Terveydenhoitaja Sirkka-Liisa Papinaho ei unohda kirkkoherralta saamaansa tukea, kun hänen poikansa menehtyi traagisesti porokolarissa. Seurakunnan luottamushenkilönä hän haluaa olla vertaistukena kovia kokeneille.
Papinahon mielestä seurakunnan ja kunnan yhteistyö on tärkeää: päällekkäisiä toimintoja karsimalla saadaan säästöjä.
Kuka olet? Millaisessa luottamustehtävässä palvelet?
Olen Sirkka-Liisa Papinaho Orimattilasta. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja olen erikoistunut terveydenhoitajaksi. Työnantajani on Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä PHSOTEY. Työskentelen terveydenhoitajana Orimattilan perhepalveluissa. Täytin tänä vuonna 63 vuotta. Virka-/toimivuosia minulla on 40.
Meneillään oleva valtuustokausi Orimattilan seurakunnan luottamustoimessa on minulle ensimmäinen. Toimin kirkkovaltuuston varapuheenjohtajana. Luottamustyökokemusta minulla sen sijaan on jo paljon kaupungin puolelta. Olen neljännen kauden valtuutettu ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja.
Miksi lähdit seurakunnan luottamushenkilöksi? Mihin haluat vaikuttaa?
Lähdin seurakuntavaaliehdokkaaksi, koska useat ihmiset minua siihen pyysivät ja jopa patistivat. Koko kesän ajan asiaa pohdiskeltuani päätin vastata myöntävästi. Suuri syy myöntävään vastaukseen oli myös se, että olin menettänyt ainoan lapseni, poikani Antin, traagisessa porokolarissa 25.11.2008. En koskaan tule unohtamaan kirkkoherralta ja muilta virkamiehiltä saamaani apua ja tukea. Ajattelin, että voisin ehkä toimia jonkinlaisena konkreettisena vertaistukena vakavia elämän tragedioita kokeneille kanssakulkijoille ja kenties voisin auttaa myös työntekijöiden työssä jaksamisessa. Ehkä minulla olisi annettavaa…
Haluaisin vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin tuomalla toimintaan mukaan iloisuutta ja avoimuutta. Haluan osaltani vaikuttaa elämänkaaren kulkuun. Kaiken ikäisinä me tarvitsemme apua, tukea ja rohkaisua selvitäksemme jokapäiväisen elämän tarpeista ja haasteista – vauvasta vaariin ja murkusta muoriin.
Seurakunnan tehtävä on tärkeä kaikilla sen osa-alueilla, mutta suurin haaste yhteiskunnassamme on lisääntyvä eriarvoisuus. Kansalaiset jakaantuvat enenevässä määrin rikkaisiin ja köyhiin ja näin ollen myös seurakunnan diakoniatyön tarve tulee varmasti kasvamaan.
Kuinka kauan olet palvellut seurakunnan luottamustehtävissä?
Olen nyt neljättä vuotta seurakunnan luottamushenkilönä.
Millaiset ominaisuudet ovat luottamushenkilölle tärkeitä? Kenelle tehtävä sopii?
Luottamusmiehen tärkein ominaisuus on rehellisyys ja kyky toimia saamansa luottamuksen arvoisesti. Tehtävä sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yhteisten asioiden hoitamisesta, kirkon toiminnasta, omasta seurakunnasta ja seurakuntalaisista. Avointa ja iloista luottamusmiestä on seurakuntalaisen helpompi lähestyä kuin vihaista ja luotaan työntävää tärkeilijää.
Luottamusmiehellä tulee olla aikaa kuunnella ja myös kuulla seurakuntalaisia, heidän tarpeitaan ja murheitaan. Vaaditaan myös enenevässä määrin jonkun asteita talouden hoidon tietämystä etenkin kirkkoneuvostoon valittavilta. Luottamustoimen hoitaminen on ”joukkuepeliä”, joten yhteistyökykyisyys on tärkeä ominaisuus.
