On vuoden pimein aika, ja torstai-iltana Jyväskylän Palokan kirkon ikkunoista näkyy pelkkää mustaa.
Kirkkosalia valaisevat kuitenkin paitsi sähkövalot myös Palokan kirkkokuoron energia. Niinpä kun kanttori Sanna Saarenpää huudahtaa ”hiihtokelit”, alkavat kuorolaiset heiluttaa käsiään kuin tasatyöntöä.
– Suhinaa! Saarenpää kannustaa ja ympäri kirkkosalia levittäytynyt joukko alkaa suhista vauhtinsa tueksi.
Tänä syksynä Palokassa on valmistauduttu aivan erityiseen konserttiin. Se juhlistaa kuoron 110-vuotista taivalta.
Ihan niin pitkään kukaan nykyisistä kuorolaisista ei sentään ole ollut mukana, mutta moni on laulanut kuorossa vuosikymmenten ajan.
On hylätty kuorossa aiemmin vallalla ollut ajatus, jonka mukaan kuorolaulu olisi syytä jättää kuudenkympin tietämillä nuoremmille.
– Jos me olisimme lopettaneet 60-vuotiaina, niin eihän täällä olisi ketään, kuorolainen Satu Satuaho naurahtaa.
JYVÄSKYLÄN MAASEURAKUNNAN kirkkokuoron perusti vuonna 1915 kanttori Mikko Sipponen. Tuohon aikaan kirkkokuoroista määrättiin laissa: ”Missä kuoroveisuuta voidaan saada aikaan, olkoon lukkari velvollinen harjoittamaan ja johtamaan kuoroa”, luki vuonna 1913 kirkkolakiin tehdyssä lisäyksessä.
Sipponen johti kuoroa 35 vuotta. Noina vuosina oli mukana parhaimmillaan jopa yli sata laulajaa. Palokan kirkkokuoroksi nimi vaihtui 1970-luvulla.
Sanna Saarenpäästä tuli kuoron johtaja kaksi vuotta sitten, kun hän aloitti nykyisessä virassaan. Hän kuvailee kuoroa hyvin aktiiviseksi.
– Mukana on pitkäikäisiä ja pitkäaikaisia kuorolaisia, ja he ovat edelleen innostuneita kuorolaulusta, Saarenpää kehaisee.
Toisaalta kuoron ikärakenne on herättänyt Saarenpäässä myös huolta. Niinpä ensitöikseen hän teki kuorosta projektiluoteisen. Se tarkoittaa, että kuoro harjoittelee noin kuukauden mittaisissa jaksoissa ja mukaan voi tulla halutessaan vain yksittäisen jakson
ajaksi.
Ensi kevääksi tällaisia jaksoja on suunnitteilla kolme. Ensin valmistaudutaan laskiaismessuun, toisella jaksolla kiirastorstain messuun ja loppukeväästä vielä yhteen sunnuntaimessuun. Kullakin harjoitusjaksolla on myös oma musiikillinen teemansa.
Saarenpää on huomannut, että muutos on madaltanut kuoron kynnystä. Uusiakin laulajia on saatu.
Vasta hiljattain kuoroon liittyneet Terhi Åkerlund ja Leena Toivonen kertovat molemmat, että heitä mukaan houkutteli yhtenä tekijänä kuoron pitkä perinne.
– On ollut tosi kivaa, Toivonen toteaa.
EN MÄ osaa tätä!
Harjoituksissa ollaan päästy jo ohjelmiston pariin, kun tenorien joukosta kuuluu tuskastunut puuskahdus. Syynä epävarmuuteen saattaa olla se, että joukko on varsin pieni: tenoreja kuorossa on vain kaksi, bassoja ei yhtään.
Uusien miesäänten löytäminen on osoittautunut vaikeaksi. Heitä ei kuoroon ole saatu, ei vaikka Saarenpää on yrittänyt kutsua laulutaitoiseksi tietämiään seurakuntalaisia mukaan henkilökohtaisesti.
Yllättävä epävarmuuden hetki vaatii kuoronjohtajalta psykologista tilannetajua.
– Nyt mä sanon, luota itseesi! Saarenpää kannustaa.
– Multa menee yöunet.
– Ei tarvii yöunia menettää, sä et oo yksin tässä.
– Mua jännittää kumminkin.
– Niin jännittää kuuttatoista muutakin.
Harjoitusten jälkeen Saarenpää toteaa, että positiivinen kannustaminen on yksi tärkeimmistä kuoronjohtajan työkaluista. Monilla aikuisilla kun saattaa olla kokemus siitä, että heidän musiikillista osaamistaan ja laulamistaan on kritisoitu jyrkästi.
