Länsimaisen kirjallisuushistorian kiehtovimpiin ja romanttisimpiin hahmoihin kuuluu runoilija-kirjailija Edgar Allan Poe (1809-1849). Poen lyhyt ja katkerahko elämä oli ”kirotun runoilijan” arkkityyppistä vaellusta täynnä taloudellista epävarmuutta, suuria haaveita, jatkuvaa luomista, rakkautta ja kuolemaa.
Poen tuotannosta laajimmalle levinnyttä osaa edustavat psykologisesti virittyneet kauhuromanttiset kertomukset, jotka ovat innostaneet myös kymmeniä elokuvaohjaajia aina Federico Fellinistä Roger Cormaniin.
Ylipäänsä Poen vaikutus kauhukirjallisuuteen on suurinpiirtein sama kuin kirkkoisä Augustinuksen (354-430) merkitys teologian historialle. Poen kaiut kuuluvat niin H.P Lovecraftin (1890-1937) vieraantuneessa kosmisen kauhun maailmassa kuin Stephen Kinginkin (1947) tuotannossa.
Poen tuotanto pitää kuitenkin novellien ja yhden romaanin lisäksi sisällään myös arvostettuja runoja sekä vähemmälle huomiolle jääneitä esseitä ja tieteellisiä tekstejä. Onneksi kuva täydentyy. Vuonna 2025 Poen suomalaisia ihailijoita hellittiinkin Hannu Poutiaisen suomentamalla Heureka ja muita kirjoituksia -kokoelmalla (Basam Klassikko, 2025), mikä paikkaa Poe-aukkoa oivallisesti.
Poen into luonnontieteisiin välittyy jo hänen novelleistaan, joskin tiede nähdään niissä usein myös kauhistuttavia näkyjä eteemme avaavana voimana. Esimerkiksi Totuus M. Valdemarin tapauksesta -novellissa leikitellään makaaberisti ”kuoleman pysäyttämisen”-idealla.
Poe pohtii äärettömyyttä, Jumalaa, uskoa ja kaikkeutta polveilevalla proosallaan, minkä lukeminen ei todellakaan ole soljuva tai helppo kokemus.
HEUREKA JA muita kirjoituksia on varsinainen pala purtavaksi. Nimikkoteksti Heureka on Poen yritys eräänlaiseksi kaiken teoriaksi. Poe pohtii äärettömyyttä, Jumalaa, uskoa ja kaikkeutta polveilevalla proosallaan, minkä lukeminen ei todellakaan ole soljuva tai helppo kokemus.
Aate- ja kulttuurihistoriallisena kuriositeettina teos on kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen ja meille Poe-friikeille varsinainen aarreaitta. Pähkäilyissään Poe lähtee liikkeelle, kuten länsimaiden historiassa usein tapana on ollut, Jumalasta.
Jumalan määrittelemistä dogmein Poe kuitenkin kaihtaa. Oikeastaan minkään väittäminen Jumalasta on Poen mielestä lähes herjaamista. ”Ja kun puheena on Jumala sinänsä, vain se välttää tekemästä itsestään typeryksen, vain se välttyy olemasta rienaaja, joka väittää siitä — ei mitään”, Poe puuskahtaa.
Poen järkeilyn mukaan kaikki luotu on ollut alkujaan yhtä. Siksi Jumala on tietyssä mielessä edustanut tätä ykseyttä ensimmäisenä. Tämä ensimmäinen ykseys oli myös yksinkertaisuutta puhtaimmillaan. Sitten pikkuhiljaa tämä kaunis ykseys on turmeltunut ja langennut ”moneuden epänormaaliin olotilaan”.
Poe on selvästi aiheisiinsa paneutunut. Lukeneisuus välittyy. Milloin viitataan Pascaliin, milloin Kantiin. Paikoin kirja äityy kuitenkin sellaiseksi päänsisäiseksi kopitteluksi ja tajunnanvirraksi, että sitä voisi luonnehtia hapokkaaksi. Sameus ja kirkkaus vuorottelevat.
Välillä Poe puhuu ykseyskaipuusta runollisen liikuttavasti, seuraavaksi taas pähkäilee painovoimaa vaikuttaen matkalle eksyneeltä hipiltä. Vapautuneen innoittunut pohdiskelu kompastuu välillä sameaan hähmään, mutta sitten aatos taas lentää.
Saattaako Poen ylenmääräinen juominen selittyä osin sillä, että hän halusi palata lapsekkaan riemun ja onnen tilaan?
YDIN ON kaipuussa ykseyteen, alkuun, kadotettuun paratiisiin, yksinkertaiseen alkutilaan. Idän uskontojen suuntaan nyökkäilevä näkemys lienee myös henkilöhistoriallisesti motivoitunutta. Poen elämäkerturi, brittihistorioitsija Peter Ackroyd näkee Poen ajatushimmelissä kaipuuta lapsuuden ehjiin aikoihin ja menetetyn äidin luo. ”Saattaako Poen ylenmääräinen juominen selittyä osin sillä, että hän halusi palata lapsekkaan riemun ja onnen tilaan”, Ackroyd kysyy Heurekaan liittyen Poen elämäkerrassa.
Lopulta kaikki kuitenkin palaa paikalleen. Maailmankaikkeus on ykseyden hajoamisprosessi, ja tuo alkuperäinen ykseys on Jumala. Siten ihminenkin on osa Jumalaa.
Heurekan Poe kirjoitti vain vuosi ennen kuolemaansa, samoihin aikoihin kuin legendaarisen Kellot-runonsa. Ehkä Kellot-runon fatalistessa katsannossa on jotain samaa kuin Heurekan maailmannäyssä. Kaikkeus on valtava, kauhistuttavakin mysteeri ja elämä yhtä moninaisten, sekasortoisten tunteiden kirjoa. Kellot kajaa syntymää, rakkautta, kuolemaa.
Ei ole mikään ihme, että Poen suuriin ihailijoihin lukeutuivat monenlaiset mysteeriä ja äärimmäisiä kokemuksia kuvanneet taiteilijat aina Charles Baudelairesta Lou Reediin.
HEUREKAN LISÄKSI käännöskokoelma pitää sisällään myös muita kirjoituksia, kirjeitä ja katkelmia. Runolliseen huippuunsa teos kohoaa lopun fragmentaarisessa osiossa, missä Poen tiiviissä muodossa esitetyt ajatukset saavat lukijan pysähtymään.
”Ei ole suinkaan irrationaalista ajatella, että jossakin tulevassa elämässä ajattelemme tämän nykyisen elämämme olleen pelkkää unta”, Poe pohtii. On hienoa, että tämän unen välillä absurdiakin luonnetta, on nyt saatu värittämään tällä kielialueella myös Heureka. Kääntäjä Hannu Poutiaisen ja Basam Booksin rohkeutta käy kiittäminen.
Onko Heureka sitten uskontotiedettä, proosaa, filosofiaa, fysiikkaa, metafysiikkaa? Ehkä sitä on luettava, kuten Poe itse toivoi: ”…tahdon, että kuoltuani tätä teosta arvioidaan yksinomaan runona”.
Ilmoita asiavirheestä