Kaikille puhuminen ei ole sopiva tai riittävä väline surutyöhön. Puheella voidaan selittää asioita, mutta toiminta tarjoaa uuden, laajentuneen näkökulman. Niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin hyötyvät usein toiminnallisesta surutyöstä. Mistä siinä on kyse, ratkaisukeskeinen terapeutti, työnohjaaja ja kouluttaja Helena Tarvainen?
– Toiminnallisessa surutyössä menetyksiä ja vahvoja tunteita käsitellään kuvan tekemisen, liikkeen, kuvien katselun, kirjoittamisen tai erilaisten symbolien avulla. Se on usein voimaannuttava ja tulevaisuuteen suuntaava tapa lähestyä surua.
Surussa on erilaisia vaiheita. Toiminnallisen surutyön kautta ohjaaja voi auttaa surevaa siirtymään vaiheesta toiseen. Hän ei kuitenkaan pyri nopeuttamaan ihmisen yksilöllistä prosessia, vaan kunnioittaa sitä kaikin tavoin.
Tuotosta ei arvostella vaan tutkitaan
Jos sururyhmän ohjaaja pyytää surevaa piirtämään tunnetilansa paperille, on suomalaisen vastaus hyvin usein: ”Enhän mä osaa piirtää!” Ohjaajan tärkeänä tehtävänä on luoda turvallinen ilmapiiri ja vakuuttaa osallistujat siitä, että tässä ei nyt ole kyse piirtämisen lahjoista ja kyvyistä ollenkaan.
– Ohjaaja voi näyttää esimerkin, piirtää vaikka yhden viivan paperille. Sekin on jo kuva. Ohjaajalta vaaditaan taitoa rohkaista ja kykyä viestiä hyväksyntää, Tarvainen painottaa.
– En koskaan tulkitse tai arvioi sururyhmään osallistuvien töitä. Sen sijaan esitän kuvan tekijälle paljon kysymyksiä: Missä kohdassa kuvaa suru on raskain? Missä kohtaa kuvassa on voimaa? Missä kohtaa suru heikkenee ja miksi? Jos sinulla ei huomenna herätessäsi olisi surua lainkaan, miten kuva muuttuisi?
– Näiden kysymysten avulla osallistujien oma suruprosessi etenee siten kuin se on tarpeen edetä, ohjaajana vain tuen tuota prosessia, Tarvainen lisää.
Toiminnallisella surutyöhetkellä on selkeä rakenne
Surutyöhetken rakenne on oltava selkeä. Alussa on johdanto ja kuljettaminen aiheeseen. Ohjaaja varmistaa tällöin, että kaikki tietävät, minkä vuoksi ollaan koolla, mitä on tarkoitus tehdä ja mitä tekemisellä tavoitellaan. Vapautuneen ja turvallisen ilmapiirin luomiseen kannattaa käyttää riittävästi aikaa.
Sitten on varsinaisen toiminnan vuoro. Oman surutyön meneillään olevan vaiheen tunnekuohuihin sukelletaan toiminnallisten harjoitusten kautta. Ryhmäläistä voidaan kehottaa ilmaisemaan esimerkiksi liikkeellä omaa tunnetilaa. Häntä rohkaistaan: Anna tunteen vahvuuden näkyä ja kuulua liikkeessä.
Joku voi hyppiä tasajalkaa, toinen hakata seinää. Jonkun ilmaisu on pienimuotoisempaa. Oikeaa tai väärää liikettä tai intensiteettiä ei ole. Seuraavaksi voidaan etsiä liikettä, joka kuvaisi nykyisestä tunnetilasta irti pääsemistä, seuraavaan vaiheeseen siirtymistä.
Kun harjoituksia on tehty riittävä aika, tilanne puretaan. Intensiiviselle surulle tai vihalle jätetään tavallaan hyvästit ja siirrytään takaisin omaan normaalitilaan.
”Meillä voitaisiin nähdä surussa enemmän vivahteita”
Helena Tarvainen kertoo kokemuksenaan, että ryhmiin osallistuneet ovat kokeneet toiminnallisen surutyön menetelmät jopa hauskoina. Hauskuus ja surutyö eivät äkkiseltään tunnu yhteen sopivilta.
– Meillä Suomessa voitaisiin ehkä kehittyä näkemään kuolemassa ja surussa hiukan enemmän vivahteita. Vaikka kyse on äärimmäisen raskaasta prosessista, siinä on aina mukana myös kiitollisuutta ajasta ennen menetystä. Ja jäljelle jääneiden elämähän jatkuu, Tarvainen sanoo.
Tarvainen kertoo ohjanneensa vähän aikaa sitten toiminnallisen surutyön menetelmin ryhmää, johon kuului lapsenlapsensa menettäneitä isovanhempia.
– Sain hyvää palautetta siitä, että itkun ja surun ohella myös nauroimme ja lauloimme paljon. Surua ei todellakaan vähätelty, mutta keskiössä oli elämän jatkuminen kaikesta huolimatta.
Toiminnallisista surutyön menetelmistä järjestetään lyhyitä täydennyskoulutuksia ammattiopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Helena Tarvainen kouluttaa itse työnohjaajia ja terapeutteja toiminnallisiin menetelmiin tilauskursseina sekä Helsingin Psykoterapiainstituutissa.