1920-luvun alussa tohtori Östen Elfving haaveili, että Oulu saisi oman Seurasaarensa. Viime vuonna kolmelle saarelle levittäytyvä Turkansaaren ulkomuseo juhli 100-vuotisjuhlaansa. Sen suurin aarre on yksi Suomen vanhimmista puukirkoista. Elfving siirrätti 1600-luvun lopulla rakennetun, kalastajien varastoksi päätyneen rukoushuoneen takaisin alkuperäiselle paikalleen vuonna 1922.
Tuleva maatalousministeri Östen Elfving kulki 1920-luvun alussa pitkin Turkansaaren rantaniittyjä. Hän oli ahkera ja aikaansaava mies. Avioituminen ja Määtän tilan isännyys oli tuonut hänet seudulle, ja nyt syvä uteliaisuus oli saanut hänet valtaansa.
Hän oli löytänyt Turkansaaren aluetta esittävän vanhan kartan vuodelta 1797, ja siitä pienen ristin, jonka vieressä luki bönehus, rukoushuone. Ajatus siitä, että saarella oli joskus seissyt pyhä rakennus, ei jättänyt häntä rauhaan.
Turkansaari oli nyt autio, mutta Elfving näki mielessään menneiden vuosisatojen kulkijat: talonpojat, veneiden veistäjät ja kalastajat, jotka olivat ehkä pysähtyneet rukoushuoneeseen ennen merelle lähtöä. Hän päätti selvittää, mitä kartan merkki tarkoitti.
Kun Elfving sai Museoviraston edeltäjän Muinaistieteellisen toimikunnan kiinnostumaan asiasta, alkoi tapahtua. Perustuskivet nousivat esiin sammaleen alta kiistattomina todisteina siitä, että kartan merkintä ei ollut pelkkä tarina.
Elfving kutsui avukseen Oulun museon Samuli Paulaharjun, jonka tarkka silmä ja paikallistuntemus olivat legendaarisia.
Markkinapaikasta perinnekyläksi
Elfving oli saanut vihjeen etsiä kadonnutta kirkkorakennusta Oulujoen suistosta Raatin rannasta, missä seisoi vanha kalastajien varasto. Rakennus oli harmaa ja ulkoasultaan kaikkea muuta kuin kirkollinen. Kun tutkimusretkellä olleet miehet mittasivat rakennuksen, sen mitat sopivat kuitenkin täsmälleen Turkansaarelta löytyneisiin kirkon perustuksiin.
”1400-luvun lopulta 1700-luvulle Turkansaari ja Turkan kylä olivat olleet vilkkaita kalastus- ja markkinapaikkoja.”
Rakennuksen seinillä oli vanhoja kirjoituksia, haalistuneita mutta yhä luettavissa. Paulaharju ja Elfving olivat löytäneet kadonneen rukoushuoneen!
Vuonna 1922 vanha rukoushuone nostettiin Östen Elfvingin aloitteesta jaloilleen ja siirrettiin takaisin entiselle paikalleen.
Turkansaari oli tuohon aikaan vain jokivarren talojen laidunmaata. Mutta Elfving tiesi, että näin ei ollut aina ollut. 1400-luvun lopulta 1700-luvulle Turkansaari ja Turkan kylä olivat olleet vilkkaita kalastus- ja markkinapaikkoja.
Vuodesta 1490 lähtien saari oli ollut idästä tulevien kauppiaiden viimeinen sallittu rantautumispaikka ennen Oulua. Sinne oli rakennettu rukoushuone vuonna 1694, jotta matkalaiset ja kalastajat saattoivat hiljentyä.
1700-luvulla lohipadon tuotto alkoi kuitenkin hiipua. Ja kun kauppiaille myönnettiin viimein oikeus saapua Ouluun saakka, Turkansaaren markkinat vaikenivat. Rukoushuone jäi tarpeettomaksi ja se myytiin vuonna 1814 varastoksi Raatin rantaan.
Nyt se oli palannut paikalleen, ja sen kunnostus oli kuin historian tilkkutäkin kokoamista. Mallia haettiin Sodankylästä ja Enontekiöltä. Jokainen yksityiskohta oli kuin pala pohjoisen kirkkoperinnettä, koottuna uudelleen yhteen.
Töissä suvun mailla
Kirkon alttariosan puusepän työt – saarnastuolin, alttarin ja koristeellisen kuorikaiteen – Elfving tilasi Eetu Mäntyniemeltä, joka oli Madekosken kylällä tunnettu kädentaidoistaan. Säilyneen kuitin perusteella Elfving maksoi Mäntyniemelle kirkkoon tulevista puusepän töistä 2 284 markkaa.
Turkansaaressa työskentelevä Salla Mäntyniemi kertoo, että hänen isoisänsä isä Eetu Mäntyniemi teki sepän ja puusepän töitä myös Östen Elfvingin omistamalla Määtän tilalla.
