Etelä-Koreassa on vihitty buddhalaiseksi munkiksi robotti. Gabi-niminen humanoidirobotti otettiin perinteisin menoin maan suurimman munkkikunnan Jogyenin jäseneksi maan pääkaupungissa Soulissa tämän viikon keskiviikkona. Asiasta kertoi Suomessa Helsingin Sanomat, Etelä Koreassa muun muassa Korea Herald.
Näiden medioiden mukaan kiinalaisen Unitree Roboticsin valmistama munkkirobotti sitoutui seremoniassa myös sille räätälöityyn versioon buddhalaisuuden viidestä periaatteesta: se suojelee elämää, välttää muiden robottien tai omaisuuden vahingoittamista, kunnioittaa ja tottelee ihmistä, välttää petollista käyttäytymistä ja säästää energiaa.
Gabi on kuitenkin jo palautettu sen kiinalaisen valmistajan haltuun.
Vihkimyksen taustalla on Helsingin Sanomien mukaan korealaisen munkkikunnan pyrkimys ottaa tekoäly osaksi buddhalaisuutta ja saada buddhalaisuutta konservatiivisena pitäneet ihmiset näkemään uskonnossa edistyksellisiä piirteitä.
Ovatko buddhalaisuuden ja idän filosofioiden varaan rakentuneet itäaasialainen mielenlaatu ja kulttuuri länsimaalaisuutta otollisempia uusien AI-teknologioiden soveltamisessa?
TAPAHTUNUTTA VOIDAAN sen merkittävyyttä liioittelematta pitää jälleen yhtenä osoituksena siitä, että 2020-luvulla valtavin harppauksin kehittynyt tekoäly tulee muuttamaan ihmiskunnan kulttuuria kenties ennen näkemättömällä nopeudella ja voimalla. Ei liene sekään aivan sattumaa, että tässä uutisoitu pikku innovaatio toteutettiin Itä-Aasiassa ja buddhalaisessa kontekstissa. Uutisten mukaan Kiina pyrkii kiihkeästi maailman tekoälykehityksen johtajaksi. Yhdysvaltojen, EU:n ja muiden maailman it-keskittymien toimijat voivat olla tässä kisassa helisemässä.
On oma mielenkiintoinen kysymyksensä, ovatko buddhalaisuuden ja idän filosofioiden varaan rakentuneet itäaasialainen mielenlaatu ja kulttuuri mahdollisesti länsimaalaisuutta otollisempia mitä ihmeellisimpien uusien AI-teknologioiden soveltamisessa? Onko lännen pian 300 vuotta kestänyt hegemonia maailmassa horjumassa tätäkin kautta?
Tekoälystä tai englanninkielisen lyhennelmän mukaan AI:sta (Artificial Intelligence) on viime vuosina puhuttu paljon. Mediat pursuavat uutisia sen uusista sovelluksista, kyvyistä, aikaansaannoksista ja mahdollisuuksista. Lähivuosina ainakaan teollistuneessa maailmassa on tuskin ammattia tai työtä, jonka tekemiseen tekoäly ei jollakin tavalla vaikuttaisi. Ja onhan tekoäly jossakin muodossaan, vähintään ”karvalakkiversiona”, jo monen vuoden ajan ollut osa niitä tietokoneohjelmia, joita käytämme läppäreissämme, älypuhelimissamme, netin eri palveluissa ja monissa muissa laitteissamme. Tekoälystä on pienissä ja suurissa asioissa ihmiselle koko ajan enemmän hyötyä ja varmaan hupiakin.
Toisaalta jo nyt tiedetään uudentyyppisiä ongelmia, joita tekoälyä käyttämällä voidaan aiheuttaa. Tekoälyn on lisäksi pelätty aiheuttavan myös työttömyyttä, mikä on jo nyt osoittautunut jossain määrin todeksi.
Lisäksi tekoäly ottaa jättimäisiä harpppauksia sodankäynnissä, kuten taistelut varsinkin Ukrainassa ja Lähi-idässä osoittavat. Jo nyt on nähty esimakua siitä, että Terminator-elokuvista tutut mekaaniset tappajahirviöt rynnistäisivät lähitulevaisuuden taistelukentille. Sota on muutenkin läpi ihmiskunnan historian ollut se moottori, joka on antanut tekniikan kehityksen syötteitä myös siviilimaailmalle, teollisuudelle, kaupalle, liikenteelle ja tavalle elää.
