Kirkkohistorian tutkimus kurkottaa uudenlaisiin suuntiin. Professori Tuomas Heikkilä Helsingin yliopistosta tietää tämän hyvin, sillä hän on yksi vetäjistä 13 miljoonan euron EU-tutkimusrahoituksen saaneessa CODICUM-tutkimushankkeessa. Hankkeessa tutkitaan keskiaikaisten kirjojen jäänteitä, pergamenttifragmentteja, uusilla monitieteisillä tutkimusmenetelmillä.

Pergamenttifragmentit ovat keskiaikaisista kirjoista revittyjä irtolehtiä. Heikkilän mukaan niitä on Pohjoismaissa eniten maailmassa, arviolta yli 50 000. Fragmentteja on valtavasti, koska reformaation myötä käytännössä kaikki latinalainen ja kirkollinen kirjallisuus muuttui turhaksi. Toisin kuin muualla Euroopassa, Pohjoismaissa vanhoja pergamentista tehtyjä kirjoja ei hävitetty, vaan niitä ryhdyttiin kierrättämään hallinnon tilikirjojen kansilehtinä, eräänlaisina mappeina.

Kun Heikkilä itse opiskeli historiantutkimusta 1990-luvulla, oli vallalla ajatus, että menneisyydestä laaditaan kuvaa kirjallisten lähteiden avulla.

– On ajateltu, että sitä, mistä ei ole lähteitä, ei voida tutkia. Tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä päästään ikään kuin kirjallisten lähteiden taakse, tutkimaan jotain sellaista, jota ei ennen pidetty lähteenä.

CODICUM-HANKE yhdistää perinteisiä humanistisia ja moderneja luonnontieteellisiä tutkimusmenetelmiä. Perinteisin menetelmin selvitetään sitä, mitä teksteissä sanotaan, miten kirjainmuodot ovat kehittyneet, ja mitä esimerkiksi värien käyttö ja tekstin asettelu kertovat.

Esimerkki uudenlaisesta tutkimusmenetelmästä on stemmatologia, jossa tietokoneen avulla tutkitaan käsin kirjoitettujen ja käsin kopioitujen kirjojen muuttumista suhteessa toisiinsa.

Toinen uudenlainen tutkimussuuntaus on biokodikologia, jossa tutkitaan itse pergamenttia. Hankkeessa mukana oleva bioarkeologi Matthew Collins kehitti kollegansa Sarah Fiddymentin kanssa tekniikan, jolla pergamenteista saadaan proteiini- ja DNA-näytteitä rapsuttamalla niitä tavallisella pyyhekumilla.

Niistä voidaan esimerkiksi päätellä, millaisen eläimen nahasta pergamentti on tehty.

– Menetelmä on tosi helppo toteuttaa, siihen ei tarvita suuria laitteistoja, eikä se myöskään tuhoa arvokasta, kansallisaarteena pidettävää käsikirjoitusta, Heikkilä sanoo.

Heikkilän mukaan erityisesti biokodikologia on juuri nyt luonnontieteiden ja humanististen tieteiden rajapinnassa iso juttu. Hän uskoo, että uudenlainen lähestymistapa vaikutti siihen, että Euroopan tutkimusneuvosto myönsi tutkimukselle mittavan summan rahaa.

Tällaisella tutkimusotteella voi aueta yllättäviä yhteyksiä, Heikkilä sanoo. Aiemmin ei esimerkiksi tiedetty juuri mitään Pohjoismaiden kirjallisen tietotaidon kansainvälisistä suhteista. Nyt tiedetään, että kirjalliset verkostot olivat valtavia: esimerkiksi siniseen tarvittavaa pigmenttiä tuotiin Afganistanista.

Sekin tiedetään, että vasikasta tehty pergamentti piti tehdä alle 1-vuotiaasta vasikasta, koska vanhemman nautaeläimen nahka oli siihen liian paksua. Se taas tarkoittaa sitä, että niillä alueilla, joilla pergamenttia on tuotettu, on luultavasti ollut vahvaa maitotaloutta.

Nämäkin vastaavat osaltaan kysymykseen siitä, miten Pohjolasta tuli sellainen kuin se on. Heikkilän mukaan eurooppalaistuminen ei tapahtunut miekan tai kaupankäynnin avulla, vaan kirjallisen kulttuurin välityksellä.

– Uskon, että hankkeemme tulee tuomaan tosi paljon ymmärrystä siihen, mitä keskiajan pimeiksi katsotuilla vuosisadoilla oikein tapahtui. Ensin oli alkuhämärää ja sitten yhtäkkiä Pohjolan alueesta tuli samanlaista läntistä Eurooppaa kuin Englannista, Raskasta tai Italiasta. Miten tämä suuri kulttuurinen muodonmuutos tapahtui?