”Kaunis poikani, rakas poikani”, mongolialainen äiti puheli pojalleen. Poika oli kuuro, eikä ymmärtänyt äitinsä sanoja. Se oli hetki, jolloin Soyolmaa Lamjav oivalsi elämäntehtävänsä. Mongolian kuurot ovat saaneet hänestä väsymättömän yhdenvertaisuuden puolustajan. Nykyisin iloa tuottaa myös viittomakielinen raamatunkäännöstyö.
Soyolmaa Lamjavin silmät tuikkivat ruudulla. Hän istuu tietokoneensa ääressä Mongolian pääkaupungissa Ulaanbaatarissa ja kertoo, mitä kuurojen yhteisö on hänelle antanut. Ja mitä hän on antanut sille.
Mongoliassa ei ole samanlaista etu- ja sukunimen järjestelmää kuin Suomessa. Siksi hänestä kerrotaan tässä haastattelussa etunimellä Soyolmaa. Lamjav on hänen isänsä nimi.
Kaikki kuurot Mongoliassa tietävät kuka Soyolmaa on. Hän on ollut tärkeä voimahahmo, kun maahan on perustettu ensimmäinen kuurojen lastentarha ja järjestetty viranomaisasiointia varten viittomakielinen videopuhelujärjestelmä.
Hän on myös johtanut Suomen ulkoministeriön ja Lähetysyhdistys Kylväjän kehitysyhteistyöhanketta videosanakirjan saamiseksi verkkoon mongolian viittomakielelle.
Buddha vai Jeesus
Tänä syksynä iloa ja innostusta tuottaa Raamatun kääntäminen Japanin, Thaimaan ja Filippiinien viittomakielille. Soyolmaa pitää käsissään käännöshankkeiden lankoja, jotta Kuurojen Raamattuseura (Deaf Bible Society) ja muut toimijat voivat tehdä mahdollisimman sujuvaa yhteistyötä.
Monilla viittomakielestä ja kuurojen yhteisöistä kiinnostuneilla on lähipiirissään kuuro henkilö. Soyolmaa ei tuntenut yhtään kuuroa ennen kuin hän äitinsä ehdotuksesta hakeutui töihin kutomoon, jossa oli kuuroja työntekijöitä.
Kutomolla on iso paikka Soyolmaan elämässä, mutta eräs toinen asia on kerrottava sitä ennen.
Kommunismin aikana lähetystyö oli Mongoliassa kiellettyä. Yhden puolueen järjestelmän kaaduttua 1990 maahan tuli paljon lähetystyöntekijöitä ja evankelioivia ryhmiä.
– Ollessani lukion viimeisellä luokalla ulkomaalaiset opiskelijat esittivät meille näytelmän Jeesuksen elämästä. Eräs luokkatoverini totesi, että me mongolialaiset olemme buddhalaisia, miksi meidän pitäisi uskoa Jeesukseen.
Soyolmaan mielestä kysymys oli osuva, mutta niin oli vastauskin. Näytelmän esittäneet opiskelijat totesivat, että Buddha ei koskaan väittänyt olevansa tämän maailman Luoja. Hän puhui totuuden ja elämän tarkoituksen etsimisestä. Jeesus sen sijaan sanoi: ”Minä olen Herra, jonka kautta tämä maailma on luotu”.
Yhteisön rikkaus ja kielimuuri
Lukion jälkeen Soyolmaa opiskeli iltaisin yliopistossa ja pyysi äitiään avuksi saadakseen töitä. Äiti tunsi arvostetun B. Gunjilkham -nimisen naisen, jolle oli myönnetty Työn Sankarin tunnustus. Gunjilkham oli perustanut kutomon, jossa kuuroilla oli mahdollisuus saada työkokemusta.
– Aloittaessani työt kutomossa siellä oli yksi kuuleva ja kymmenen kuuroa työntekijää.
Soyolmaa katseli, kuinka heidän sormissaan syntyi mattoja ja kashmirhuiveja. Uusi nuori ompelija sai työkalukseen pienen koneen, jolla hän valmisti villavaatteita.
– Suurin osa työntekijöistä vasta opetteli alaa, eikä työn laatu ollut hääppöinen. Kutomon perustaja teki kovasti töitä saadakseen tehtaan kannattavaksi.
Soyolmaalta työ luonnistui, mutta se oli hänestä tylsää. Koneen liikkeitä mielenkiintoisempaa oli seurata, kuinka kuurot työntekijät juttelivat keskenään. Voidakseen osallistua keskusteluihin, hän alkoi opetella viittomakieltä.
Ystävyyden syventyessä Soyolmaa alkoi ymmärtää sekä kuurojen yhteisön rikkautta että kielimuurin aiheuttamaa eristäytyneisyyttä.
”Aloin käydä kirkossa joka sunnuntai tulkatakseni heille jumalanpalveluksen.”