Mitä ajattelet uskonnon ja politiikan yhdistämisestä?
Kunnallispoliitikot osallistuvat melko aktiivisesti myös seurakuntavaaleihin. Usein seurakuntavaalit ovat ponnahduslauta kunnallispolitiikkaan. Omalla kohdallani asia oli kyllä toisin päin. Mielestäni politiikka ja uskonto eivät ole toisiaan poissulkevia. Molemmat ovat kuntalaisten yhteisten asioiden yhdessä hoitamista.
Uskonnon myötä arvokeskustelun merkitys ja toivoakseni myös päätöksenteon eettisyys korostuu. Seurakunnan ja kunnan yhteistyöllä saatetaan saada myös aikaan säästöjä päällekkäisten toimintojen purkamisella. Suurin osa kuntalaisista on myös kotiseurakuntansa jäseniä. Uskontoon myönteisesti suhtautuvat poliitikot ovat aidosti tasavertaisia keskustelukumppaneita.
Mikä on ollut sinulle vaikein tehtävä tai päätös luottamushenkilönä? Entä mieluisin?
Vastaani ei ole tullut mitään erityisen vaikeaksi kokemaani päätöstä, ei myöskään erityisen mieluista. Tämä johtuu varmaankin siitä, että toimin ensimmäistä kauttani seurakunnan luottamushenkilönä. Kaikki on ollut uutta ja mielenkiintoista.
Yllättynyt sen sijaan olen parin luottamusihmisen moraalittomasta epärehellisyydestä, mikä kohdistui julkisesti minuun, ja heidän kyvyttömyydestään keskustella ja pyytää anteeksi. Tällaiset luottamusihmiset eivät ole saamansa luottamuksen arvoisia eikä heihin voi enää luottaa. Kateus on katala kaveri.
Mitä kirkon jäsenyys sinulle merkitsee?
Kirkon jäsenyys merkitsee minulle todella paljon. Keskustelin 25-vuotiaan poikani kanssa kirkon ja kotiseurakunnan merkityksestä palatessamme vainajien muistopäivän hartaustilaisuudesta vuonna 2002. Äitini, Antin rakas mummo oli haudattu kaksi viikkoa aiemmin. Hartaustilaisuus oli harras ja äärettömän kaunis. Siinä vielä itkiessämme ja kävellessämme Antti alkoi kertoa, miksi kirkko ja seurakunta ovat hänelle tärkeitä. Hän myös kertoi joistakin kavereistaan, jotka olivat eronneet kirkosta.
Antti kertoi lapsuuden pyhäkouluista ja pyhäkoulun satavuotisjuhlasta, mahtavasta rippileiristä ja konfirmaatiopäivän kokemuksista. Miten mukavaa hänestä on katsella omia ristiäiskuviaan ja nähdä itsensä turvallisten läheisten ihmisten ympäröimänä jo vauvana. Hän muisteli monia läheisten hautajaisia, missä oli ollut. Papan hautajaisissa, ollessaan yhdeksänvuotias, hän oli itkenyt kaikkein eniten. Siinä kävellessään Antti suunnitteli myös menevänsä naimisiin, tietysti kirkossa.
Antti vihittiin Pieksämäen kirkossa vuonna 2006. Joulukuussa 2008, kuusi vuotta keskustelumme jälkeen saatoimme Antin papan viereen Orimattilan hautausmaalle.
Kuva on otettu Tansaniassa. Sirkka-Liisa Papinaho tutustui kuvan äitiin ja tyttäreen marraskuussa 2011 Dar es Salamissa, jossa hän osallistui Naisten Parlamentin kokoukseen. Papinaho piti luennon aiheesta Suomalainen nainen kunnallispoliitikkona. Kokouksessa olivat läsnä kaikki Tansanian parlamentin naisjäsenet sekä kunnallispolitiikassa vaikuttavia naisia.