Jumala ei katso ihmisiä konservatiiveinä eikä liberaaleina vaan hänen kuvakseen luotuina ihmisinä joita kohtaan hänellä on yli ymmärryksen käyvä rakkaus . Ryhmät määrittelevät usein omat totuutensa ja niissä on mukana usein ansiollisuutta , omahyväisyyttä ja ylpeyttä mukana . Yhteyttä ei synny kuin totuuden edessä ja kaksi totuutta on kaiken lähtökohtana . Totuus itsestään ihmisenä ja totuus Jumalasta .
Totuus Jumalasta on totuuden löytämistä myos itsestään ja sen tunnustamista että ” se on minun lihassani , siellä ei asu mitään hyvää” . Kun haluamme julistaa totuutta Jumalasta ja kirkastaa evankeliumia niin sinne ”väärällä alttarille” , voimme vapaasti uhrata kaikkea myös hyvää että Kristus kirkastuu todellisena . Olipa kysymys vaikka jopa sivistyksestä , kultuurista , titteleistä , arvonimistä tai mistä hyvistä asioista tahansa kunhan vaan Kristus tulee kirkastetuksi syntisille ihmisille . Kaikki siis saa mennä mikäli Kristus kirkastuu todellisena syntiemme sovittajaksi . Hänestä todellisena vasta virtaa elämä ja rakkaus meille . Ihminen tahtoo , siis jokainen meistä muuttaa , loiventaa ja tulkita Jumalan sanaa ihmismielen mukaan ja se alkaa näkymään lopulta ihmisten keskinäisissä suhteissa kun alkaa muodustumaan kuppikuntia ja eri arvoasteikolla olevia kristittyjä . Jumalan edessä näin ei kuitenkaan ole . Pietismi ja henkilökohtaisen uskon korostus liittyy lopulta myös vapaan armon ja puhtaan evankeliumin vastustajiin kun jos se kieltää Pyhän Hengen työtä siellä missä Jumala on todellisena kohdattavissa ja missä Kristus palvelee ja mistä hän tahtoo meidät lähettää evankeliumin vapautta viemään eteenpäin armosta käsin, armahdettuina syntisinä . Jumala on varmasti kohdattavissa armonvälineissä ;
Sanassa , kasteessa ja ehtoolisessa ja ripissä . Näiden pilkkaajat ovat perkeleen asialla eivätkä tunne Jumalan armoa , eivätkä tahdo tunnustaa omaa tilaansa Jumalan edessä eivätkä nää Jumalan armon suuruutta
Voisi kysyä jos Suomenkin kristillisyydessä olisi näitä kahta totuutta saarnattu lain ja evankeliumin kautta niin olisko syntynyt hajaannusta ja erilaisia ryhmiä ja kuppikuntia ? Tai olisiko liberaaleja ja konservatiiveja , jotka ”kuorruttavat ” omia käsityksiä lisäten uskoon monia vivahteita . Kristillisyydessä ei tarvitse tuoksua muuta kuin Kristuksen tuoksu joka ilmentyy armollisuutena ja rakkautena toisia kohtaan . Tämä pietistinen käsitys näkyy nykyisessä kirkollisessa tilanteessa kansankirkon sisällä olevissa herätysliike keskusteluissa , joissa pohditaan omaa traditiota ja mitä mahdollisesti voisi meiltä ja teiltä ottaa mukaan jos uusi kirkko syntyisi . Kenellään ei ole mitään viemistä kun Kristus on kaikki ja se on lopulta sivuseikkoja ja itseasiassa Herraa rakentaa ohjaa ja vaikuttaa kaikessa tahtomisessa ja tekemisessä . Focus on pietistisessä kirkkokäsityksen sisällä oman toiminnan tarkastelussa ja siitä ei löydy vastauksia eikä ole rakentajaa jos tuomme hänen eteensä omia vaatimuksia. Emme ole taistelijoita emmekä Jumalan sanan puolustajia lopulta vaan Jumalan sana puolustaa meitä . Niin myös Jumalan suuret profeetat sen näkivät . Monet myös elävät ” uskoontulon vankilassa” jossa on vain se kokemus siitä hetkestä jossa sai synnit anteeksi ja avun elämään . Mutta saako Pyhä Henki näyttää ihmiselle todellisena sen jälkeen sen syntikurjuuden ja pahuuden joka meissä on ja vaikuttaa , ja saako Kristus kirkastua todellisena ja vain ainoana ei sanoissa vaan sydämen uskossa ettei ole muuta nimeä annettu kuin Jeesus jossa on pelastus . Traditio vaikuttaa jokaisen toimintaa mutta Kristus tulee olla ristiinnaulittuna ja verta vuotavana korkeimpana julistuksen aiheena ja siihen kätkeytyy meidän pelastuksemme ja voimme siis yhtyä apostoli Paavalin tuntemuksiin ettei me haluta muuta tuntea kuin Kristus ristiinnaulittuna .
