Tampereen seurakunnat ei sittenkään esitä koko henkilökunnan lomauttamista

Tampereen seurakuntien johto on tullut toisiin ajatuksiin lomautusten toteuttamisesta seurakuntayhtymässä. Tämän viikon tiistaina yhtymä tiedotti, että se esittää yhteiselle kirkkoneuvostolle ja seurakuntaneuvostoille koko henkilökunnan lomauttamista kolmen kalenteriviikon ajaksi. Kaksi päivää myöhemmin, torstaina, yhtymä kuitenkin kertoi, että yhteiselle kirkkoneuvostolle onkin päätetty esittää yt-menettelyn päättämistä ilman lomautuksia.

Tampereen seurakuntayhtymässä aloitettiin yt-neuvottelut huhtikuun alkupuolella. Kotimaa24:n jutun neuvottelujen taustoista voit lukea täältä.

– Tulimme kriittisen pohdinnan jälkeen johtopäätökseen, että lomautusten käyttäminen tässä alati muuttuvassa pandemiatilanteessa ei kuitenkaan ole mahdollista. Lisäksi nopea aikataulu ei mahdollistanut kaikkien tarvittavien asioiden riittävän hyvää valmistelua, kehitysjohtaja Timo Takala toteaa Tampereen seurakuntien tiedotteessa.

Lomautusesityksen peruuntumisesta huolimatta seurakuntien taloustilanne on tiedotteen mukaan vaikea.

Tulevien kuukausien aikana selvitetään tarkemmin, miten yli kahden miljoonan euron säästötavoitteeseen on seurakunnissa mahdollista päästä ja mitä toimia seurakuntien talouden tasapainottamiseksi ja maksuvalmiuden turvaamiseksi tarvitaan.

Kuva: Olli Seppälä. Tampereen Aleksanterin kirkko.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKommentti: Takertuminen kirkon hittituotteeseen ei saa olla syy epidemiariskeihin
Seuraava artikkeliKirja-arvio: Eero Junkkaalan uutuuden kaltaisia kirjoja kannattaa tehdä ja lukea

Ei näytettäviä viestejä