”Tuntuu hienolta!” – Ensimmäiset naiset pappisvirkaan Thaimaassa

Thaimaan evankelisluterilainen kirkko vihki ensimmäiset naispuoliset pappinsa perjantaina 27. huhtikuuta. Asiasta kertoo Suomen Lähetysseura tiedotteessaan.

Naispuolisia pappeja vihittiin kaksi. Toinen heistä, Jongkolnee Sampachanyanon, iloitsi sitä, että saa nyt keskittyä evankeliumin julistamiseen sekä sakramenttien toimittamiseen.

– Pappisvirka tuo auktoriteettia. Tehtäväni on nyt selkeästi sanoitettu, hän sanoi tiedotteessa.

Lähetysseuran työntekijä ja pappisvihkimykseen valmentavaa koulutusta Thaimaassa vetänyt pastori Katariina Kiilunen kertoi tiedotteessa, että päätös pappisviran avaamisesta naisille syntyi viime vuonna.

– Tuntuu hienolta! Nyt on tunnustettu, ettei pappisvirka ole sidottu sukupuoleen ja naiset pääsevät palvelemaan Kristuksen kirkkoa papin virassa yhdessä miesten kanssa.

Kiilunen kuitenkin muistutti, että sekä evankelistan että papin työtä pidetään Thaimaassa edelleen vahvasti miehelle kuuluvana.

– Erityisesti nuoret opiskelijanaiset tarvitsevat valtavasti rohkaisua ja kannustusta.

Kiilusen kertoi, kuinka hänen ei ole aina ollut helppo hyväksyä sitä, ettei hän ole voinut toimia pappina Thaimaan kirkossa. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Viime syksynä tehdyn päätöksen jälkeen hän sai muun muassa kastaa yksitoista vankia Mukhadanin vankilassa.

Thaimaan evankelisluterilaisessa kirkossa on tällä hetkellä 16 pappia.

Kuva: Ilkka Koivisto / Suomen Lähetysseura. Somphorn Kulchotel (kesk.) ja Jongkolnee Sampachanyanon (oik.) ovat ensimmäisiä naisia, jotka vihittiin papiksi Thaimaan evankelisluterilaisessa kirkossa.

Lue myös:

Pitkän pohdinnan päätös – Thaimaan luterilainen kirkko hyväksyi naisten vihkimisen pappisvirkaan

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSuomen Lähetysseura tukee naisten ammattiopintoja Senegalissa – ”Haluan olla miehistä riippumaton”
Seuraava artikkeliRaahessa siunataan vappuna hautaan 142 nimettömänä haudattua punavankia

Ei näytettäviä viestejä