Piispainkokous antoi kuluneella viikolla lausunnon luterilais-katolisen dialogin asiakirjoista Kasvavaa yhteyttä (2017) ja Kasvavaa yhteyttä luterilaisten ja katolilaisten välillä. Kohti yhteistä julistusta kirkosta, eukaristiasta ja virasta Suomalaisen luterilais-katolisen dialogikomission 2024 valmistama yhteenveto.
Kasvavaa yhteyttä on vuonna 2017 valmistunut asiakirja, joka on syntynyt vuonna 2014 käynnistyneen suomalaisen luterilais—katolisen dialogin tuloksena. Jälkimmäinen mainittu asiakirja on vuoden 2017 asiakirjan tiivistelmä.
Kasvavaa yhteyttä -asiakirja on piispainkokouksen mukaan perusteellinen ja laajaan ekumeeniseen aineistoon nojaava asiakirja. Se ammentaa suomalaisesta Luther-tutkimuksista ja vuosien aikana kertyneestä ekumeenisesta kokemuksesta. Asiakirja ja sen yhteenveto ilmentävät suomalaisesta kontekstista nousevaa ekumeenisen keskustelun perinnettä ja antavat tärkeän lisän globaaliin ekumeeniseen keskusteluun luterilaisten ja katolilaisten välillä.
Piispainkokous toteaa, että asiakirja lähestyy kysymyksiä kirkosta, virasta ja sakramenteista niin sanotun ”erot sovittavan yksimielisyyden” (differentioitu konsensus) näkökulmasta. Erot sovittavassa yksimielisyydessä tunnustetaan yhteinen uskon ydin, jonka osaksi voidaan hyväksyä erilaisia teologisia korostuksia ja ilmaisutapoja. Tämä lähestymistapa mahdollistaa sen, että historialliset ja teologiset erot eivät enää välttämättä estä yhteyttä, vaan ne voidaan ymmärtää näkökulmina, jotka täydentävät toisiaan tai eivät ainakaan ole toisiaan poissulkevia.
Asiakirja ei ole yhteinen julistus samalla tavalla, kuin Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista on.
MENETELMÄLLISESTI KASVAVAA YHTEYTTÄ nojaa piispainkokouksen mukaan Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista -asiakirjaan, jossa luterilaiset ja katolilaiset tunnustavat yhteisen näkemyksen vanhurskauttamisesta. Erot sovittavan yksimielisyyden mallissa pyritään tunnistamaan käsiteltävästä asiasta se ydinmerkitys, josta osapuolet ovat samaa mieltä ja jota erilaiset teologiset lähestymistavat osaltaan ilmentävät. Tämän jälkeen tarkastellaan niitä eri teologisten lähestymistapojen eroja, jotka toisen dialogiosapuolen näkökulmasta ovat vieraita tai vastustettavia. Jotta erot sovittava yksimielisyys voidaan todeta, täytyy pystyä osoittamaan, että tunnistetut eroavaisuudet eivät uhkaa tai ole ristiriidassa tunnistetun yksimielisyyden kanssa.
Piispainkokous kiinnittää huomiota dialogiasiakirjan otsikkoon, jossa asiakirja nimetään ”julistukseksi”. Asiakirja ei ole yhteinen julistus samalla tavalla, kuin Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista on, vaan se on pikemminkin suomalaisen dialogin kontribuutio kansainväliseen luterilais-katoliseen oppikeskusteluun sen valmistellessa mahdollista yhteistä julistusta kirkosta, ehtoollisesta ja virasta.
Kasvavaa yhteyttä tunnistaa luterilaisessa ja katolisessa ajattelussa merkittävää yhteisymmärrystä kirkon olemuksesta. Kirkko ymmärretään yhteytenä Kolmiyhteisessä Jumalassa, Kristuksen ruumiina ja Pyhän Hengen temppelinä. Asiakirja toteaa, että luterilaisuudelle tyypillistä tapaa kuvata kirkkoa sanan luomuksena (creatura verbi) ja katolista käsitystä kirkosta maailman pelastuksen sakramenttina (sacramentum salutis mundi) ei tarvitse nähdä toisilleen vastakkaisina. Sekä luterilaiset että katolilaiset voivat kuvata kirkkoa uskovien yhteisönä (congregatio fidelium) ja pyhien yhteytenä (communio sanctorum).
