Kiviportaat vievät Marian entisen sairaala-alueen kellarikerrokseen.
– Tätä neukkaria kutsutaan bunkkeriksi. Se kuvaa sitä aika hyvin, Harri Valpola sanoo.
Valkoiseksi maalatun tiilikäytävän interiööri on tosiaan karu. Kyse ei silti ole mistä tahansa bunkkerista. Maria01:nä tunnetussa rakennuksessa toimii nykyään useita teknologia-alan startup-yrityksiä. Yksi niistä on Valpolan ja hänen yhtiökumppaninsa pieni firma, jonka tavoitteena on kehittää tekoälyagenteille uusia kykyjä.
Pohjana ovat nyt laajasti käytössä olevat laajat kielimallit, jotka ovat Valpolan sanoin ”melko fiksuja”. Ihmiseen verrattuna niillä on silti selkeitä rajoitteita. Yksi rajoite on, etteivät keskustelubotit oikeastaan opi mitään uutta. Tämän rajoitteen Valpola haluaa poistaa.
– Jos homma toimii, niin meillä voisi olla tekoälyagentti, joka käyttäytyy vähän niin kuin kesätyöntekijä. Välillä se tekee oikein ja välillä väärin, ja vähitellen se oppii, Valpola kuvaa.
Kun kesätyöntekijää jaksaa opettaa, siitä voi kehkeytyä vähitellen kollega ja lopulta pomo. Jos näin käy, mihin ihmisiä työelämässä enää tarvitaan?
– Tämä on juuri sellainen ihmiskunnan viimeinen keksintö.
AJATUS KUULOSTAA tieteiselokuvan alkuasetelmalta. Harri Valpola ei kuitenkaan ole kuka tahansa ennustaja, vaan pitkän uran tehnyt, kokenut tekoälyn tutkija ja kehittäjä.
Tekoälystä Valpola kiinnostui hyvän aikaa ennen viime vuosien buumia. Jo lapsena vaikutuksen tekivät Ritari Ässän puhuva ja itsestään ajava auto. Varsinainen innostus syttyi Valpolan luettua vuonna 1990 Helsingin Sanomien Tiede-sivuilla julkaistun akateemikko Teuvo Kohosen haastattelun.
Valpola oli tuolloin 17-vuotias lukiolainen. Kolme vuotta myöhemmin hän työskenteli Kohosen tutkimusavustajana Teknillisessä korkeakoulussa.
Kohonen oli suomalaisen tekoälytutkimuksen pioneeri. Hän tutki erityisesti neuroverkkoja, jotka mallintavat ihmisen aivojen rakennetta. Niihin perustuvat myös nykyiset tekoälysovellukset.
– Halusin kehittää ihmisen kaltaisen fiksun vekottimen, Valpola sanoo.
Ennen nykyisen yrityksensä perustamista Valpola työskenteli Applen tekoälykehittäjänä Zürichissa. Sitä ennen hän on ehtinyt perustaa useita tekoälyn ja robotiikan alan yrityksiä.
Työ on ollut viime vuosina erityisen inspiroivaa, koska alan teknologinen kehitys on ollut niin nopeaa. Nyt Valpola ennustaa, että ihmisen kaltainen tai ihmistä fiksumpi vekotin on käsillä.
Valpolan mukaan edessä on käänne, jota kutsutaan teknologiseksi singulariteetiksi. Sillä viitataan hetkeen, jonka jälkeen tekoäly ohittaa ihmisen älykkyyden ja alkaa kehittää itseään kiihtyvällä tahdilla.
Singulariteetin käsite on lainattu fysiikasta, jossa sillä viitataan mustan aukon keskustaan. Kukaan ei tiedä, mitä toisella puolella on.
– Jotain sellaista on tulossa, mitä on tällä hetkellä lähes mahdoton ennustaa. Emme tiedä, miltä maailma toisella puolella näyttää.
ENNUSTUKSIA TEKOÄLYN vaikutuksesta yhteiskuntiin on tehty runsaasti. On arveltu, että moni työpaikka katoaa ja joitain on jo kadonnut.
Toisaalta on arvioitu, että katoavien työpaikkojen tilalle syntyy uusia. Niin on käynyt aina ennenkin teknologisten murrosten myötä.