Se on siis täällä tänään. Monella tavalla.
Voiko AI-pappi joskus asettaa ehtoollisen, avustaa sen jakamisessa, ottaa vastaan ripin tai opettaa rippikoulussa?
KOREALAINEN MUNKKIROBOTTI ei välttämättä ole se ihan paras esimerkki, mutta se on omalla tavallaan osoitus siitä, että AI tulee osaksi myös ihmisen uskonnollista sfääriä. Asia on toistaiseksi sittenkin pitkälti sci-fiä, mutta nähdyt heikot ja vähän vahvemmatkin signaalit kertovat, että ilmiötä on seurattava.
Kristillisessä kontekstissa voisi miettiä, onko meillä jo 30 vuoden kuluttua kirkollis- ja piispainkokouksien siunauksella AI-pappeja, AI-kanttoreita, AI-diakoneja ja AI-suntioita? Nyt sellainen tietenkin tuntuu mahdottomalta, järjenvastaiselta, teologisestikin erittäin ongelmalliselta, huvittavalta ja miksei pelottavaltakin. Mutta voiko AI-pappi joskus asettaa ehtoollisen, avustaa sen jakamisessa, ottaa vastaan ripin tai opettaa rippikoulussa?
Lonkalta voisi ajatella, että ei sellainen käy. Mutta jos kehitys on niin nopeaa, kuin se joissakin prognooseissa arvellaan olevan, joudutaan asiaa kirkoissakin miettimään uudelta kannalta: Voidaanko niin ylipäätään tehdä? Miksi niin pitäisi tehdä? Ja mitä siitä seuraa, jos niin ei tehdä, tai jos kuitenkin tehdään?
Lisäksi kirkkoja on monia. Joku niistä toteuttaa muutoksen, jota joku toinen ei koskaan tee. Uskonnollisia AI-todellisuuksia voi olla tulevaisuudessa monia.
Jos kysymyskenttää laajentaa, niin tekoäly voi 30 vuoden kuluttua olla kaikkia ihmisiä koskien myös näkyvä osa terveydenhoitoa. Lääkäreiden rinnalle voi tulla avustavia AI-tohtoreita ja AI-sairaanhoitajia, joilla voi olla sairauksien diagnosoinnissa ja hoidossa joskus merkittävä rooli.
Entä AI-opettajat, AI-juristit tai AI-insinöörit? Mitä tarkoittaa tekoäly kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa, kaupankäynnissä, palveluissa, journalismissa, hallinnossa, politiikassa ja päätöksenteossa? Tai tekoälyn kauttaaltaan ohjailema yhteiskunta, jossa autot liikkuvat ilman kuljettajaa, pelloilla traktorit ja puimurit toimivat itsestään ja poliisiautosta astuu kolari- tai rikospaikalla ulos futuristisista elokuvista jo tuttu robottipoliisi?
Tekoäly voi tietenkin vielä osoittautua myös pettymykseksi. Sen rajat voivat tulla vastaan. Ehkä se ei olekaan sitä, mitä nyt innostuneesti voidaan ennustaa. Mutta jos se ylittää eräitä sillä nyt olevia rajoja, voi kehitys olla huimaa.
Entäpä jos tekoälystä joskus tulee ihmisen tavoin oppivaa?
GABI-MUNKKIROBOTTIIN liittyen Helsingin Sanomat totesi, että se ei kykene kuitenkaan oppimaan uutta. Tämä lienee ainakin suuren yleisön saatavilla olevan tiedon perusteella vielä tällä hetkellä tekoälyn kehittymistä hidastava ongelma. Tekoäly tai sitä hyödyntävä sovellus tai laite kykenee nopeasti etsimään ja analysoimaan valtaisia tietomääriä ja laatimaan niiden perusteella siltä kysyttyjä vastauksia, tekemään erilaisia kirjallisia, visuaalisia tai auditiivisia tehtäviä, lyhennelmiä, katsauksia tai hyvinkin pitkiä ja analyyttisia tekstejä. AI on ilmeisesti varsin hyvä tekstinkäsittelijä ja myös kielenkääntäjä. Ja on se hyvä monessa muussakin asiassa.