Kaikki kastetut osallistuvat Kristuksen pappeuteen, mutta sanan ja sakramenttien virka on erityinen tehtävä, johon vihitään.
ASIAKIRJAN KIRKKO-OPILLISEN keskustelun ytimessä on kysymys kirkon sakramentaalisuudesta ja sakramentaalisuuden yhteydestä kirkon rakenteisiin ja ulkoisiin merkkeihin. Asiakirja viittaa kirkkoon ”ikään kuin sakramenttina”, jossa Kristuksen todellisuus on salatusti läsnä näkyvässä kirkossa. Luterilaisen teologian näkökulmasta sakramentaalisuuden käsitettä avaa suomalaisen Luther-tutkimuksen esittämä näkemys Jumalan sanasta sakramentaalisena sanana, joka vaikuttaa ja tuo mukanaan sen, mistä se puhuu.
Asiakirjassa virka ymmärretään Jumalan lahjaksi kirkolle. Kaikki kastetut osallistuvat Kristuksen pappeuteen, mutta sanan ja sakramenttien virka on erityinen tehtävä, johon vihitään. Vihkimysvirka on elinikäinen kutsumus, jossa Pyhän Hengen lahjat välitetään kätten päällepanemisen kautta. Teologisesti asiakirja asettaa viran ”sakramentaalisen kommunio-ekklesiologian” viitekehykseen.
Virkaa käsittelevän osion tulkinta kirkon sakramentaalisuudesta on kielellisesti voimakkaampi kuin itse kirkko-oppia käsittelevässä osassa. Lisäksi asiakirja ottaa luterilaisessa viitekehyksessä annettuna niin sanotun kolmisäikeisen viran, jossa ”’ordinaatio’ kuvaa sakramentaalista toimitusta, joka liittää henkilön piispojen, presbyteerien tai diakonien virkakuntaan”.
Virkateologinen osa käsittää kaksi selvennystä, joista toinen koskee katolista käsitystä kolmen viran hierarkiasta ja toinen piispan virkaa sakramentin täyteytenä. Asiakirjan luterilainen linja pitää molempia vähintäänkin mahdollisena. Jatkoselvittämistä vaativina kysymyksinä nostetaan esiin kysymys naisten vihkimisestä pappisvirkaan, paavin viran rooli ykseyden palveluksessa ja kysymykset kirkon opillisesta auktoriteetista (paavin erehtymättömyys ja jurisdiktio). Virkojen vastavuoroinen tunnustaminen vaatinee kuitenkin viran hierarkkisuuteen ja papiksi vihittävän sukupuoleen liittyvien kysymysten ratkaisemista riittävässä laajuudessa.
Erimielisyydet eivät kohdistu suoraan ehtoollisteologiaan, vaan kysymykseen sakramenttien pätevän toimittamisen edellyttämästä virasta.
KASVAVAA YHTEYTTÄ -asiakirja käsittelee eukaristiaa laajemmassa sakramenttien asiayhteydessä. Asiakirja nojaa varhaisempaan saksalaiseen luterilais-katoliseen dialogiin todetessaan, että sakramentteja koskevat reformaatioajan oppituomiot ovat nykypäivän näkökulmasta kohteettomia. Samalla asiakirja toteaa, että erot sovittavankin yksimielisyyden saavuttaminen ehtoollisesta edellyttää virkateologiaa koskevien erimielisyyksien (viran pätevyys, viran sakramentaalisuus) selvittämistä.
Kasvavaa yhteyttä -asiakirja liittyy piispainkokouksen mukaan laajempaan luterilais-katoliseen dialogiin tunnistaessaan, että sakramenttien, erityisesti ehtoollisen sakramentin viettämistä koskevat erimielisyydet eivät kohdistu suoraan ehtoollisteologiaan, vaan kysymykseen sakramenttien pätevän toimittamisen edellyttämästä virasta.