Viime sunnuntain teksti käsitteli Jeesuksen opetusta :
Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon” evankeliumin kohdasta . Tästä aiheesta mm.nuori pastori piti selvän saarnan kaikessa korottomuudessaan . Yhtään ei meidän tule kaunistella totuutta eikä vyöttäytyä mihinkään muuhun totuuteen kuin siihen samaan kuin Pietari sai hillivalkealla sai turvautua ja sai evankeliumin lupauksen että toinen vyöttää lopulta Jumalan lapsen totuuteen . Saarnan pituus 16min. https://www.lhpk.fi/saarnat/vetta-janoisille/


Olen mielenkiinnolla seurannut, kuinka paavi on ottanut kantaa kristittyjen ja muslimien rauhanomaisen yhteiselon puolesta maailmassa. Heppu tuntuu tietoisesti unohtavan, miten paljon islamilaisissa maissa vainotaan ja tapetaan kirkon jäseniä.
Sharialaki rikkoo ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia. Ei sellainen voi olla mitään Jumalan sanaa. Sharialaki on tietenkin historiallinen laki ja miesten kirjoittama valvomaan muita. Sellainen laki ei kelpaa yhdenkään maan laiksi.
Minusta sekä Raamattu että Koraani ovat historiallisia ihmisen kirjoittamia kirjoja. Ne ovat sidottuja omaan paikkaansa ja omaan aikaansa, mutta niistä löytyy myös ajaton Jumalan sanoma. Epäkohdat todistavat kirjojen inhimillisestä luonteesta. Löydän kummastakin kirjasta asioita, joita oikea Jumala ei kirjoittaisi, mutta vallanhaluinen ihminen kyllä.
Koraanin suurimmat epäkohdat ovat verikoston ja orjuuden hyväksyminen. Koraani sallii raajojen katkaisemisen varkailta. Näin kostonhaluinen ei ole rakastava Jumala. Koraani pitää myös miehiä naisten esimiehinä eikä se ole aitoa tasa-arvoa. Sharialaki kieltää homoseksuaalisuuden. Mielestäni myös Koraanissa on liikaa sotia ja ei-uskovien tappamista, mikä on ristiriidassa Jeesuksen Älä tapa ja Rakasta myös vihollistasi käskyn kanssa. Olen ymmärtänyt myös, että hadithissa sallitaan islamista luopuneen tappamisen. Tällaisia asioita ei oikea Jumala opettaisi koskaan.
Uskontoja on erilaisia ja niissä on suuret erot. Rakkaudesta totuus tunnetaan ja oikea Jumala paljastaa totuuden kuoleman jälkeen. Usko vaihtuu näkemiseen ja saamme kaikki tietää kuka Jeesus oikein oli. Se on yllätys monille ja oikea joululahja kaikille. Me mahdumme kaikki samaan Taivaaseen vaikka uskoisimme eri tavoin. Jokainen joka huutaa avuksi Jumalaa pääsee ikuisuuteen kuoleman jälkeen. Kaikki on lopulta Armoa.
