Rovasti ja kirjailija Hilkka Olkinuoraa lohduttaa toivo siitä, että hän kohtaa kaikki elämänsä koirat kerran taivaassa. – Se on suuri päivä!

Oman lemmikkieläimen kuolemaan liittyy niin suuria tunteita, että niihin saattavat samastua vain toiset lemmikkien haltijat.

Hilkka Olkinuora eli teininä läpi traumaattisen kokemuksen, joka jätti syviä jälkiä ja haavoja mieleen ja lähisuhteisiin.

Lukiolaistytöllä oli rakas afgaaninvinttikoira Ira, joka oli vasta 9-vuotias, mutta heikkonäköinen. Yhtenä iltapäivänä Iraa ei näkynyt, kun Hilkka tuli koulusta.

– Äiti oli vienyt sen teurastamoon, jossa sille oli ammuttu pultti päähän. Iran ruumis oli jossain biojätteessä.

Tyttäreltään kysymättä äiti oli päättänyt, että koira oli lopetettava huonon näkönsä takia.

– Lamaannuin. En tiedä, miten pitkäksi aikaa. En halua edes muistella.

Tragediasta ei keskusteltu koskaan. Jotta tytär saattoi ylläpitää mitään suhdetta äitiinsä, hänen täytyi unohtaa asia.

– Jos äiti saattaa tehdä jotain tällaista, voi aavistaa, että suhteessamme oli aineksia muuttua vielä huonommaksi.

Uskollinen saattohoitaja

Hilkka Olkinuoraa on siunattu sittemmin uusilla koirilla. Vehnäterrieri Zlatan oli hänen kolmannen puolisonsa Hannun ensimmäinen koira. Sen tullessa taloon mies oli heti myyty.

– Jo eteisessä Hannu huusi leikillään, mikseivät muutkin ole iloisena vastassa, kun hän tulee kotiin. Hän sanoi, ettei olisi voinut kuvitella, miten ehdotonta koiran rakkaus on.

Kun mies sai juhannuksen 2012 alla syöpädiagnoosin ja 10 viikon elinajanodotteen, vehnäterrieri Jerri oli vasta pieni pentu. Se istui uskollisesti koko kesän isäntänsä tuolin alla.

Jerri ei saanut nukkua pariskunnan aviovuoteessa, mutta tuntia ennen kuolemaansa Hannu pyysi sen sänkyyn kainaloonsa.

– Kysyin, saammeko tulla joskus Jerrin kanssa sinun ja vauvana kuolleen Ville-poikamme luo. Hannu vastasi, että ilman muuta. ”Zlatankin odottaa jo siellä – tulkaa te perässä!”

Koko loppuillan ja seuraavan päivän pentu katsoi surullisena ikkunasta ulos. Emäntä erehtyi sanomaan, missä isi on. Sen jälkeen se uikutti ja juoksi ympäri taloa.

– Jerrin tulo perheeseen samaan aikaan kun Hannu teki lähtöä, muodosti sillan siihen, mikä elämäni oli ennen ja mitä siitä tuli.

”Se oli äärettömän kiltti, rauhallinen ja viisas koira, erityisen ihmeellinen yksilö, joka vaistosi myös kuoleman tulon.”

Sielunmessuja somessa

Hilkka Olkinuora tapasi ottaa Jerrin mukaan esimerkiksi sairaaloihin, vanhankoteihin ja kuolevien luo.

– Se oli äärettömän kiltti, rauhallinen ja viisas koira, erityisen ihmeellinen yksilö, joka vaistosi myös kuoleman tulon.

Vanhukset, jotka olivat olleet pitkälti puhumatta, rapsuttivat koiraa ja kertoilivat Karjalasta. He huusivat Jerriä luokseen nimeltä, vaikkeivat tunteneet enää edes omia lapsiaan.

– Sain nähdä, miten merkittävä ja merkillinen voima ja vaikutus koiralla voi olla ihmisiin.

Aivokasvain vei Jerrin nopeasti vuonna 2023. Tämäkin kuolema tuntui ennenaikaiselta ja siten epäoikeudenmukaiselta.

– Jerri oli elämäni koira.

Sosiaalisesta mediasta on tullut uusi suruympäristö lemmikkinsä menettäneille. Koirayhteisöissä saatetaan seurata yksityiskohtaisesti koiran sairautta diagnoosista lähtien aina kuolemaan, osanottoihin ja myöhempään muistamiseen asti.