Harri Valpola ei usko tähän. Valpolan mukaan tekoälymurros on erilainen kuin muut teknologiset murrokset. Tekoäly ei korvaa vain joitain töitä. Se korvaa kaiken työn.
Tähän asti teknologian käyttäjäksi on tarvittu ihmistä, joka ajattelee ja tekee päätöksiä. Mutta jos kone hoitaa senkin, mitä ihmisen tehtäväksi jää?
Fyysisen työn korvaaminen on hitaampaa kuin sellaisen, jota tehdään näppäimistön ääressä. Täytyy rakentaa robotteja. Mutta ajan kuluessa sekin onnistuu.
Ihmistyössä kuten hoiva-aloilla tarvittavia sosiaalisia taitojakin koneilla alkaa jo olla. Kysymys on Valpolan mukaan pitkälti tottumisesta. Siksi hän ei automatisoisi ensimmäisenä vanhustenhoitoa.
– Mutta jos ajatellaan nykynuorta, joka vuosikymmenten kuluessa tottuu asioimaan, olemaan, viihtymään ja ehkä ystävystymäänkin tekoälyn kanssa, niin ei se hänelle ole välttämättä samalla tavalla ongelma.
Ajallisesti muutos ei Valpolan mukaan ole välttämättä kovin kaukana. Ihmistyön laajamittaiseen korvaamiseen tarvittava teknologia voisi olla olemassa jo vuosikymmenen loppuun mennessä.
Siksi murrokseen liittyviä kysymyksiä olisi syytä alkaa ratkoa nyt. Se, miltä tulevaisuus näyttää, riippuu päätöksistä, joita matkalla tehdään.
– Maailma, jossa tekoäly pyörittää kaikkea, voi näyttää tosi kivalta mutta myös tosi dystooppiselta.
Emme tiedä, miltä maailma toisella puolella näyttää.
ENTISEN KANSAKOULUN tiloissa Helsingin ydinkeskustassa toimii teknologia-alan yritys Futurice. Seitsemännen kerroksen avoin työkahvila on sisustettu design-kalusteilla. Seinällä näyttötaulu kertoo paitsi Helsingin myös Berliinin ja Lontoon ajan. Niissäkin yrityksellä on toimistot.
Futuricen AI-johtaja Tuomas Syrjäsellä tasapainoilee neuvotteluhuoneen ovella yhdessä kädessä kahvikuppi ja toisessa läppäri. Näyttötaulun klikkaamiseen ei meinaa riittää sormia.
– Näihin täytyy nykyään klikata sisään. Jos ei klikkaa, varaus peruuntuu. Olen aika usein menettänyt huoneen, Syrjänen naurahtaa.
Lopulta onnistuu. Kun keskustelu kääntyy tekoälyn vaikutusten ennustamiseen, kasvoille ilmestyy syvä ryppy.
– Tämä onkin vaikea kysymys… Jos kiertelen, niin harva oikeasti tietää, Syrjänen lopulta sanoo.
Hän toteaa, että siitä, onko tekoälyn kehitys vasta lähdössä käyntiin vai jo tasaantumassa, käydään jatkuvaa debattia. Se on varmaa, ettei tekoälyn kehitys ainakaan vielä ole pysähtynyt.
– Mutta kuinka pitkälle se menee? Varmaan joku tietää, tai tietääkö kukaan. Lopulta jonkun arvaus osuu oikeaan.
Joitain ammatteja tai tehtävänkuvia tekoälyn käyttö on kuitenkin muuttanut radikaalisti jo nyt, eikä muutos ole hidastumassa. Syrjänen arvioi, että teknologian soveltamisesta tulee entistä suurempi osa lähes kaikkien työtä.
– Siitä voidaan käydä debattia, meneekö kaikilta duunit, mutta siitä, vaikuttaako tekoäly työrooleihin, ei ole kysymystä.
Ehkä myös ammatteja katoaa. Niin on käynyt aina teknologisten murrosten myötä. Kuka muistaa enää lampunsytyttäjiä, joiden tehtävänä vielä 1800-luvulla oli käydä sytyttämässä katuvalot? Ajatuskin tuntuu absurdilta.
Syrjänen ei silti usko tekoälyn korvaavan ihmistyötä kokonaan. Useammin siitä tulee tehokas apuväline. Aiemmat teknologiset murrokset ovat vieneet mutta myös tuoneet työpaikkoja.
– Onko tämä sitten erilainen teknologiamurros kuin aiemmat? Vaikea sanoa. Varmaan ihmisistä aina tuntuu, että oma murros on uniikki.
SYRJÄSEN HUOLI liittyy siihen, miten ihmiset sopeutuvat muutokseen. Jakautuuko yhteiskunta niihin, jotka oppivat käyttämään apuvälinettä ja joista siten tulee paljon aiempaa tuottavampia, ja niihin, jotka eivät?
– Jos työntekijä ajattelee, että en muuta toimintaani mitenkään, niin se on huono juttu.
Äärimmäiset osaamiserot voivat johtaa myös äärimmäisiin tuloeroihin. Syrjänen ottaa esimerkin Yhdysvaltojen Piilaaksosta. Siellä teknologia-alojen palkat ovat tähtitieteelliset. Mutta toisilla ei ole mitään. Välistä keskiluokka puuttuu kokonaan.
– Iso kysymys Euroopassa, Pohjoismaissa ja Suomessa on se, miten pidämme kaikki mukana kehityksessä.
Nuoria vasta ammatillista suuntaansa etsiviä nuoria tekoäly mietityttää. Syrjänen kertoo käyneensä yliopistolla pitämässä samaa luentoa jo 15 vuoden ajan. Yleensä luennon lopuksi on ollut hiljaista. Viime vuonna kysymyksiä tuli kuitenkin runsaasti ja kaikkia kiinnosti sama asia: mihin kannattaisi suuntautua.
Mihin Syrjänen nyt ammatinvalintaa tekevää nuorta sitten neuvoisi?
Hän toteaa, että kaikilla aloilla tarvitaan teknologian osaamista. Myös kriittisen ajattelun merkitys kasvaa. Tarvitaan kykyä haastaa konventioita. Tähän liittyy tekoälyn aikakaudella merkittävä haaste.
– Osa käyttää tekoälyä kehittämään omaa ajatteluaan, mutta osa ulkoistaa ajattelunsa sille kokonaan. Tämä voi polarisoida yhteiskuntaa vahvasti.
PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ Syrjänen kuvaa olevansa tekoälyn suhteen ”semioptimisti”. Teknologiaa tarvitaan monien kriisien ratkaisemiseen. Tekoäly tuottaa jo nyt tuottavuushyötyjä, ja niin se voisi mahdollistaa parempia elinolosuhteita.
Mutta ennen suuria tehokkuusharppauksia yhteiskunnan rakenteet joutuvat Syrjäsen mukaan testiin. Vastaan tulee isoja kysymyksiä, joihin ei vielä ole vastauksia.
– Koska työ muuttuu niin radikaalisti, ammatti-identiteetit muuttuvat ja ihmisten pitää oppia uusia asioita.
Mikä on kehityksessä yksilön ja mikä yhteiskunnan vastuulla? Syrjäsen mielestä vastaus ei ole joko–tai vaan sekä–että.
– Jokaisen velvollisuus on pitää yllä omaa työmarkkinakelpoisuuttaan, ja organisaatioiden velvollisuus on mahdollistaa se.
Vielä isompia kysymyksiä voi tulla eteen verotuksen ja toimeentulon osalta. Mitä verotetaan, jos ansiotulot vähenevät ja vastaavasti pääomatulot kasvavat? Tarvitaanko perustuloa? Kuka omistaa teknologian ja missä se omistetaan?
Syrjänen pelkona on, että yhteiskunta reagoi muutokseen vasta pakon edessä. Ratkaisuja aletaan etsiä, kun tilanne on jo kriisiytynyt.
Myös teknologiaan itsessään liittyy riskejä. Jo aikanaan sähkötekniikan opinnoista Syrjäsen mieleen jäi, että hyvin nopeat ja kytkeytyneet systeemit ovat arvaamattomia.
Tämä näkyy esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja pörssissä – ja se voi tulla näkyviin tekoälyn päälle rakennetun automaation myötä.
– Se voi tuottaa negatiivisia yllätyksiä. Mihin se sitten johtaa, niin se on hyvä kysymys.
Kuka muistaa enää lampunsytyttäjiä, joiden tehtävänä vielä 1800-luvulla oli käydä sytyttämässä katuvalot?
ENTÄ JOS kaikkein hurjimmat ennusteet osuisivat oikeaan ja ansiotyö todella loppuisi kokonaan? Usein sellaista kehityssuuntaa kutsutaan ”uhkakuvaksi”.
Mutta olisiko työn katoaminen oikeasti huono asia? Harri Valpolan mielestä ei olisi.
– Ansiotyö tarkoittaa sellaista työtä, jota kukaan ei tekisi, jos siitä ei maksettaisi. Sellainen työ varmaan jää, jota tehdään muutenkin.
Valpola kehottaa kuvittelemaan, miltä kreikkalaisesta ylimystöstä olisi 2 500 vuotta sitten kuulostanut, jos heille olisi kerrottu lähestyvästä katastrofista: pian orjat vievät työpaikat. Entä miltä olisi kuulostanut, jos sen jälkeen hyvänä uutisena olisi tarjoiltu tietoa siitä, että orjuus on lakkautettu ja työpaikat saadaan takaisin. Filosofian ja runouden olisi voinut unohtaa ja palata taas leipomoon jatkamaan hommia.
– Eihän se olisi ollut hyvä uutinen laisinkaan. Mutta me olemme järjestäneet yhteiskunnan niin, että ihmisen arvo lähestulkoon riippuu siitä, kuinka hyvä työntekijä hän on. Emmekö voisi ajatella, että ihmisellä on oikeus olla olemassa ja elää ihan vain siksi, koska ihminen on ihminen?
Toisaalta monille työ tuo yhteisön ja tunteen siitä, että saa tehdä jotain merkityksellistä. Valpolakin tunnistaa, etteivät ihmiset välttämättä käytä joutilaisuuttaan filosofiaan.
– Onhan meillä esimerkkejä degeneroituneista aristokraateista, jotka jouten ollessaan hurvittelevat ja tekevät kaikkea ihan pöljää. Mutta on myös tervehenkistä touhua. Olen aivan varma, että jos meillä ei olisi ansiotyötä, meillä olisi paljon enemmän aikaa miettiä, mitä on hyvä elämä ja mitä kannattaa tehdä.
Ehkä kirkko nousee tekoälyn aikakaudella uuteen arvoon, Valpola pohtii. Se voisi tarjota paikan pohtia suuria kysymyksiä ja yhteisön työkavereiden tilalle.
TALOUDELLISESTI KYSYMYS ansiotyön loppumisesta kiteytyy Valpolan mukaan tulonjakoon. Tuloja syntyy jo nyt paitsi työstä myös omistuksista. Kun tekoälyn tekemä työ lisääntyy ja ansiotyö vähenee, työn ja pääoman suhde muuttuu.
Silloin ratkaisevaa on se, kuka teknologian omistaa. Onko omistus vain harvoilla vai onko se jaettu jollain tapaa reilummin.
– On ihan selvää, että työn ja pääoman voimasuhteet muuttuvat vain yhteen suuntaan, Valpola sanoo.
Lopulta se vaikuttaa myös veropohjaan, jonka Valpola ennustaa murenevan. Tähän pitäisi varautua mieluummin ennakkoon kuin jälkikäteen.
– Ensin se ei tunnu missään, mutta sitten se lähtee luisumaan ja yhtäkkiä huomataan, että ollaan savijaloilla.
Entä mihin Valpola aikoo itse aikansa käyttää, jos ansiotyön hoitavat jatkossa koneet?
Valpolalle työ on muutakin kuin toimeentuloa. Se on myös hauskaa ja palkitsevaa tekemistä. Erityisesti nyt, kun teknologian kehitys on ollut nopeaa, olo on usein kuin pienellä lapsella karkkikaupassa. Hän tuskin lopettaisi työntekoa, vaikka tulot eivät enää olisi siitä kiinni.
Mutta jos tekoälykehittäjää ei tulevaisuudessa tarvita, voisi mielekästä tekemistä löytyä esimerkiksi puhtaan energian tai ruuantuotannon parista.
– Eihän maailma ole valmis, vaikka tekoäly olisi.
Lue myös:
Kolumni: Tekoäly ei ole Jumala – mutta nykymaailmassa joku tekee siitä sellaisen
Tekoäly on todella hyvä renki mutta huono isäntä
Tekoäly auttaa monessa, mutta ei kanna vastuuta
Ilmoita asiavirheestä