Jeesus ei syntynyt yliluonnollisella tavalla neitsyestä. Neitsyt oli käännösvirhe Jesajan kirjasta ja kirkko lisäsi Jeesuksen syntymäkertomuksen myöhemmin perimätietoon. Koraani on tässä asiassa siis myös väärässä, mikä todistaa kirjan historiallisen ja inhimillisen luonteen puolesta.
Heikki Räisäsen tekemät havainnot evankeliumien tekstien muokkauksista ja Jeesuksen sanojen muokkamisesta ovat kiistattomat ja pysyvät. Ei niitä voi ohittaa olan kohautuksella ainakaan rehellinen tutkija. Kaikki nuo havainnot kertovat ja todistavat vedenpitävästi, että kirkko muokkasi perimätietoa Jeesuksesta ja sepitti uusia Jeesuksen sanoja. Eikä se ole meidän vikamme. Evankelistoille historiallinen totuus oli vähemmän tärkeämpi kuin teologiset tulkinnat. Varsinkin islamilaiset eksegeetit ovat tehneet kattavan luettelon evankeliumien ristiriidoista, jotka minäkin olen täällä jo esitellyt ja jotka todistavat, että evankelistat eivät olleet tarkkoja historian kuvauksessaan. Johannes meni pisimmälle luodessaan täyden oman kuvitelman ja tulkinnan Jeesuksesta ja hänen sanoistaan.
Neitseestä syntyminen ei ole oleellista Jeesuksen elämässä ja kristinuskossa. Jeesuksen sanoma ei sellaista vaadi. Kirkko voisi aivan hyvin myöntää tehneensä käännösvirheen Jesajan kirjasta. Muhammedin kannattajat hyväksyivät neitseestäsyntymisen, koska pitivät sitä Jumalan voiman ja ihmeen osoituksena tajuamatta, että kirkko tai islam ei tarvitse tällaisia antiikin myyttejä mihinkään. Minä en epäröi paljastaa myöskään islamin älyttömyyksiä ja epäkohtia. Sekä kristinusko että islam vaativat ja huutavat päivittämistä nykyaikaan ja minulla on siihen hyvin perustellut vaihtoehdot kirjoissani ja viesteissäni.
Vanha (katolinen) perinne kertoo yhtä sun toista. Se kertoo mm. että Pietari oli ensimmäinen paavi. Evankeliumit puhuvat Jeesuksen veljistä ja siskoista. Ne eivät puhu mistään serkuista. Vanha katolinen perinne koetti kaikessa saattaa perimätiedon sopusointuun ja näppärää oli vedota Joosefin aikaisempaan avioliitoon, mitä ei tue mikään muu lähde. Maria ei ollut neitsyt ja Jeesuksella oli oikeita sisaruksia. Se on historiallinen totuus. Tälläkään ei ole mitään väliä kristinuskon sanomalle.
Juutalaisuudella, kirkolla ja islamilla on sama ja yhteinen Jumala selä sama ja yhteinen sanoma!
Kannustan jokaista pitämään kiinni siitä, minkä oikeaksi näkee. Se on minusta myös Jumalan tahto elämässä. Totuuden puolesta ei kenenkään pidä sotia tai vainota muita. Oikea Jumala kyllä huolehtii, että Totuus ja Rakkaus voittavat lopulta ja kaikki saavat tietää, mikä se Totuus oli. Minulle Jeesus on tie, totuus ja elämä. Toisille muut asiat. Matemaattinen totuus on helppo laskea tässä ajassa mutta uskonnolliset totuudet paljastuvat vasta kuoleman jälkeen. Minä olen varautunut erilaisiin vaihtoehtoihin.