Tulkkina kirkossa
Mongolia eli kommunismin jälkeen murroskautta, johon liittyi uusien mahdollisuuksien lisäksi epävarmuutta ja hätää, kun vanha järjestelmä suli yhtäkkiä alta pois. Monet etsivät uutta alkua kirkoista, ja samaan aikaan alkoi muotoutua myös kuurojen hengellinen yhteisö.
Ulaanbaatarissa kirkossa käyvät kuurot tarvitsivat tilaisuuksiin tulkkia.
– Aloin käydä kirkossa joka sunnuntai tulkatakseni heille jumalanpalveluksen. Muutaman kuukauden saarnoja kuunneltuani ymmärsin, että Jeesus on kuollut puolestani ja antanut minulle ikuisen elämän, Soyolmaa kertoo.
Kuuroja komennettiin usein olemaan kirkossa hiljaa, ja se tuntui Soyolmaasta pahalta. Hän alkoi rukoilla, että kuurot saisivat oman seurakunnan ja pastorin. Helluntailainen Hope-seurakunta toivotti heidät tervetulleeksi seurakunnan yhteyteen. Ryhmä kasvoi, ja Soyolmaa jatkoi tulkkaamista.
Yhteyttä perheenjäseniin
Eräässä perheessä Soyolmaa kuuli äidin puhelevan kuin itsekseen: ”Kaunis poikani, rakas poikani”. Kuuro poika ei kuullut sanoja, eikä äiti osannut viittoa.
– Kun tulkkasin pojalle äidin sanat, hän hämmästyi. Sydämeni oli särkyä, kun ymmärsin, että kuurot ja huonokuuloiset ihmiset tarvitsevat pääsyn tiedon lisäksi myös rakkauteen ja perhesuhteisiin.
Silloin Soyolmaa tiesi, että hänen elämäntehtävänsä oli rakentaa vuorovaikutuksen siltaa kuurojen ja kuulevien välille.
Tammikuussa 1994 hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Haluan tehdä jotain kuurojen ihmisten hyväksi, mutta minulla ei ole työtä, rahaa eikä koulutusta.”
– Silloin näin näyn valosta, joka loisti ylhäältä alas. Tämän jälkeen minulle tarjottiin työtä helluntaikirkon kuurojen ihmisten palvelutyön johtajana.
”Olen oppinut, että kieli koskettaa syvästi koko identiteettiä, kulttuuria ja maailmankuvaa.”
Työn myötä syntyi into opiskella, ensin raamattukoulussa Mongoliassa ja sitten teologisessa seminaarissa Filippiineillä.
– Olen oppinut, että kielessä ei ole kyse vain puheesta, vaan se koskettaa syvästi koko identiteettiä, kulttuuria ja maailmankuvaa, Soyolmaa kertoo.
Luottamuksen rakentaja
Kuulevana kuurojen ja huonokuuloisten parissa Soyolmaa muistuttaa itselleen, että hän on palvelija.
– Yritän asettua toisen asemaan ymmärtääkseni, mitä hän sanoo. Olen opetellut kuuntelemaan sydämellä.
Soyolmaa pyrkii toimimaan niin, että kaikenlaisten ihmisten välillä voisi lisääntyä luottamus, läpinäkyvyys ja kunnioitus.
– Tämä tapahtuu, kun kuulevat eivät asetu yläpuolelle asiantuntijoiksi.
Seurakuntatyön lisäksi Soyolmaa istuu aktiivisesti myös sellaisissa kokouksissa, joissa tehdään päätöksiä vammaisten ihmisten asemasta yhteiskunnassa.
– Haluamme esimerkiksi luoda järjestelmän, jossa kuurona syntyvän lapsen kotiin tehdään nopeasti kotikäynti ja perheelle ryhdytään opettamaan viittomakieltä. Näin lapsi saa äidinkielen, jonka varassa hän voi kehittyä ja oppia normaalisti.
Parempia lakeja
Ponnistelut tasa-arvon puolesta ovat saaneet aikaan kuurojen lastentarhan, opettajienkoulutusta, yhdenvertaisuuspolitiikkaan vaikuttavia vammaisneuvostoja, viittomakielen sanakirjan ja tulkkien koulutusta.
”Aikaisemmin kuurojen ääni ei ole kuulevien maailmassa kuulunut. Nyt tämä on muuttumassa.”
Tämä kaikki on vaikuttanut myös lainsäätäjiin. Nykyinen vammaislaki edellyttää viranomaisilta viittomakielisten palvelujen järjestämistä niitä tarvitseville. Tulkkeja tarvittaisiin kuitenkin paljon lisää. Mongoliassa on arviolta 10 000 kuuroa, mutta vain parikymmentä viittomakielen tulkkia.
Vielä on työtä edessä, että jokainen tarvitseva saisi tulkkauksen poliisin, tuomarin ja lääkärin palveluihin. Ja että vanhemmat ja lapset ymmärtäisivät toisiaan.
– Aikaisemmin kuurojen ääni ei ole kuulevien maailmassa kuulunut. Nyt tämä on muuttumassa. Yhä useampi viesti ylettyy sydämestä sydämeen, Soyolmaa toteaa kiitollisena.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 9/2026
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä