Ukrainan ortodoksisen kirkon (engl. Orthodox Church in Ukraine, OCU) ulkoasioista vastaavan Bila Tserkvan metropoliitta Jevstratij (Zorja) (ukr. Євстратій Зоря) mukaan Venäjästä erillisen Ukrainan ja ukrainalaisuuden olemassaolon tunnustaminen olisi uhka Venäjän ortodoksisen kirkon eli Moskovan patriarkaatin imperialistiselle ideologialle.
Sama koskee tietysti valtiollista tasoa: Moskovassa tiedetään hyvin, että ilman Ukrainaa Venäjän mennyttä suuruutta ei voida palauttaa.
— Ilman Ukrainaa ja ilman ukrainalaisen maallisen ja hengellisen identiteetin kontrollia Venäjällä ei ole todellista linkkiä Moskovan ja Bysantin perinteiden välillä: kansan kaste (n. vuonna 988) tapahtui Kiovassa, ei Moskovassa, Jevstratij sanoo.
Kaiken taustalla on metropoliitta Jevstratijin mukaan kuitenkin mytologinen venäläinen — oikeastaan moskovalainen — ajatus siitä, että venäläiset heimot yhdistyivät Moskovan johdolla. Sama ajatus muokattiin metropoliitan mukaan myös osaksi Neuvostoliiton hymniä, jossa laulettiin venäjäksi: ”Союз нерушимый республик свободных, cплотила навеки Великая Русь.” (suom. Oi suuri ja mahtava Neuvostoliitto, sun synnytti valtava Venäjänmaa).
— Siinä siis sanotaan, että Neuvostoliiton synnytti ikuisiksi ajoiksi ”Suuri Rus”, mikä tarkoittaa Moskovan seutua ja sitä, että muinaisessa idealisoidussa menneisyydessämme olisi jotakin pyhää. Se on tarkoittanut Kremliä, tsaareja ja imperiumeja, ja nyt sitä edustavat nykyiset vallanpitäjät ja nykyinen hallinto.
Jevstratijin mukaan Moskovan patriarkaatti ei tänäänkään halua kutistaa itseään nykytilanteen mukaiseksi.
— He kuvittelevat yhä olevansa historiallisen pyhän todellisuuden edustajia.
Metropoliitta Jevstratij vieraili Helsingissä joulukuun alussa pidetyssä Euroopan Kirkkojen Konferenssin (EKK) Venäläinen maailma -ideologiaa käsitelleessä konferenssissa.
”He haluavat pyyhkiä pois kaiken sellaisen ajattelun, että me olemme toinen kansa.”
TÄMÄN VENÄJÄN ortodoksisen kirkon ideologian käytännön pääkehittäjä on Jevstratijin mukaan luonnollisesti valtiollinen venäläinen imperialismi. Jevstratij muistuttaa, että Venäjä sai ukrainalaisten alueita haltuunsa vähitellen vasta 1600-luvun lopulta alkaen. Siitä lähtien halki tsaarien Venäjän ja Neuvostoliiton Ukraina on ollut Moskovalle periaatteessa vain yksi Venäjän venäläinen alue. Tosin väestöltään melko suuri sellainen. Venäjälle on aina ollut tärkeää, että sille erittäin tärkeän Ukrainan erillistä identiteettiä ei myönnetä.
Tämä sai historiassa Jevstratijin mukaan jopa hullunkurisia piirteitä.
— Venäjän ortodoksinen kirkko käänsi valtion tuella tsaarien aikana evankeliumit, Raamatun osia monille imperiumin ja lähetystyön alueiden kielille: jopa kiinaksi, japaniksi, eräille Siperian ja Kaukasuksen alkuperäiskansojen kielille. Mutta niitä ei käännetty ukrainan kielelle!
Jälleen taustalla on Jevstratijin mukaan venäläinen imperialismi.
— He eivät halua myöntää, että ukraina on erillinen kielensä. He haluavat pyyhkiä pois kaiken sellaisen ajattelun, että me olemme toinen kansa. Ja ilman Ukrainaa ei ole mahdollista palauttaa Venäjän suuruutta.
Metropoliitta korostaa myös sitä, että historiallisesti Ukrainalla on ollut Venäjää enemmän yhteyksiä länteen ja Eurooppaan, varsinkin Liettuaan ja Puolaan.
TÄMÄ KIINNITTYMINEN mytologiseen menneisyyten on Jevstratijin mukaan myös syy siihen, ettei Venäjän ortodoksinen kirkko edelleenkäään halua käyttää liturgiassaan venäjää, vaan pikemminkin muinaista kirkkoslaavin kieltä, jota nykyvenäläiset eivät välttämättä ymmärrä.
— Jos he alkaisivat käyttää kirkossa modernia venäjää, heistä tulisi hiljalleen vain tavallinen paikalliskirkko, ei imperiaalinen ja pyhä todellisuus.
Jevstratij huomauttaa myös, että kirkkoslaavia voidaan käyttää ja ääntää ainakin kahdella eri tavalla.
— Moskovan patriarkaatissa sitä käytetään venäläisittäin ja se kuulostaa enemmän venäjältä, kuin kirkkoslaavilta.
Jevstratij pohdiskelee, että kirkkoslaavin käyttö on osa Moskovan patriarkaatin identifioitumisesta ”Pyhän Rusin, siis Pyhän Venäjän” ideaan.
— Sellaista pyhää valtiota ei koskaan ole ollut, mutta he kuvittelevat, että käyttämällä tätä kieltä he voivat yhä tuoda pyhän todellisuuden ihmisille, jotka kuuntelevat liturgiassa tätä monille outoa kieltä.
Ukrainan ortodoksinen kirkko sitä vastoin käyttää Jevstratijin mukaan liturgiassa enimmäkseen nykyukrainaa. Mutta sen lisäksi eri alueilla kirkonmenoja toimitetaan myös nykyvenäjäksi, kirkkoslaaviksi, romaniaksi tai georgiaksi, kuulijoiden mukaan.
— Meidän kirkkomme ajattelussa on alusta lähtien pidetty kulmakivenä sitä, että Jumalan sanaa julistetaan sillä kielellä, joka on seurakuntalaisten äidinkieli ja jota he hyvin ymmärtävät.
Noin 70 prosenttia ukrainalaisista on ortodokseja. Ja koko väestöstä noin 55 prosenttia kertoo kuuluvansa Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon.
UKRAINAN ORTODOKSIEN kirkolliset entiteetit ovat eläneet siitä lähtien, kun maa vuonna 1991 irtosi Neuvostoliitosta. Alkuvaiheessa Ukrainan ortodoksien enemmistö kuului Moskovan patriarkaatin alaisiin hiippakuntiin. Mutta yhä useamman kansalaisen ja seurakunnan vaihtaessa vuosien mittaan kirkkoa maan kansalliset ortodoksiset kirkot kasvoivat ja yhdistyivät.
Vuonna 2019 Ukrainan ortodoksinen kirkko (OCU) sai Konstantinopolin ekumeeniselta patriarkalta Tomos-asiakirjan, jolla ekumeeninen patriarkaatti myönsi sille täyden kirkollisen itsenäisyyden.
Tarkkoja tilastoja maan uskonnollisesta tilanteesta ei Zorian mukaan ole, mutta hän kertoo, että kyselytutkimuksien mukaan jo joidenkin vuosien ajan hänen kirkkonsa on ollut ukrainalaisten enemmistökirkko.
— Noin 70 prosenttia ukrainalaisista on ortodokseja. Ja koko väestöstä noin 55 prosenttia kertoo kuuluvansa Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon. Moskovan patriarkaatin alaiseen kirkkoon kertoo kuuluvansa koko väestöstä runsaat viisi prosenttia. Ja nioin 15 prosenttia luonnehtii itseään vain ortodoksiksi, Jevstratij sanoo.
Metropoliitan mukaan on kuitenkin niin, että historiallisista syistä moni erehtyy edelleen pitämään Moskovan patrarkaatin alaista kirkkoa maan suurimpana kirkkona.
— Se vaan ei ole totta.
Ortodoksien lisäksi Ukrainassa on Jevstratijin mukaan kreikkalaiskatolilaisia, useita protestanttisia kirkkoja ja pieniä juutalaisia ryhmiä. Metropoliitta luonnehtii maan uskontolainsäädäntöä hyvin liberaaliksi.
— Kymmenen aikuista ihmistä voi halutessaan rekisteröidä uskontokunnan lain vaatimalla tavalla. He eivät tarvitse tähän lupaa keneltäkään. Maassamme on arvioiden mukaan 40 000 eri uskontokuntien seurakuntaa. Eri uskontokuntia on ainakin 55, Jevstratij kertoo.
VENÄJÄN HYÖKKÄYS Ukrainaan ja pian jo neljä vuotta avoimesti raivonnut sota ovat Jevstratijin mukaan vahingoittaneet suuresti Ukrainan ortodoksisen kirkon (OCU) ja Moskovan patrarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOC) ekumeenisia suhteita.
Ongelman ytimessä on Jevstratijin mukaan Moskovan patriarkaatin alaisen kirkon itseymmärrykseen kytkeytynyt moskovalainen käsitys siitä, että vain se on oikea ja tosi Jumalan kirkko. Moskovan patriarkaatti ei ole tunnustanut Ukrainan ortodoksista (OUC) kirkkoa.
— Moskovan patriarkaatti ja sen jurisdiktio Ukrainassa pitävät meidän kirkkoamme edelleenkin pikemminkin poliittisena ryhmänä, ei kirkkona tai uskonnollisena yhteisönä, Jevstratij sanoo painokkaasti.
Tästä voi hänen mukaansa seurata, ettei Ukrainan ortodoksisen kirkon kastettakaan pidetä oikeana kasteena eikä tässä kirkossa ordinoituja piispoja ja pappeja pidetä Moskovan näkökulmasta oikein vihittyinä.
— Meidän sanotaan esittävän kirkkoa kuten joku esittää teatterissa tai elokuvassa kirkkoa pukeutumalla piispan tai papin tamineisiin. Tämä on heidän virallinen positionsa.
Eivätkö kirkkojen välit olekaan korrektit? Voivatko he todella sanoa noin?
— He sanovat noin, he saarnaavat noin, he antavat dokumenteissaan ymmärtää noin, Jevstratij painottaa.
— He eivät todellisuudessa halua käydä kanssamme minkäänlaista vuoropuhelua. Heidän asenteensa meitä kohtaan ei ollut aluksi kovin näkyvä, mutta nykyisin se on.
Kyse ei Jevstratijin mukaan ole pelkästään kirkollisesta jurisdiktiosta, siis siitä, mikä kirkko tietyllä alueella edustaisi oikeaa ortodoksista kirkkoa.
— Kyse on siis eniten siitä, että Moskovan patriarkaatti ei halua tunnustaa ukrainalaisen kansakunnan olemassaoloa eikä erillistä ukrainalaista identiteettiä. Sen tunnustaminen olisi uhka heidän imperialistiselle ideologialleen, Jevstratij sanoo uudelleen.
Tämän vuoden heinäkuussa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti asetuksen, jolla Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon metropoliitta Onufri menetti Ukrainan kansalaisuuden. Syynä oli se, että hänellä oli myös Venäjän kansalaisuus: ”Henkilöillä, joilla on poliittista vaikutusvaltaa ja Venäjän passi ja jotka toimivat Ukrainan itsenäisyyttä vastaan sen kaikessa laajuudessa, mukaan lukien sen hengellinen itsenäisyys, jokaisella, joka tukee tai oikeuttaa hyökkäystä: sellaisilla ihmisillä ei ole, eikä koskaan tulee olemaan mitään sijaa Ukrainassa”, Zelenskyi totesi antamassaan lausunnossa.
Ukraina on eurooppalaisen mittapuun mukaan varsin korruptoitunut maa. Poliittisia skandaaleja on usein. Maan demokratia ei metropoliitta Jevstratijin mukaan ole ongelmaton, mutta systeemi kuitenkin toimii. Siksi demokraattisesti hallittu Ukraina on Jevstratijin mukaan Venäjälle myös siinä mielessä vaarallinen, että Moskovan diktaattorit pelkäävät sen tartuttavan Venäjän kansaan vaarallisia ajatuksia vapaudesta.
— Jos demokratia toimii Ukrainassa — ja jos me olisimme ”samaa kansaa” — se merkitsee, että demokratia toimisi Venäjälläkin. Menestyvä demokraattinen Ukraina on suuri uhka Venäjälle, jonka kansalla ei koskaan ole ollut kokemusta demokratiasta.
LÄNSIMAIDEN HALU tukea Ukrainaa on vaihdellut kuluneiden sotavuosien aikana. Varsinkin Yhdysvallat on osoittanut halua siirtää asiasta yhä enemmän vastuuta eurooppalaisille valtioille.
Toisaalta eurooppalaiset valtiot ja EU ovat Ukrainan suhteen yhä useammin eripuraisia ja neuvottomia. Päättäväisen auttamisen rinnalla on jo myös väsymystä ratkaisemattomalta vaikuttavaan sotaan. Osa eurooppalaisista ja myös eurooppalaisista poliitikoista on myös Venäjän propagandan uhreja tai ei välitä suuresti koko sodasta.
Metropoliitta Jevstratijin mukaan yleinen länsimaiden ongelma on, että tämän hetken päättäjien enemmistö on muodostanut käsitystään Venäjästä ja sen ympäristöstä aikana, jolloin esimerkiksi itsenäistä Ukrainaa ei vielä ollut. Heillä ei ole oikeaa käsitystä siitä, mikä Ukraina on.
— Monien ajatuksissa on myös mahdotonta kuvitella, että Venäjä ei olisi olemassa, koska se on aina ollut olemassa, kuin vaikkapa Kiinan imperiumi.
Ongelma tässä on Jevstratijin mukaan se, että varsinkin Yhdysvalloissa ajateltiin myös Neuvostoliiton aikana, että maa oli edelleen Venäjä ja että kaikki sen sisällä oli enemmän tai vähemmän Venäjää: imperiumin moninaisuutta ei ymmärretty.
— Tässä läntisessä ajattelumallissa on myös tänään niin, että jos Ukraina lakkaisi olemasta itsenäinen valtio, se ei olisi maailmalle mikään katastrofi. Mutta jos Venäjä lakkaisi olemasta, se koettaisiin katastrofina, Jevstratij lataa.
Euroopassa ei kukaan ole kuollut EU:n lipun alla, mutta ukrainalaiset sotilaat kaatuvat Euroopan puolesta.
METROPOLIITTA ON hieman huolissaan läntisten ihmisten historian tajun puutteesta ja tietynlaisesta välinpitämättömyydestä. Hän lisää, että ongelma on erityisesti länsieurooppalainen ja amerikkalainen: suomalaisia, Baltian kansoja sekä puolalaisia ja muita itäeurooppalaisia tällainen pinnallinen ajattelu ei hänen mielestään koske.
— Näille kansoille on helppoa selittää, mikä Venäjä oikeasti on. Mutta kuinka selittää tämä asia amerikkalaisille? He eivät ymmärtäisi. Sama koskee vaikkapa ranskalaisia tai italialaisia. Ja kaikella kunnioituksella: se koski myös paavi Franciscusta.
Metropoliitta Jevstratij viittaa siihen, että puhuessaan vidella katoliselle nuorisolle Venäjällä paavi kehotti heitä olemaan ylpeitä venäläisyydestään ja siitä, että he olivat esimerkiksi keisari Pietari Suuren ja keisarinna Katariina II:n ”jälkeläisiä” — vallitsevassa tilanteessa.
— Monet ihmiset tulivat tästä lausunnosta raivon valtaan. Paavi vastasi vain lukeneensa nuorena Venäjän historiasta ja ajatteli noita hallitsijoita pidetyn suuressa arvossa.
Jevstratij painottaa, että ukrainalaisilla on omakuvassaan vahva eurooppalainen leima.
— Ymmärrämme syvästi olevamme eurooppalainen valtio. Euroopassa ei kukaan ole kuollut EU:n lipun alla, mutta ukrainalaiset sotilaat kaatuvat Euroopan puolesta.
Ukrainalaismetropoliitta ymmärtää, että Euroopassa vaikuttaa toisen maailmansodan katastrofin perintö. Uutta sotaa ei haluttu ja siksi luotiin Euroopan unioni. Nuoret eurooppalaiset eivät Jevstratijin mukaan kuitenkaan enää muista asian taustaa, ja heitä kiinnostavat vain EU:n edut, itsestäänselvyytenä.
— He elävät tässä vauraassa ja turvallisessa unionissa. Se on niin helppoa. Voi vapaasti matkustaa. He eivät tiedä tai muista, minkälaista se oli aikaisemmin.
METROPOLIITTA JEVSTRATIJ on epäileväinen nykyisen kaltaisen Venäjän tulevaisuuden suhteen. Hän ounastelee, että Kiina saa tulevina vuosina Venäjää yhä enemmän tavalla tai toisella haltuunsa ja helmaansa. Kiinan voimistuminen ja Venäjän hyödyntäminen siinä merkitsee Jevstratijin mukaan taas aikanaan suuria ongelmia koko läntiselle sivilisaatiolle.
Venäjä on metropoliitan mukaan pohjimmiltaan savijaloilla seisova jättiläinen. Maalla on suunnattomasti pinta-alaa ja valtaisat, loppumattomilta vaikuttavat luonnonvarat. Mutta jotakin tärkeää silti puuttuu.
— Venäjän kansalla ei ole minkäänlaista näkyä tulevaisuudesta. Heille on annettu visioksi vain menneen suuruuden palauttaminen, ei mitään muuta. Mutta oli kyseessä sitten neuvostosuuruus tai venäläinen suuruus, sen kummempaa suunnitelmaa ei tulevaisuutta ajatellen ole.
Jevstratijin mukaan ei ole mahdollista mennä ajassa taaksepäin. Suuruuden palauttamisyritykset eivät paranna venäläisten suuren enemmistön elämänlaatua millään tavalla.
— Siitä saa vain ylpeyden tunnetta. Venäläiset näkevät ympärillä kehittyvän katastrofin laajuuden, mutta propaganda saa heidät silti ylpeiksi: kaikki pelkäävät meitä.
Metropoliitta viittaa Ukrainassa sotavangeiksi jääneisiin venäläisiin, jotka usein tulevat laajan maan kaukaisilta syrjäseuduilta.
— He ovat olleet hämmästyneitä nähdessään ukrainalaisten kylien vaurauden, vaikka ne kylät ovat oikeastaan usein aika köyhiä. Heidän on kuitenkin vaikeaa uskoa, että ihmiset voivat elää niin hyvin.
Jevstratij muistuttaa myös, että Ukrainan sotaretkelle lähetetyt venäläiset ovat rahasta sotivia palkkasotureita.
— He tappavat ukrainalaisia rahasta, voidakseen myöhemmin kotipuolessa esimerkiksi ostaa jonkin kiinalaisen auton.
Internetin kautta saatava tieto lännen todellisuudesta ei Jevstratijin mukaan tee venäläisiin vaikutusta.
— He eivät usko kuitenkaan, Jevstratij huokaisee.
”Sinut pannaan kärsimään ja sinä kuolet.”
METROPOLIITTA YMMÄRTÄÄ myös harvojen venäläisten toisinajattelijoiden ja potentiaalisesti eri mieltä olevien vaikeaa asemaa. Merkittävässä asemassa olevat venäläiset eivät hänen mukaansa voi käytännössä asettua vastustamaan presidentti Putinia ja tämän valtaa. Tilanne oli sama jo tsaarien aikana ja neuvostoaikana.
— Heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: joko jäät eloon, tai olet kuollut. Ja eloon jäät ainoastaan silloin, jos seuraat pääpiirteittäin korkeimman johtajan määrittelemiä suuntaviivoja. Muussa tapauksessa menetät kaiken, mukaan lukien oman henkesi. Sinut pannaan kärsimään, ja sinä kuolet.
Tämä johtaa Venäjällä Jevstratijin mukaan ainaiseen vallan liehittelyyn ja yhteistyöhön valtion synkimpienkin voimien kanssa. Kirkossa hyvä esimerkki on hänen mielestään patriarkka Kirill, joka harvinaisella tavalla pääsi jo neuvostoaikana nuorena teologina töihin länteen, Kirkkojen maailmanneuvostoon Genevessä.
— Hän ei joutunut palvelemaan pappina jossakin Siperian metsissä karhujen keskellä, vaan pääsi neuvostokansalaiselle harvinaisella tavalla ”laskettelemaan Alpeille”, koska hän oli vallalle lojaali yhteistyöihminen, hallituksen lojaali orja.
Jevstratij pitää myös varmana, että patriarkka Kirillillä on salattu tausta KGB:n agenttina.
— Ilman KGB:n hyväksyntää kukaan ei Neuvostoliitossa voinut tulla nimetyksi kirkossa merkittävään asemaan.
Sama pätee Jevstratijin kaikkiin neuvostoaikana ulkomaille päästettyihin ortodoksipiispoihin. Yhteistyöhön suostuttiin hänen mukaansa siksi, että sen ajateltiin olevan ainoa vaihtoehto kirkon hyväksi. Tai sitten suostuttiin omien etujen saamiseksi.
— Näemme Gundjajevista (patriarkka Kirillin porvarillinen sukunimi), että hän nauttii elämästään ja haluaa pysyä huipulla. Ja ehkä hän ajattelee, että tällainen on parasta Venäjän kannalta. Hän on riittävän älykäs, ettei hän sentään usko omaa propagandaansa, mutta hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa, Jevstratij pohdiskelee.
METROPOLIITTA TOTEAA myös, että nykyinen venäläinen propaganda tuokin mieleen Neuvostoliiton loppuajat: silloin kukaan ei lopulta sisimmässään uskonut kommunismin rakentamiseen.
— Gundjajev ei hänkään usko Venäläinen maailma -ideologiaan kaikkia venäläisiä ajatellen. Mutta hän uskoo sen toimivan riittävästi, että se takaa hänelle itselleen korkean aseman, Jevstratij sanoo.
Patriarkka Kirill on Jevstratijin mukaan matkustanut riittävästi lännessä tietääkseen, miten asiat siellä todellisuudessa ovat. Ukrainalaismetropoliitta vertaa patriarkkaa venäläisiin oligarkkeihin, jotka ovat rikastuneet kyseenalaisilla keinoilla.
— Oligarkit tietävät, ettei heistä koskaan olisi tullut rikkaita Suomessa, Englannissa tai Saksassa. Vain Venäjä mahdollisti heidän tulemisensa eräiksi maailman rikkaimmista ihmisistä lahjonnalla ja valehtelulla.
Ylipäätään venäläiset ihmiset ovat Jevstratijin mukaan oman historiansa uhreja ja taipuvaisia fatalismiin: asioille ei voida tehdä mitään. He eivät ukrainalaismetropoliitan mukaan odota yleensä muutoksia parempaan päin.
— He voivat todeta, että kyllä, nykyinen tilanne on paha. Mutta mitä tahansa Venäjällä tapahtuukin, huominen on vielä pahempi. He eivät vain usko paremman tulevaisuuden mahdollisuuteen, metropoliitta Jevstratij Zorja sanoo.
Lue myös:
EKK: Venäjän ortodoksisen kirkon harjoittamaa uskon väärinkäyttöä on vastustettava
Kiovan Rus oli Itä-Euroopan mahtivaltio, jonka syntymiseen vaikuttivat myös viikingit
Moskovan kanssa yhteistyötä jatkanut ortodoksinen metropoliitta menettää Ukrainan kansalaisuuden
Ilmoita asiavirheestä