– Tapaa, jolla somessa käsitellään suruprosesseja, voi verrata moderniin sielunmessuun.

Olkinuora näyttää nettisivuja ja kuvakaappauksia lemmikkien muistokirjoituksista ja -kuvista.

– Ihmiset tekevät suloisia meemejä omaksi lohdukseen ja yhteiseksi lohduksi. Harva puhuu toisesta ihmisestä yhtä sydäntä särkevästi kuin kuolleesta koirasta tai lemmikistä.

Suru ja kaipaus yhdistää

Hilkka Olkinuora tunnustaa ikävöineensä joskus enemmän Jerriä – ystävää, filosofia ja verratonta veijaria – kuin miestään, ja tietää, ettei ole ainoa.

Koiran kuolema herättää läheisissä hyvin erilaisia reaktioita. Surevalle tarjotaan usein ratkaisuksi uuden lemmikin hankkimista.

”Vaikkei ihmistä voi tietenkään verrata eläimeen, suru ja kaipaus ovat samanlaisia.”

Myös Olkinuorien Ville-vauvan kuoltua parin kuukauden ikäisenä jotkut tutut ehdottivat heille uuden lapsen alulle saattamista.

– He olivat tietävinään, milloin uusi lapsi kannattaisi hankkia: heti tai ei ihan vielä.

Jotkut sanoivat ymmärtävänsä heidän suruaan menetettyään itse koiran. Toisten mielestä ihmisen ja lemmikin kuolemaa on sopimatonta rinnastaa.

– Mutta me koiraihmiset ymmärsimme täysin ajatuksen. Vaikkei ihmistä voi tietenkään verrata eläimeen, suru ja kaipaus ovat samanlaisia.

Naapurissa asuu nyt onneksi Olkinuoran tytär ja hänen Indynsä, vehnäterrieri sekin.

Taivaassa kohdataan

Kysymys koiran pääsystä taivaaseen on jäänyt kristillisessä teologiassa aika avoimeksi, vähälle käsittelylle.

Teologiaa opiskellessaan Hilkka Olkinuora teki pro gradunsa siitä, mihin vanhemmat ajattelevat kuolleiden pikkulastensa menevän. He ajattelivat yleensä, että lapsista tulee enkeleitä.

Koiran omistajistakin osa uskoo varmasti näkevänsä koiransa vielä, ja osa toivoo tätä.

– Pyhä Pietari sanoo koiralle, että tule sinä sisään vaan portista, viattomana ja synnittömänä!

Olkinuora on vakuuttunut siitä, että samalla tavalla kuin luomakunta on maan päällä yhteinen ihmisille ja eläimille, yhteys jatkuu kuoleman jälkeen.

Jopa paavi Franciscuskin näytti olevan tällä kannalla.

– En halua liikaa spekuloida tätä, mutta toivon että koirat ovat meitä vastassa. Moni sanoo vähän leikillään, ettei edes mene taivaaseen, ellei meidän Musti ole siellä.

– Koira on yleensä hyvä luontokappale, vilpitön ja rakastava, mitä ihminen ei suinkaan aina ole. Eikö koiralla ole silloin kahta suurempi oikeus päästä taivaaseen?

Paavali pohti kirjoituksissaan, millainen ylösnousemusruumis on. Kirkon perinteessä on arveltu, että ihminen on myös taivaassa tunnistettavissa, ja hänessä on elämän aikana kertyneitä asioita.

Ehkä myös koiraan kertyneitä asioita siirtyy tuonpuoleiseen olemisen muotoon.

Olkinuoran ystävältä, rippi-isältä ja opettajalta Paavo Rissaselta kysyttiin dogmatiikan luennolla, pääsevätkö koirat taivaaseen.

Dosentti Rissanen viittasi vastauksessaan keskiajan skolastikkoteologeihin, jotka esittivät, että sielu on olennolla, joka pystyy hymyilemään.

– Ja sillä, jolla on sielu, on mahdollisuus päästä taivaaseen! Paavo sanoi voivansa vannoa, että hänen kääpiösnautserinsa hymyilevät tullessaan vastaan ovella, Hilkka Olkinuora kertoo ja hymyilee itsekin.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 6/2025.

Ilmoita asiavirheestä