Ruoka-avun vastaanottajat eivät avoimesti kritisoineet ruoka-apuun usein liittyvää uskonnollista toimintaa, vaan korostivat sekä osallistumisensa omaehtoisuutta, että ruoka-avun tarjoajien vapautta järjestää avustustoiminta haluamallaan tavalla, selviää teologian maisteri Anna Sofia Salosen uskonnollistaustaista ruoka-apua tarkastelevasta väitöstutkimuksesta.
Suomeen 1990-luvun laman myötä levinnyt ruoka-apu on juurtunut vakiintuneeksi, joskin kansallisella tasolla melko koordinoimattomaksi aineellisen auttamistoiminnan käytännöksi, jossa uskonnollisilla yhteisöillä on vahva rooli.
Toiset ruoka-avun tarjoajat näkevät uskonnollisen taustansa toiminnan motivaationa, mutta sen käytännölliset ilmenemismuodot potentiaalisena ongelmana. Siksi he pyrkivät uskonnollisuuden häivyttämiseen.
– Toiset puolestaan korostavat hengellistä ulottuvuutta toiminnan keskeisenä päämääränä ja integroivat uskonnollisia tilaisuuksia tiiviiksi osaksi toimintaa, Salonen kertoo Helsingin Yliopiston tiedotteessa.
Avun vastaanottajille uskonnollisuuden rooli toiminnan käytännöissä on väittelijän mukaan kaksijakoinen: se tarjoaa osallistujille lisäarvoa ja mahdollisuuksia vastavuoroisuuteen, mutta aiheuttaa myös jännitteitä.
– Avun vastaanottajien tärkein toimintaan osallistumisen syy on aineellinen puute. Moniarvoisessa yhteiskunnassa uskonnonharjoituksen liittäminen aineelliseen auttamistoimintaan voidaan nähdä asiakkaita rajoittavana tai pakottavana.
– On kuitenkin huomionarvoista, etteivät avun vastaanottajat avoimesti kritisoineet ruoka-apuun liittyvää uskonnollista toimintaa, Salonen toteaa.
Ruoka-avun kontekstissa uskonnollinen osallistuminen näyttäytyy väitöstutkimuksen pohjalta valintakysymyksenä, jossa valinnan mahdollisuus koskee paitsi avun vastaanottajia, myös avun tarjoajia.
Tutkimus perustuu osallistuvaan havainnointiin neljässä matalan kynnyksen ruoka-apupaikassa Tampereella, ruoka-apua vastaanottaneiden ihmisten haastatteluihin sekä kirjallisiin dokumentteihin.
Köyhyys ja yltäkylläisyys linkittyvät hankalasti
Tutkimuksen valossa elintarvikejärjestelmän ylijäämän hyötykäyttäminen ruoka-apuna on ongelmallista, sillä ylijäämäruoan määrä ja laatu riippuu lahjoituksista ja siten tarjonnasta, ei avun vastaanottajien tarpeesta.
Ruoka-avun vakiintumisen vaarana on, että avun kysynnän ja tarjonnan taustalla olevat yhteiskunnalliset kysymykset hyvinvointiyhteiskunnan ja elintarvikejärjestelmän ylijäämätuotannon ongelmista sivuutetaan.
− Ylijäämäruoan varassa elävät ruoka-avun vastaanottajat ovat ristiriitaisessa tilanteessa, jossa he ovat samanaikaisesti sekä syrjäytyneitä, että riippuvaisia vallitsevista kulutuskäytännöistä.
− Ruoka-avun resurssit ovat suuressa määrin sidotut elintarvikejärjestelmän ylijäämään, minkä vuoksi toiminnassa ei ole kyse vain köyhyydestä, vaan myös runsaudesta ja yltäkylläisyydestä avun ennakkoehtona, Salonen kiteyttää.
Väitöstutkimus tarjoaa ruoka-apua jakaville yhteisöille aineksia arvioida kriittisesti toimintaansa sekä rooleja, joita yhteisöille on annettu paitsi hyvinvointiyhteiskunnan, myös elintarvikejärjestelmän toimijoina.
Kirkkososiologian oppialaan lukeutuva väitöstilaisuus: ”Food for the soul or the soul for food – Users’ perspectives on religiously affliliated food charity in a Finnish city” järjestetään ensi keskiviikkona Helsingin yliopistolla. Vastaväittäjänä on professori Grace Davie, University of Exeter, ja kustoksena professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Kuva: Veikko Somerpuro
Lue myös:
Yhä useampi suomalainen turvautuu ruoka-apuun
Leipäjono torjuu myös yksinäisyyttä
Tutkijat selvittivät, keitä leipäjonoissa ja neulanvaihtopisteissä käy