– Turkansaari on minulle työpaikka, mutta tärkeä ja merkityksellinen myös siksi, että se sijaitsee lapsuuteni kotikylällä Madekoskella. Oman suvun tarinan liittyminen kirkon alkuvaiheisiin on ainutlaatuista, Mäntyniemi sanoo.
Värit Peräpohjolan kansallispuvusta
Kirkon sisävärien valinta oli oma tarinansa. Eräänä päivänä Elfving näki kaupungilla kansallispukuun pukeutuneen nuoren naisen. Syvät ja maanläheiset värit pysäyttivät hänet. Tuossahan ne ovat, Elfving ajatteli.
Niin rukoushuoneen sisätiloihin valikoituivat Peräpohjolan kansallispuvun sävyt, kuin kunnianosoituksena koko pohjoisen kulttuurille.
Rukoushuoneen siirron aikoihin Elfving osti koko Turkansaaren. Kolme vuotta myöhemmin, kesällä 1925, rakennus, jota nyt jo kutsuttiin kirkoksi, oli valmis vihittäväksi käyttöön.
Elokuun 9. päivänä järjestetyt kirkon vihkiäiset olivat Turkansaarelle uuden aikakauden alku. Tuosta päivästä voidaan laskea Turkansaaren ulkomuseon synty. Seurasaaren jälkeen se on Suomen toiseksi vanhin ulkomuseo.
Museokoordinaattori Salla Mäntyniemi kertoo, että Östen Elfvingin tytär Brita Helenius perusti Turkansaaren Säätiön vuonna 1961. Säätiö teki Britan ja hänen miehensä Arnen johdolla mittavan työn museoalueen herättämisessä henkiin sota- ja jälleenrakennusvuosien jälkeen.
– Museoalueen säilymisen kannalta ratkaisevaa oli, että Brita halusi jatkaa isänsä työtä ja näki Turkansaaressa mahdollisuuden ainutlaatuisen ulkomuseon rakentamiseen. Tuon ajan ihmisten into, sitkeys ja ammattitaito vaikuttivat paljon lopputulokseen. Ilman heidän panostaan Turkansaaressa tuskin olisi ulkomuseota nykyisessä muodossa ja laajuudessa, Mäntyniemi pohtii.
Vihkiparien suosima kesäkirkko
Kesäisin Turkansaaren kirkko herää eloon. Sisälle mahtuu noin 120 henkeä, ja viikkomessu järjestetään joka sunnuntai kello 12 yhteistyössä Oulujoen seurakunnan kanssa.
Lukuisat hääparit ovat vuosikymmenten aikana astuneet kirkon matalan kynnyksen yli, kulkeneet lyhyen käytävän läpi, pysähtyneet vaatimattoman alttarin eteen lausumaan lupauksensa ja jättäneet jälkensä saaren pitkään tarinaan.
Lisäksi kirkossa järjestetään jonkin verran kastetilaisuuksia sekä pieniä kirkkokonsertteja.
Unohtunut aarre kaipaa uutta yleisöä
Museoalue on kuin aikakausien mosaiikki. Siellä on 48 rakennusta ja rakennelmaa, joista monet kätkevät sisäänsä alkuperäisiä interiöörejä.
Kirkon viereen Ylitorniolta siirretty pappila, 1600 luvun lopun vaatimaton puustelli, kertoo menneestä ajasta enemmän kuin yksikään opastaulu. Rakennuksen karut hirret ja niukka sisustus havainnollistavat, miten vähään tavallisen kansan oli tyytyminen, kun papinkin koti oli näin pelkistetty.
Turkansaari eli vilkkainta aikaansa 1970 luvun lopulta 1990 luvun loppuun. Kesäisin saarelle virtasi matkailijoita, ja säännöllinen jokilaivaliikenne toi väkeä tutustumaan alueen historiaan.
1980 luvulla rakennuskanta kasvoi, ja Siikasaareen rakennettu Metsä- ja uittomuseo valmistui vuosien työn tuloksena. Yleisölle se avattiin vuonna 1996.
”Muistan isotätini kertoman tarinan siitä, kuinka hänen isänsä Eetu oli työstänyt kuorikaidetta heidän pienessä pirtissään.”
Salla Mäntyniemi toivoo, että Turkansaari löytäisi uudelleen paikkansa Oulun kulttuurielämässä, ei vain menneisyyden näyttämönä, vaan elävänä osana kaupungin identiteettiä.
– Kulttuuria, historiaa ja hienoja kohteita löytyy myös Oulun keskusta-alueen ulkopuolelta. Turkansaari on yksi Oulujokivarren helmistä. Vaikka ulkomuseo on ollut olemassa sata vuotta, harva nykyoululainen tietää Turkansaaren olemassaolosta.
