Koko maailma on huijauksen vallassa!

Maailma on pahan vallassa, 1Joh. 5:19.

Tämän tosiasian vahvisti Jeesukselle hän itse, Saatana, jonka hallintaan maailma oli annettu. Kaikki se missä saatana hämmentää, tuhoutuu, kun kaikki luotu, alkuaineita myöten kuumuudesta hajoavat, eikä mitään saastaista pääse taivaaseen ja helvetissä on taivaan ulkopuolelle jäänneillä huonot oltavat.

1Joh.5:19 sanoo, ”Me tiedämme , että olemme Jumalasta, …” Tämä tietoisuus yleensä, ja jopa ”klassiselle kristinuskolle” on ärsyttävä julistus, vaikka varmuus ei ole uskovan inhimillistä varmuutta, saatikka paremmuutta. 

Kaikki mikä ei ole Ylhäältä, eli mikä on ulkopuolella apostolis-profetaallisesta perustuksesta, on huijausta, harhaa ja vääristynyttä. 

Kaksi, kuvaannollisesti, edustavimpia asuntoalueita ovat Ahtaan Portin edustaja Kristus-kallion ympäristö. Näillä alueilla perusta on runsas teologinen paalutus tai kelluva ”kaikki sopii”- perustus, joka takaa että et ainoastaan pysy pinnalla, vaan menestyt.

Vain Yksi on kaikki. Totuus on näin lyhyt ja sulkee kaiken kunnollisuuden ja jopa ihmisen lähimmäisenrakkaudenkin Taivaan Valtakunnan ulkopuolelle.

Se Yksi on Jeesus, joka oli Marian valinnan kohde, vt. Luukas 10: 42 Vaan yksi on tarpeellinen: Maria on hyvän osan valinnut, joka ei häneltä pidä otettaman pois. Biblia 1776. 

Tätä VAIN yksi on tarpeellinen etenkin RKK:n hyväksymät ja -mieliset yrittävät turhentaa Westcott&Hort neuvomana, lisäten, että ”vain vähän on tarpeen ..”. Tämä ”vähän” kyseenalaistaa, vääntää kieroon  Sen Yhden.  Eli harhautus toimii.

Pahinta mikä ihmistä voi kohdata niin ajassa kuin ikuisuudessa on ero Jumalasta. Tämä ero synnyttää ajallista hyvää ja pahaa, jotka kummatkin toimivat viitoituksina helvettiin.  Yksi henkis-hengellinen huijaus on opetus, ”ei sinun tarvi mitään tuntea tai kokea, koska kaste riittää”. Kaste ei riitä luterilaiselle eikä helluntalaiselle.

4 KOMMENTIT

    • Timo,

      Kaikki on Armoa eli Jumalan hyvyyttä ihmisiä kohtaan. Jumala hyvyydessään vetää jokaista puoleensa ja palkitsee ne, jotka Hänen vetoonsa SUOSTUVAT!

  1. Lankeemuksen jälkeen heti, sai saatanan huijaus ikäänkuin ensimmäisen kannattajansa, vaikka Jumala neuvoi Kainia, 1Moos.4:4-7, ”.. sen halu on sinuun, mutta HALLITSE sinä sitä”. Tätä ennen Paratiisissa ja tämän jälkeen, tähän päivään asti Jumala on asettanut ihmisen eteen hyvän ja pahan joiden välillä valinta on vain ihmisen hallinnassa. Ratkaisuvaltaa ei koskaan sitten Paratiisin, ole rajoitettu.

    Haluamisemme ei ole ikäänkuin kuhmuja otsaan, vaan ratkaisuja Jumalan tai saatanan puoleen.

  2. Ratkaisukristillisyys , synergismi ei vastaa Jumalan sanan mukaan vastauksia antaen .
    Esimerkiksi pienen lapsen kohdalla keksitåän joku muu tie kuin Kristuksen sovitustyö , halvatun tai sairaan ihmisen kohdalla kohdalla ratkaisukristillisyys on pihalla , koska vain Kristus voi sanansa mukaan sen tehdä tai kaikkensa menättänyt ihminen vaikka alkoholisti ei kykene tekemään ratkaisua oman elämän suunnan muuttamiseksi vaan Jumalan sana lupaa valmistetun pelastuksen jonka saa armosta ottaa vastaan johon Pyhä Henki on tahtonut jo paljon ennen Kristuksessa viedä ihmistä . Kaikki tapahtuu Jumalan elävän ja voimallisen sanan kautta ja se toimii Kristuksen käskyn ja asetuksien mukaan ei meidän voimasta eikä hallinnasta käsin . Jos sana lupaa että kasteessa saadaan synnit anteeksi ja Pyhän lahjan kun ihminen kastetaan Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen niin se armo saadaan ottaa vastaan Jumalan sanan mukaan . Ja tuhlaajalapsille on myös lupaukset ja armoliitto voimassa ja saa tunnustaa syntinsä ja palata Jumalan armon osallisuuteen ja siihen sana tahtoo ohjata että pysymme siinä lapseudessa sanan mukaan ja olla osallisena Kristuksen ruumiissa , jossa hän vaikuttaa myös sanansa mukaan meissä tahtomista ja tekemistä . Kaikki kunnia yksin Jumalalle että lähetti poikansa meille lahjana pelastukseksemme . Minun tulisi vähetä ja tietää että kaiken hyvän vaikuttaja meissä on Jumalan kasvattava armo ja hänen kasvaa meissä .

Reijo Mänttäri
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.