Mutta oppimiskyvyssä ihminen päihittää vielä tekoälyn. Samassa yhteydessä on kuitenkin mietittävä sitä, mitä oppiminen on. Tekoälyltä itseltään saadun vastauksen perusteella se on hyvä oppimaan, mutta sen ”oppiminen” eroaa perustavanlaatuisesti ihmisen tavasta oppia. Tekoälyn kyky oppia perustuisi sen oman käsityksen mukaan suuriin datamääriin ja matemaattisiin algoritmeihin, mutta ei ymmärrykseen tai tietoisuuteen.
Tässä on tärkeä ero.
Entäpä jos tekoälystä sittenkin joskus tulee ihmisen tavoin oppivaa? Ja entäpä, jos sillä joskus on tietoisuus? Nyt sellainen tuntuisi vielä vaikealta tai aivan mahdottomalta. Mutta entäpä, jos niin kuitenkin tapahtuu? Joudutaanko silloin uudella tavalla miettimään myös sitä, mitä elämä oikeastaan on? Vielä emme tiedä.
Lisähankaluuksia AI:n marssiin kohti ihmisenkaltaisuutta voivat tuoda myös ihmisen moraalisus ja tunteet. Miten tekoälystä tulisi oikeasti esimerkiksi empaattinen tai sääliin kykenevä? Voiko se ihailla tai rakastua? Onko siitä sellaiseen?
Yksi tekoälyn kehityksen seuraus saattaisi monella tavalla mullistuvissa ja tekoälyä pursuavissa yhteiskunnissa olla aikanaan sekin, että aito ihmisyys eri tasoissaan kokisi uuden ja varmaankin hyvin tervetulleen arvonnousun. Ihminen ei varmaankaan halua muuttua koneeksi. Mutta ehkä ihmisen ja koneen erokin voi jonakin päivänä olla paitsi teknologinen, myös filosofinen ja teologinen kysymys.
Meitä pitäisi kunnioittaa riippumatta siitä, perustuuko olemisemme hiileen vai piihin.
BRITTILÄISEN TIETEISKIRJAILIJAN Arthur C. Clarken (1917—2008) kirjan pohjalta vuonna 1984 tehty avaruusseikkailuelokuva 2010 kertoo avaruusaluksesta, jota pitää toiminnassa supertietokone HAL. Tämä muistihirviö on, ellei aivan ihmisen tavoin tietoinen, niin kuitenkin hyvin lähellä sitä, mikä korostuu varsinkin kirjan ja elokuvan salaperäisessä loppuratkaisussa.
HAL-tietokoneen rakentaja, intialaistaustainen insinööri R. Chandra sanoo eräässä kyseisen elokuvan kohtauksessa ihmisen ja tietokoneen olemuksesta näkemyksensä, jonka ydin on siinä, että meitä pitäisi kunnioittaa riippumatta siitä, perustuuko olemisemme hiileen vai piihin.
Ajatus on hyvin mielenkiintoinen. Mainittakoon, että kirjailija Clarke itse luonnehti itseään ”krypto-buddhalaiseksi”. Uskonto oli yksi hänen romaaniensa vakioteema ja erottuu myös 2010-teoksessa ja sen filmatisoinnissa.
Ihminen on suurelta osin hiiltä. Myös pii on ihmisruumille välttämätön, mutta se on myös puolijohteissa ja sitä kautta älylaitteissa käytetty tärkeä alkuaine.
Munkkirobotti Gabi on vain yksi ajan merkki. Mutta omalla tavallaan sekin on yksi askel sillä tiellä, jossa ihminen joutuu tekoälyn ja muun nopeasti kehittyvän teknologian maailmassa vielä ajattelemaan myös koko älykkyyden ja elämän käsitettä osittain uudelleen.
Lue myös:
Kolumni: Kummius on ihmissuhde, ei jäsenetu
Kolumni: Miten Jeesus tappaisi eläimen?
Ilmoita asiavirheestä