Erityisesti Turkansaaren omaleimainen kirkko on Salla Mäntyniemen sydäntä lähellä. Suvun tarinat eivät päättyneet kirkon uudelleenpystytykseen.
– Muistan isotätini kertoman tarinan siitä, kuinka hänen isänsä Eetu oli työstänyt kuorikaidetta heidän pienessä pirtissään. Olin aikoinaan serkkuni häissä kaasona. Siinä me serkukset seisoimme, toinen morsiamena ja toinen kaasona, isoisoisän veistämän kuorikaiteen alla.
Loppu suku istui kirkon penkissä. Siinä unohtumattomassa hetkessä historia ja menneet sukupolvet olivat käsinkosketeltavasti läsnä.
Elfvingin sisarukset olivat aikansa vaikuttajia
Vaasan pormestarin Karl Elfvingin ja hänen vaimonsa Jennyn lapsista useampi jätti jälkensä Suomen historiaan ja kulttuuriin.
Vuonna 1874 syntynyt Turkansaaren ulkomuseon perustaja Östen Elfving oli yksi Suomen 1900-luvun alun keskeisistä maatalousasiantuntijoista, maatalousministeri ja Suomen Oslon suurlähettiläs. Toimiessaan Asutushallituksen ylijohtajana hän vaikutti merkittävästi tilattoman väestön aseman parantumiseen. Hän menehtyi yllättäen heinäkuussa 1936 verenmyrkytykseen Bodenin sotilassairaalassa Ruotsissa.
Ester Elfving syntyi vuonna 1870. Hänestä tuli myöhemmin Suomen ensimmäinen maanäiti, kun hän avioitui presidentti K. J. Ståhlbergin kanssa vuonna 1920. Ester kirjoitti novelleja, romaaneja ja tietokirjoja, mutta kirjallista mainetta suuremmaksi kasvoi hänen elämäntyönsä lasten hyvinvoinnin puolustajana.
Lastensuojelun uranuurtajaksi Esterin johdatti syvä henkilökohtainen suru. Hän adoptoi ensimmäinen puolisonsa Karl Hällströmin kanssa Tanskasta pojan, joka menehtyi traagisesti ylioppilasikäisenä vuonna 1916. Vain vuotta myöhemmin myös Karl kuoli. Peräkkäiset iskut sytyttivät Esterissä vahvan halun auttaa muita.
Kun kansalaissota vuonna 1918 repi maata, Ester ei jäänyt sivustakatsojaksi. Hän ryhtyi vapaaehtoistyöhön sotaorpojen auttamiseksi. Ester oli yksi Pelastakaa Lapset ry:n perustajista ja toimi järjestön pitkäaikaisena puheenjohtajana. Hänen perintönsä elää yhä.
Vuonna 1871 syntynyt Jenny Elfving oli puutarhakoulun johtaja, hortologi, kirjailija ja säveltäjä. Hän perusti naisten puutarhaoppilaitoksen, joka nousi nopeasti hyvään maineeseen.
Elfving paitsi opetti myös suunnitteli puutarhoja ja pyrki sinnikkäästi avaamaan suuren yleisön silmät puutarhataiteen merkitykselle. Hän uskoi, että kauneus kuuluu kaikille ja kaikkialle, myös tavallisille pihoille ja maalaismaisemiin. Hän kirjoitti kolme laajaa teosta suomalaisesta puutarhakulttuurista.
Jenny Elfving teki monin tavoin työtä nostaakseen naisen itsenäiseksi toimijaksi. Hän oli muun muassa mukana käynnistämässä Marttojen käytännön työmuotoja.
Turkansaaren ulkomuseo
• Sijaitsee Oulujoen varressa 16 km Oulun keskustasta
• Koostuu kolmesta saaresta: Turkansaari, Siikasaari ja Karhusaari
• Alueen laajuus yhteensä n. 12 hehtaaria
• Alueella on 48 rakennusta ja yli 3500 esinettä
• Turkansaari oli keskiajalla tärkeä markkinapaikka ja lohenpyynnin keskus
• Rukoushuone rakennettiin 1694 kalastajayhteisön tarpeisiin
• Saarten elämä hiipui 1700-luvulla, ja rapistunut rukoushuone myytiin 1814
• Östen Elfving osti saaret 1920-luvun alussa ja siirrätti rukoushuoneen takaisin paikoilleen
• Nykyinen museoalue rakentui 1960–70-luvuilla
• Turkansaari siirtyi Oulun kaupungille 1989 ja liitettiin Pohjois-Pohjanmaan museoon
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 5/2026.
Lue myös:
Seurakunnat ovat monin tavoin mukana Oulun kulttuuripääkaupunkivuodessa
Museoviraston uusi johtaja: ”Kirkollisten rakennusten suojelu on yhteistyötä”
Ilmoita asiavirheestä