Täällä kaikki saavat kertoa, mitä elämässä on tapahtunut ja kuinka on pärjätty suruajan jälkeen. Täältä saa myös hyviä ystäviä ja on kivaa ohjelmaa. Näin Tuovi kiteyttää sen, miksi hän on käynyt Forssan seurakunnan Leskien klubin tapaamisissa kerran kuussa jo kahdeksan vuoden ajan.
– Tulemme koolle virkistysmielessä.
Saara kertoo, että leskeksi jäädessä oli niin paljon asioita hoidettavana, että hän toimi kuin automaattiohjauksella. Surulle tuli tilaa vasta myöhemmin.
– Vieläkin se välillä yllättää, vaikka mieheni kuolemasta on jo kaksi vuotta. Vertaisten tapaaminen on tärkeää, siitä saa tukea.
Kymmenkunta naista istuu Forssan seurakuntatalon takkahuoneen pöydän ääressä. Sovimme, että he esiintyvät lehtijutussa vain etunimillään. Vuoden ensimmäisessä tapaamisessa tarjolla on kahvia, teetä ja voisilmäpullia. Klubin vakituinen ohjaaja Arja Kujala ei päässyt tällä kertaa paikalle, mutta tuuraamassa on forssalaisille tuttu diakoni Satu Pöllänen.
Pöllänen kyselee ensin klubilaisten joulukuulumiset. Tuovia ilahdutti tänäkin vuonna aito kuusi olohuoneessa. Aunelle tärkeä on vanha seimiasetelma. Anja sai miniältä kauniin joulukaktuksen.
Saaran luona kävivät aattona miehen sisaret puolisoineen, ja tapaninpäivänä poikien perheet toivat vilskettä taloon. Pirkkokin sai nauttia lasten seurasta. Hilkan joulu oli yhtä kyynelvirtaa, vaikka hänelläkin on lapsia ja laaja ystäväpiiri. Ensimmäinen joulu ilman puolisoa on usein raskain. Saara siteeraa vanhaa laulua: ”Suru on surtava pois, jotta päivä uusi tulla vois.” Kaija kertoo kutsuneensa nuutinpäivän kunniaksi leskikavereita sopalle ja syömään pois viimeiset joulutortut.
Forssan seurakunta sai oman Leskien klubin vuonna 2007. Puolison kuolema muuttaa arkea monin tavoin. Moni kaipaa sururyhmän jälkeen vertaistoiminnalle jatkoa.
Leskien klubissa surullekin on yhä tilaa, mutta katse on jo tulevassa. Samassa elämäntilanteessa olevat rohkaisevat toisiaan eteenpäin. Tapaamisiin voi tulla vapaasti silloin kuin pääsee. Ryhmä on avoin.
VUODEN 2026 ensimmäisen tapaamisen teemana ovat unelmat. Satu Pöllänen näyttää kerholaisille Kirkon Ulkomaanavun kalenterikuvaa, jossa lukee, että unelmat pyörittävät maailmaa.
– Tiedämme, että kaikki unelmat eivät toteudu. Silti on valtavan tärkeää, että uskaltaa unelmoida. Unelmat pitävät yllä toiveikkuutta arjessa, Pöllänen sanoo.
Jos ensi kesänä kääntäis veneen toisin päin ja menis taas järvelle.
Hän viittaa myös Raamatusta nousevaan perimmäiseen toivoon iankaikkisesta elämästä, mutta painottaa, että nyt mietitään sellaisia unelmia, jotka voivat toteutua vaikka jo tänä vuonna. Hän kannustaa tunnistamaan viikkorytmissä iloa tuottavia hetkiä.
– Joskus niitä pitää ihan varta vasten järjestää itselleen.
Virikkeeksi unelmien pohtimiselle jokainen klubilainen valitsee sokkona muutaman kortin Hidasta elämää -verkoston tuottamasta Unelma-korttipakasta. Parhaiten kolahtavat tekstit jaetaan tuoreeltaan:
Mikä on mennyt, on mennyt. Tulevaisuus on jotakin muuta. Älä anna menneen rajoittaa sitä, mikä tulevaisuudessa on mahdollista. Kuuntele intohimoasi ja sisäistä rauhantunnettasi. Älä elä sitku-elämää, vaan ryhdy nyt siihen, mikä on sinulle hyväksi. Jos mieli ei opi lepäämään tässä hetkessä, se ei ole koskaan tyytyväinen. Unelmia ei voi suorittaa, ne puhalletaan ilmaan kuin höyhen – ja sitten opetellaan luottamusta, kärsivällisyyttä ja innokasta odotusta.
Aforismien jälkeen keskustellaan henkilökohtaisista unelmista. Yksi toivoo iloa, valoa ja rakkautta kaikille. Toinen iloitsee ensimmäisestä lapsenlapsenlapsesta. Kolmas toivoo, että lähisuvun kanssa säilyisivät jatkossakin hyvät ja sopuisat välit. Neljäs unelmoi hyvästä terveydestä ja pikaisesta pääsystä polvileikkaukseen. Viides siitä, että näkö säilyisi ja Forssan Lehden lukeminen sujuisi jatkossakin.
– Jos ensi kesänä kääntäis veneen toisin päin ja menis taas järvelle, Anja miettii.
ARJA KUJALA tervehtii ryhmäläisiä Kaarina Peuraniemen kolumnilla, jonka Satu Pöllänen lukee. Siinä varoitellaan menneisyysajattelusta, joka keskittyy vain uhkiin ja vaaroihin, joita on ollut aina. Kannattaa mieluummin rakentaa parempaa tulevaisuutta menneisyyden pohjalta. Itsesäälissä ihminen polkee paikoillaan. On parempi miettiä sitä, mitä osaa ja mihin vielä kykenee.
– Peuraniemi tulee muuten maaliskuussa seurakunnan naisten aamukahveille. Laittakaapa kalenteriin, Hilkka vinkkaa.
Loppuhartaudessa pohditaan kasteen lahjaa ja armoa. Sen vastaanottaminen ei riipu omasta voimasta, jaksamisesta tai elämäntilanteesta. Kaste kantaa kaikissa valoissa ja varjoissa, myös silloin kun tuntee syvää ikävää.
– Kaste on kuin Jumalan käsi olkapäälläsi. Se laskeutuu lempeänä ja vahvistavana jokaisen ylle, Pöllänen lukee Kujalan kirjoittamaa hartaustekstiä.
Lopuksi kuunnellaan Nina Åströmin tulkinta virrestä Päivä vain ja hetki kerrallansa ja veisataan mukana. Sitten monella onkin jo kiire päivän muihin puuhiin ja tapaamisiin.
Lue myös:
Nuorten maksuton iltapalatarjoilu Oulun seurakunnissa vastaa monenlaiseen nälkään
Kapustaukot opettelevat keittiötaitoja Savonlinnassa
Ilmoita asiavirheestä