Piispainkokouksen mielestä kansallisessa ekumeenisessa dialogissa syntynyt asiakirja Kasvavaa yhteyttä on merkittävä ja se ilmentää luterilaisten ja katolilaisten läheistä ekumeenista yhteyttä suomalaisessa kontekstissa. Asiakirjassa on esitetty kirkkoa, ehtoollista ja virkaa koskevia yhteisiä perusvakaumuksia, joita piispainkokous pitää oman kirkkomme opetuksen mukaisina. Asiakirja ilmentää tarvetta jatkaa ekumeenista vuoropuhelua luterilaisten ja katolilaisten välillä. Se osoittaa suuntaa, jolla luterilaisten ja katolilaisten yhteys on teologisesti syvennettävissä.
Piispainkokous toivoo, että asiakirja kantaa hedelmää sekä oman kirkkomme elämässä että tulevissa kansainvälisissä dialogeissa luterilaisten ja katolilaisten välillä. Asiakirjasta saatu kriittinen palaute osoittaa, että on välttämätöntä käydä teologista keskustelua kirkosta, eukaristiasta ja virasta myös Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen välillä ja sisällä.
Kasvavaa yhteyttä -dokumentista on saatu virallista palautetta hyvin niukasti.
KOTIMAISEN KÄSITTELYN lisäksi asiakirja on asiakirja on kansainvälisen palautteen saamiseksi ollut saatavilla paitsi englannin myös saksan kielellä. Kasvavaa yhteyttä -asiakirja lähetettiin luettavaksi pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen priimaksille heti sen valmistumisen jälkeen, ja siitä keskusteltiin priimasten kokoontumisessa, Turussa, alkuvuodesta 2018. Asiakirja otettiin vastaan suurella kiinnostuksella, mutta siihen kohdistui myös selkeitä varauksia.
Suoraa palautetta ovat antaneet Luterilaisen maailmanliiton saksalaisten jäsenkirkkojen muodostama Saksan kansalliskomitea (DNK, Stellungnahme des Ökumenischen Studienausschusses zustimmend entgegengenommen vom Deutschen Nationalkomitee des Lutherischen Weltbundes, 2019), saksalainen katolinen piispainkokous (Stellungnahme der Ökumenekomission der Deutschen Bischofkonferenz, 2019) sekä pohjoismainen katolinen piispainkokous (Reception Statement of the Nordic Bishops’ Conference, 2025). Palautetta on pyydetty myös Amerikan evankelisluterilaiselta kirkolta (ELCA), mutta sitä ei ole saatu.
Piispainkokouksen pääsihteerin ja tämän dokumentin esittelijän Kari Kopperin mukaan Kasvavaa yhteyttä -dokumentista on saatu virallista palautetta hyvin niukasti. Merkille pantavaa Kopperin mukaan on, että Saksan ja Pohjoismaiden katolilaisten piispojen taholta saatu vastaanotto on ollut myönteistä, mutta Saksan luterilaisilta kirkoilta saatu palaute on ollut varauksellista.
Prosessin uusi vaihe alkoi, kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko nimesi tammikuussa 2024 luterilaisen valtuuskunnan jatkamaan yhteistyötä Helsingin katolisen hiippakunnan kanssa. Valtuuskunnan toimeksiantona oli valmistella alkuperäistä dialogiasiakirjaa yleistajuisempi ja lyhyempi asiakirja, jossa on otettu huomioon saatua palautetta. Lisäksi valtuuskunnan tavoitteena oli käydä keskustelua esimerkiksi pohjoismaisten kumppanikirkkojen kanssa. Tiivistelmäasiakirja Kasvavaa yhteyttä luterilaisten ja katolilaisten välillä. Kohti yhteistä julistusta kirkosta, eukaristiasta ja virasta – Suomalaisen luterilais-katolisen dialogikomission 2024 valmistama yhteenveto käsiteltiin piispainkokouksessa tammikuussa 2025.
Piispa Matti Revon johtama luterilainen valtuuskunta ja piispa Raimo Goyarrolan johtama katolinen valtuuskunta ovat pyytäneet kirkkojaan esittämään oman kannanottonsa tuotettuun yhteenvetoon eli tiivistelmäasiakirjaan.
Lue myös:
Arkkipiispa Luoma tapasi paavin: haluamme edistää ymmärrystä ja rauhaa
Näkökulma: Kristinuskon tulevaisuus on katolis—helluntailainen
Ilmoita asiavirheestä