– Itse pyrin johtajana luomaan kuoroon ilmapiiriä, jossa elävää musiikkia tehdään yhdessä, ja vaikka pyritään korkeatasoiseen lopputulokseen, mokaamista ei tarvitse pelätä.
Se ei silti tarkoita, ettei Saarenpää osaisi myös vaatia:
– Altto ja tenori pitävät nätisti vireen, niin nyt on sopraanoilla tuhannen taalan paikka, että se f pysyisi kirkkaana.
– Siellä on pari intervallihyppyä, jotka menee kyllä oikeaan suuntaan… liikuttavan lähelle.
Lisäksi johtajan pitää osata luoda oikeanlaisia mielikuvia. Välillä Saarenpää kehottaa etsimään sisäistä oopperalaulajaa, välillä Matti Nykästä. Mutta ei teknisiä termejä pidä kavahtaa, hän sanoo.
– Kuorolaisten kanssa on tänä syksynä puhuttu pehmeästä kitalaesta ja etuheleistä. Uudet termit ovat tuoneet sekä huvitusta että konkretiaa harjoituksiin.
LAULA, MATKALAINEN KORPIMAAN kajahtaa komeasti Palokan kirkon illassa. Siihen liittyy osalla kuorolaisista erityisiä muistoja. Eine Talvio muistaa, että sitä laulettiin kuoromatkalla Lontoossa silloin, kun bussi hajosi ison tien varteen.
Vaajakosken kirkkokuorossa jo 1980-luvun alusta laulanut Talvio siirtyi Palokan kirkkokuoroon kymmenisen vuotta sitten, kun Vaajakoskella kuoron toiminta päättyi.
Kirkkokuorossa Talviolle tärkeintä on sanoma. Kuoro-ohjelmistoa harjoitellessa myös oma uskonelämä vahvistuu, ja yhdessä laulaminen tuo sanomaan syvyyttä.
– Elän joulun ja pääsiäisen sanoman pitkälle musiikin kautta, Talvio sanoo.
Erityisen sykähdyttävänä hetkenä hänelle tulee mieleen jouluyön messu, kun hämärässä kirkossa laulettiin Jouluyö, juhlayö.
Toisaalta Talviota kiehtovat myös haasteet. Moniäänisessä kuorossa pitää opetella oma stemma hyvin ja pystyä kuuntelemaan toisia. Välillä ohjelmistossa on ollut vaikeitakin teoksia kuten Matteus-passio.
Pitkään Eine Talvion tärkein kuorokaveri oli hänen puolisonsa Eero. Talvio muistaa hyvin ensimmäiset kuoroharjoitukset, joihin hän lähti yksin jäätyään leskeksi kuusi vuotta sitten.
Kuorokaverit elivät mukana ja tukivat myös silloin, kun Talvion poika teki itsemurhan.
– Musiikki lohduttaa, hän toteaa.
KUORON PITKÄAIKAISEMMALLA jäsenellä Helena Muilulla on Palokassa takanaan yli 40 vuotta. Sitä ennenkin hän on laulanut kuorossa melkein aina. Ensin pienenä tyttönä kansakoulun kuorossa, sitten Helsingissä Herännäisnuorten kuorossa ja Jyväskylässä Vaajakosken kirkkokuorossa.
Syy harrastuksen jatkamiseen on selvä: laulaminen on rentouttavaa ja mukavaa. Vaikka joskus väsyneenä olisi tehnyt mieli jäädä kotiin, harjoituksista palatessa olo on aina ollut virkistynyt.
– Olen kokenut tärkeäksi myös sen, että emme ole varsinaisesti konsertoiva kuoro, vaan olemme osa Palokan jumalanpalveluselämää, Muilu sanoo.
Konserttejakin on silti pidetty. Takavuosina kuoro teki säännöllisesti myös konserttimatkoja ulkomaille. Niistä Muilulle on jäänyt erityisesti mieleen Kanadan-matka suomalaisten siirtolaisten pariin.
Joulukuun alussa lähestyvää 110-vuotisjuhlakonserttia Muilu kertoo odottavansa innolla. Hän toivoo, että kuoro saa välitettyä yleisölle hyvän hengen, joka kuorossa vallitsee.
– Jos vaikka joku sitä kautta innostuisi, että tuohan voisi olla kiva harrastus.
Palokan kirkkokuoron 110-vuotiskonsertti Palokan kirkossa torstaina 4.12. kello 18.
Lue myös:
Bachia ja puutöitä – Seurakunnan kulmahiontakerhossa hioutuvat puu ja persoona
Senioriväen kirkkomuskarissa lapsuus kulkee mukana ja koko kroppa vetreytyy
Ilmoita asiavirheestä