Elämässä ei ole tärkeintä olla oikeassa ja suhtautua muiden uskonnolliseen vakaumukseen vähätellen ja ylimielisesti. Oikea Jumala haluaa, että välitämme jokaisesta täällä maapallolla ja arvostamme kaikkia vakaumuksia. Oikea Jumala paljastaa Totuuden kaikille kuoleman jälkeen ja saamme silloin kuulla, kuka Jeesus oikein oli. Oikea Jumala on hyväntahtoinen, ymmärtäväinen, rakastava ja suvaitsevainen. Meidän ihmisten ei tarvitse sotia , vainota ja pilkata ketään Totuuden nimessä. Oikea Jumala huolehtii kyllä siitä, että Rakkaus ja Totuus voittavat lopulta Taivaassa. Jokainen uskokoon miten haliuaa. Oikea Jumala huolehtii kyllä omistaan ja paljastaa aikanaan kaiken, mitä haluaa.
Uudessa Testamentissa apostoli Paavali antaa kaikkia seurakuntia sitovan Herran Kristuksen käskyn, kun hän kieltää naista astumasta opettajan ja paimenen virkaan (1.Kor. 14:33b-37, sama asia esiintyy: 1.Tim. 2:12, 1.Tim. 3:2, 2.Tim. 2:2). Yksikään raamatunpaikka ei puolla naispappeutta, mutta monet asettuvat nimenomaan sitä vastaan.
Sakari Korpinen, Oikeat alttarit ja saarnatuolit, Sakari Korpisen 80-vuotisjuhlakirja, s. 276, Julkaisija: Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta, 2026.
Noin sitä noudatettiin 1900 vuotta kristikunnassa kunnes uudet aatteet tulivat .
Sieltä tulee taas Pasilta tekstiä !
Annat Hermeneutiikalle ihan uuden merkityksen , kun sen tarkoitus on syventää ja pyrkiä näkemään kontekstista käsin Jumalan sana eikä ulkopuolelta antaa tekstille uusia merkityksiä .
Ihmiskunta on toisella puolella ja yksi kolmiyhteinen Jumala toisella puolella . Muhamedit ovat siellä kuolevaisten ihmisten seassa , kuten konservatiivit ja liberaalitkin , on vain yksi Jumala joka lähetti poikansa maailmaan meidän pelastuksemme tähden . Kaikki kohtaa kerran Jumalan olipa Muhamed tai Manninen tai kuka vaan ihminen . Vain yksi pelastustie on ihmisille annettu ja se on Jeesus Kristus . Jumalan ilmoitusta ei tarvitse sanoittaa kun tapahtumat ovat tapahtuneet profetioden mukaan ja ilmoitus on meille jätetty apostolien kautta ja vaikka uskontojen oppeja kuinka sorvaillaan niin niiden merkitys on turhaa , ei ole uhria joka olisi sovittanut syntimme missään muualla kuin Jumalan pojan uskossa , Kristus-opissa . Usko on huono harrastus , koska se on lopulta koko elämä mistä siirrytään kerran rajan yli iankaikkisuuteen .
Unohda Pasi tuo koraani kun tiedät itsekkin miten se kohtelee lähimmäisiä . Jos erotat suurat niiden aikajärjestykseen eli Medinaan siirtymisen jälkeen jolloin Islam alkoi vasta levitä niin näät millaista ” evankeliointia ” se harrasti . Eihän oikeasti voida opettaa Islamia kuin ottamalla sieltä täältä inhillisiä hyveitä kun sitä ei edes haluta kuvata historiallisena teoksena . Tai sen päämiehen esikuvallisuus ei ole millään muotoa hyväksyttävä . Ja historiaakin on hyvin hatarasti todistettavasti vaikka on nuorin uskonto . Mitä tosiasiassa tiedetään muhamedista muuta kuin oli lukutaidoton ja näki unia ja osasi huonosti raamattua ja otti alaikäisiä tyttöjä ja käytti heitä hyväksi ? Onko kirjoittaja ollut joku syyrialainen pappi vai kuka ?
Nyky islam edustaa uskonnonharjoittamista kelvatakseen Allahille tai sen tulkinta on Medinan aikojen toistoa , joka on seurannut uskoa alusta asti myös .