Kolumni: Self helpistä God’s helpiin

Laura Häkli. Kuva: Sami Mannerheimo. Rajaus: Niilo Rantala

Viha voimaksi. Stressiharha. Älä etsi onnea. Mielenrauha. Nukkumisen taito.

Viimeaikaiset self help -kirjasuosikit kertovat paljon siitä, mihin me ihmiset kaipaamme apua. Stressinhallintaan, mielenrauhaan, ihmissuhteisiin, vihanhallintaan ja nukkumiseen. Erityisesti nukkumiseen. Monesta ihmiselämän perustavanlaatuisen tarpeen tyydyttämisestä on tullut suoritus tai jopa taitolaji.

Entistä levottomammassa ja yksinäisemmässä maailmassa meillä on edelleen lajityypillinen tarve ymmärtää itseämme, nivoa sekalaiset kokemuksemme koherentiksi elämäntarinaksi, hallita sitä ja löytää suunta ja merkitys. Kun ymmärrämme, että se on mahdotonta, tarvitsemme apua.

Siksi kirjakaupassa self help -kirjallisuutta on tarjolla parhailla myyntipaikoilla metrikaupalla, kun taas esimerkiksi hengellistä kirjallisuutta löytyy usein vain puoli hyllymetriä, sekin niin korkealla ylähyllyllä, ettei sitä pääse tutkimaan ilman tikkaita ja myyjän apua.

KIRJAKAUPAN TUOTEASETTELU on kuin pysäytyskuva kansakuntamme henkisestä tilasta: usko omaan voimaan ja itsensä kehittämiseen on vahva, vaikka samalla mielenterveytemme järkkyy.

Hiljaisia signaaleja vastakkaisesta kehityksestä kuitenkin on jo – ja kuten tavallista nuoret ovat keksineet ne ensin. Kati Tervo-Niemelän ja Pietari Hannikaisen tutkimushanke valottaa syitä, jotka ovat saaneet erityisesti nuoret miehet kääntymään kristinuskon puoleen. Siitä haetaan pysyvyyttä, suuntaa ja turvaa, mutta se nähdään myös tienä itsensä kehittämiseen. ”Usko on osa prosessiani tulla paremmaksi ihmiseksi”, kuvaili eräs nuori ajatteluaan.

Kirkko on entisajoista oppineena pidättäytynyt antamasta elämäntapaohjeita, kehottamasta parannukseen ja vähentänyt asioiden luokittelemista synniksi. Siksi on suorastaan uskomatonta, että keskuudessamme kasvaa näitä hyvyyteen tähtääviä, kilvoittelevia nuoria. He löytävät uskosta sitä, mihin elämäntapaoppaatkin tähtäävät: mielenrauhaa, vihan voittamista, rakkaudellista suhtautumista lähimmäisiin ja oman elämänsä merkityksen.

Kirkot tekisivätkin viisaasti, jos ne eivät enää pitäisi kynttilää vakan alla oman arvokkaan elämäntapaopetuksensa suhteen vaan tarjoaisivat ihmiselle sitä, mitä hän kaipaa, ja mitä ne ovat halki aikain tarjonneet: moraalista kompassia ja karttaa kaoottiseen maailmaan. Emme enää tarvitse pelkkää vapautta ajatella kukin tavallamme ihan kaikesta, vaan myös vastuuta, raameja, rakkaudellisia neuvoja, helpotusta ahdistukseen, luottamusta johdatukseen ja Hyvän Paimenen kaitsentaa. Sitä vastaan on turvallista joskus myös kapinoida.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkkohistorian tutkimus kurkottaa uudenlaisiin suuntiin – pergamentteja tutkitaan nyt uudenlaisin menetelmin
Seuraava artikkeliPäivi Räsäsestä tänään kunniatohtori Missourin-synodin teologiseen seminaarin

Ei näytettäviä viestejä