Sunnuntain evankeliumi: Elämäsi tärkein kutsu

Päivän evankeliumitekstissä Jeesus kertoo miehestä, joka järjesti suuret pidot, jonne kutsutut kieltäytyivät saapumasta paikalle, kuka milläkin verukkeella. Kieltäytyjille jokin muu asia oli tärkeämpi kuin illan isäntä.

Tapana oli lähettää hyvissä ajoin alustava kutsu ja sitten juhlapäivänä viedä lopullinen kutsu. Nämä kieltäytyjät olivat vastanneet alustavaan kutsuun myöntävästi, mutta kun vihdoin tuli aika käydä pöytään, he kieltäytyivät tulemasta. Selitykset kuulostivat järkeviltä, mutta kuka ostaisi pellon tutkimatta tai härkäparia ilman testausta? Esteet olivat sinänsä ihan hyviä asioita, mutta olisivat olleet siirrettävissä.

Kertomus suurista pidoista, kutsumisista ja kieltäytymisistä on vertaus Jumalan valtakunnasta. Vanha testamentti oli alustava kutsu ja Jeesus toi lopullisen kutsun. Ensiksi kutsutut juutalaiset hengelliset johtajat eivät ottaneet kutsua vastaan ja halusivat pilata juhlan muiltakin.

Isäntä vihastui, mutta hän ei aloittanut kostotoimenpiteitä, vaan laajensi kutsun koskemaan ensin tavallisia juutalaisia ja sitten vielä pakanoita. Heitä piti oikein vaatia tulemaan, sillä he eivät ajatelleet olevansa arvollisia tulemaan suuriin pitoihin. Mutta taivaan juhlaan ei kutsuta ketään ansioidensa vuoksi, ainoastaan Jeesuksen tähden.

Kutsu kuuluu kaikille. Jumala haluaa taivaaseen ihan jokaisen, mutta ihminen itse voi halutessaan jättäytyä ulkopuolelle. Kutsu iäiseen iloon on elämän tärkein kutsu. Se on lahjaa alusta loppuun; se on armon ja rakkauden osoitus.

Voidaan ajatella, että Jumala hylkäsi Jeesuksen ristille, jotta sinä pääsisit juhliin. Jeesus ansaitsi sinulle paikan juhlapöytään. Sinun nimelläsi varustettu paikkakortti odottaa jo pöydällä. Otatko kutsun vastaan?

Pohdintakysymys: Miten sinä reagoit kutsuun? Ylimielisesti, arkaillen, kiitollisena?

| 3. sunnuntai helluntaista |

Kutsu Jumalan valtakuntaan

Tekstit: Ps. 18:20, Ps. 18:17–20, 26–29, Ps. 95:7–8, Hoos. 11:1–4, 7, Fil. 2:12–16, Luuk. 14:16–24.

Liturginen väri on vihreä.

Alttarilla on kaksi kynttilää.

Kolehti on seurakunnan valittavissa.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”En kutsuisi Jumalaa äidiksi” — Sleyn Evankeliumijuhlassa pysähdyttiin vaikeiden kysymysten äärelle
Seuraava artikkeliHilkka Olkinuora: Koiran kuolema jättää syvän surun – ja jälleennäkemisen toivon

Ei näytettäviä viestejä