Suomalaisen gospelin kasvutarina

Suomigospelin tarina -historiikki on kuvallisesti rikas kokonaisuus. Kuvissa Boanerges -lauluyhtyeen bussi 1970-luvulta sekä konserttikuva EXIT-yhtyeen keikalta. Kuvat: Kirjan kuvitusta

Kun ohjelmatoimisto Kristallin toimitusjohtaja Johanna Vauto soitti 2023 Ariel Neulaniemelle ja kertoi, että Tampereelle ollaan järjestämässä gospeliin keskittyvää Glow-festivaalia, Neulaniemi innostui. Pian Vauto ja Neulaniemi ryhtyivät puhelimessa pohtimaan, ehtisikö suomalaisen gospelin historiaa kartoittava kirja markkinoille Glow-festivaaleihin mennessä. Suomigospelin tarinan julkaisua kuitenkin juhlittiin elokuussa Glow-festivaaleilla.

Ensin Neulaniemi oli epäileväinen, olihan aiheesta jo olemassakin yleisteoksia kuten esimerkiksi Tero Huvin ja Janne Könösen Kahden maan kansalaiset. Pian Neulaniemi kuitenkin oivalsi, että kirjahan on julkaistu 2005.

– Tajusin, että viimeisimmästä tietopaketista on lähes 20 vuotta. Aika paljon on vettä virrannut kristallivirrassa sittemmin.

Neulaniemi tarttui toimeen. Tosin kirjan julkaisija Kirjapaja oli itsekin epäileväinen, ehtiikö Neulaniemi kirjoittamaan kirjan ennen painoon menemistä kesäksi 2024.

ARIEL NEULANIEMI on tullut monelle tutuksi Radio Dein toimittajana, vaikka viimeisimpänä Neulaniemi on harjoittanut toimittajuuttaan Ilkka-Pohjalaisen palveluksessa.

Musiikin ystävät voivat tuntea Neulaniemen myös hänen oman musiikkinsa kautta. Hän luonnehtii itseään myös keittiöteologiksi.

– Siitä oli tietysti kirjaa tehdessä iso apu.

Yksi iso pohdinta oli tietenkin rajaus. Missä menee hengellisen ja maallisen musiikin raja? Neulaniemi pohti kirjaa tehdessään, ovatko artistit olleet esiintyjiä myös hengellisessä kontekstissa.

– Meillä on kuitenkin ollut Suomessa vahvaakin gospel-kulttuuria. Jos nimet esimerkiksi löytyivät Maata Näkyvissä -festivaalin, Ristirockin, Music & Missionin tai Nuotan yhteyksistä, silloin on liikuttu niin sanotulla suomigospelin kentällä.

Toisaalta, esimerkiksi Raatihuone-ohjelmaa tehdessään, Neulaniemelle oli ”aivan sama onko kappaleen tekijä kristitty vai ei”.

– Se ei automaattisesti määritä kappaleen hengellisyyttä. Yksi esimerkki on vaikkapa räp-artisti Junon Katumuksen sakramentti, jota puhuttelevampaa biisiä hengellisesti ei katumuksesta voi kuvitella.

Silti Neulaniemi ei puhuisi Junosta gospel-artistina.

– Viitekehyksellä on merkityksensä.

Ariel Neulaniemi on toimittaja ja lauluntekijä, jonka Suomi-gospelin historiikki ilmestyi elokuussa. Kuva: Jani Laukkanen

ARIEL NEULANIEMEN mukaan koko suomigospelin käsite on muovautunut hengellisestä nuorisomusiikista.

– Sittemmin siitä on tullut kaikkien, myös aikuisten musiikkia.

Esimerkkinä Neulaniemi pitää vaikkapa Jaakko Löytyn musiikkia, joka oli alun alkaen nimenomaan hengellistä nuorisomusiikkia.

– Kuuntelijat kuitenkin kasvoivat ja teemat puhuttelevat kaikenhikäisiä.

Koska kirjantekoprosessi oli sangen ripeä, Neulaniemi tiedostaa myös joidenkin vaikuttajien jääneen turhan vähälle huomiolle.

– Esimerkiksi Petri Laaksosesta olisin voinut kirjoittaa enemmän. Sen lisäksi The Rain -yhtyeen kokoonpanoon tulisi korjata oikeat nimet. Ehkä sitten seuraavaan painokseen.

Lue myös:

Kirja-arvio: Suomigospelin historiikista välittyy intohimo ja kiire

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: ”Sisäisen herkkyyden armolahjaa tarvitsemme tässä ajassa kipeästi”
Seuraava artikkeli”Kirkon houkuttelevuus työnantajana voisi olla parempi” – Vuoden 2023 koulutuskatsaus kertoo kirkon alojen koulutuksiin liittyvistä murroksista

Ei näytettäviä viestejä