykseen, älä ole kusipää. Onko se rakentava vastaus?
Meidät on kutsuttu rukoilemaan ja rakastamaan myös ateisteja. Se merkitsee arvostavaa ja kunnioittavaan käytöstä heitä kohtaan. Meidän on hyvä pyytää rukouksessa heille hyviä asioita, jotta Jumalan rakkaus koskettaisi heitä ja vetäisi puoleensa.
Moni on saanut rauhan sydämeen uskomalla Jeesukseen. Sellaista rauhaa ei ateisteilla ole tarjota.
Ateisti ei voi uskoa, siksi ettei ole mitään konkreettista näyttöä Jumalan olemassaolosta. Ei sitä ole edes sille, joka uskoo.
Usko ei ole, jotain johon joku kykenee, vaan jotain johon kukaan ei kykene. Joten pohdiskeluni tuosta pienestä erosta tuli nyt juuri minulle eteen: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.”
Uskova uskoo vain siksi, että Jumala on lahjoittanut hänelle uskon. Uskovakaan ei ole sitä voinut itsestään puristaa esiin.
Moni on saanut vastaanottaa uskon, vaikka ei edes uskonut Jumalan olemassaoloon. On vain siitä huolimatta hädässä käännytty Jumalan puoleen ja sanonut: ” jos sinä Jumala olet kuitenkin olemassa, niin auta nyt.” Sellaista on se usko, jonka Jumala lahjoittaa, sille joka sydämessään Jumalaan turvaa. Kukaan ei voi kerskailla omalla uskollaan.
Siinä on tuo pieni ero ateistin ja uskovan välillä. Ateisti kuvittelee, että uskovat mielestään kykenevät uskomaan ja kun he eivät siihen itse kykene, niin eivät voi uskoa että uskovatkaan oikeasti uskovat.
Heidän mielestään ei uskova voi sanoa tietävänsä mitään Jumalasta.
Merkillistä on tuo miten lähellä ateisti on uskoa.Oman järkevän päättelynsä tähden he kulkeutuvat sen mahdollisuuden ohi, että saisivat vastaanottaa uskon,jonka Jumala antaa.
4. MITEN JUMALA ILMOITTAA ITSENSÄ
Jumala kohtaa meidät luonnossa, elämämme kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Hän puhuu meille omassatunnossamme. Mutta erityisesti Jumala ilmaisee itsensä meille Pyhässä Raamatussa ja Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Ps. 19:2.
Kertomus Joosefista: 1 Moos. 37:39–45.
Hän on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa. Ap.t. 17:26–27.
Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, joka on hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva. Hebr. 1:1–3.
Kristinoppi 1948
Salattu Jumala on ilmoittanut itsensä meille Jeesuksessa. Hänen nimessään on taivaan suuri salaisuus, joka vähän kerrassaaan avautuu Jumalan lapsille, mutta ei muille. Me tiedämme että Jumala meitä rakastaa ja johdattaa.
Rakkauden kohteena saamme kukoistaa. Tiedämmehän että elämme Jumalan tahdossa. Hänen tahtonsa kun on se, että olemme hänen yhteydessään. Jumala loi ihmisen juuri yhteyteen itsensä kanssa.
Kotimaassa on joskus kerrottu eräästä uskovaisesta, joka halusi vuoden ajan kokeilla, millaista on elää ateistina. Vuoden kuluttua hän sitten itsekin oli ateisti. On vaarallista leikkiä tulella!