Jo joutui armas aika, lauloivat kuun taitteessa jälleen koululaiset kesäloman alkamisen merkiksi.
Jatkossa Suvivirttä saatetaan kuitenkin veisata hieman myöhemmin. Opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) on nimittäin ehdottanut loman siirtämistä kahdella viikolla eteenpäin. Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmisteltu selvitys aiheesta valmistui juuri lukuvuoden lopussa ja on nyt lausuntokierroksella.
Kesälomien siirto on ollut matkailualan voimakas toive jo pitkään. Opettajat ovat vastustaneet ideaa yhtä vahvasti.
Pienten lasten vanhempana ymmärrän opettajia. Pitkän lukuvuoden lähestyessä loppuaan lähestyy sitä myös itse kunkin jaksaminen.
Kaiken takana ovat kellot, nuo viheliäiset aikaa raksuttavat koneet.
Luin hiljattain viehättävän kuvauksen siirtymisestä kellojen aikaan Katja Ketun romaanista Brita-Kajsa.
Siinä nuori Lars Levi Laestadius on palannut kotiseudulleen Ruotsin Lappiin käytyään etelässä opiskelemassa. Mukanaan hän kantaa pyöreää metallikapinetta. ”Tämmösen myötä maalima nykyjään liikkuu”, Laestadius kertoo tulevalle vaimolleen Brita-Kajsa Alstadiukselle.
Brita-Kajsasta ajatus on kuitenkin omituinen. Hän kun on tottunut jakamaan maailman valoon ja pimeään, lämpöön ja kylmään – ja hyvin on pärjännyt.
SITTEMMIN AJAN tarkka mittaaminen on tietysti mahdollistanut paljon sellaista, mistä 1800-luvun Lapissa tuskin osattiin edes haaveilla. Vaikea on kuvitella suurta kaupunkia, jossa kaikki eläisivät oman luontaisen rytminsä mukaan, saati kaupunkien verkostoa. Tuskin teollinen vallankumouskaan olisi onnistunut ilman kelloja. Kiistatta niiden määräämä rytmi on lisännyt aineellista hyvinvointiamme.
Vailla hintaa se ei kuitenkaan ole tullut. Harvalla on nykyään varaa sellaisen luksukseen, jota Kettu kirjassa kuvaa: luonnon tai luonnollisen rytmin noudattamiseen.
1800-LUVUN MULLISTUKSET toivat mukanaan myös toisen nykyihmiselle tutun ilmiön: sairaalloisen väsymyksen.
Nykyään puhumme uupumuksesta tai kroonisesta väsymysoireyhtymästä. Vaikka koneet tekevät ison osan työstä, jatkuva kiireen tuntu vaivaa meistä monia. Tehokkuus ei ole tuonut lepoa vaan vaatimuksen yhä kovemmasta tahdista.
Ehkä emme olisi jatkuvasti lopen uupuneita, jos rytmiämme eivät sanelisi koneet ja taloudellisen kasvun loputon vaatimus?
Ihminen kun ei ole kone, eikä kukaan meistä jaksa viisarin tavoin tikittää tauotta eteenpäin. Kerrotaanhan jopa kaikkivaltiaan Jumalan levänneen seitsemäntenä päivänä.
Jospa se siten voitaisiin sallia myös meille luoduille? Jos ei muuten, niin edes kesällä.
Lue muita näkökulmia:
Näkökulma: Hoidetaanko ensin koulukiusaaminen ja riidellään sitten Suvivirrestä?
Näkökulma: Leningradin pappi Körttikodilla toi mieleen erilaisen ajan, joka ei enää palaa
Näkökulma: Nuorten uskoa tulevaisuuteen on vahvistettava
Ilmoita asiavirheestä