Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina kristityt olivat usein vainottuja. He olivat Rooman imperiumissa ja sen rajamaissa pieni vähemmistö. Kristittynä eläminen saattoi olla valinta, josta saattoi seurata hyvin ikäviä asioita.

Kristinuskoon on sisäänrakennettuna myös tarve erottautua maailmasta. Sellaisella on vahva juurensa myös Jeesuksen rukouksessa, jossa hän Isän edessä saattelee kohti kotia pientä seuraajiensa joukkoa: hänen opetuslapsensa eivät kuulu maailmaan, ”niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta”.

Johanneksen tekstissä kuvastuu epäilemättä niiden kristittyjen tilanne, joille evankeliumi alun perin kirjoitettiin. Maailmasta eroaminen, jopa maailmankielteisyys, on ollut usein osa kristillisiä traditioita. Kristityn suhde tämän- ja tuonpuoleiseen maailmaan on aina ollut myös teologinen kysymys. Ratkaisut ovat vaihdelleet luostarielämästä lähes kaikenlaisessa mukaan menemiseen, tai maanpäällisestä Jumalan valtakunnan rakentamisesta regimenttioppiin.

Jumalan luomassa maailmassa on paljon kaunista. Ja paljon erilaisia houkutuksia. Mitä niiden kanssa pitäisi tehdä? Kristitty elää maailmassa, mutta hän ei elä maailmasta. Matkan päämäärä on taivas. Tällä polulla on meidän tasapainoileman.

Ja rukoiltava Jeesuksen tavoin, että Jumala säästäisi meidät pahalta.

Pohdittavaksi: Voiko kristitty toimia maailmassa minkä tahansa aatteen tai poliittisen katsomuksen kannattajana?

3. sunnuntai pääsiäisestä: Jumalan kansan koti-ikävä

Tekstit: Ps. 66:1 (2), Ps. 66:3–9, Ps. 126, Joh. 16:22, Jes. 54:7–10, 1. Piet. 1:3–9, 2. Kor. 4:16–18, Joh. 17:11–17.
Liturginen väri on valkoinen.
Alttarilla on neljä kynttilää.
Kolehti on seurakunnan päätettävissä.

Lue myös:

Sunnuntain evankeliumi: Moderni ihminen on usein selvillä maailmasta eikä ymmärrä sitä lainkaan

Sunnuntain evankeliumi: Kalastusta pelastuksen vuoksi