Tuula Sääksi työskenteli vuosia raamattukoulun opettajana Keniassa Sleyn palveluksessa sekä järjestön johtotehtävissä. Hän joutui kuitenkin jättämään Sleyn virkakäsityksensä vuoksi. Sääksen pappisvihkimyksestä tulee toukokuussa 25 vuotta.
Mitä kuuluu?
– Hyvää rauhaisaa eloa. Harrastan ikonimaalausta, palapelien kokoamista, lukemista, ystävien tapaamista ja laiskottelua. Parhaillaan minulla on luvussa Martti Santakarin kirja Pihalle vai pyhäkouluun. Aloitin ikonimaalauksen 14 vuotta sitten eläkkeelle jäätyäni. Ikonien maalaaminen on hyvää hiljentymistä ja ortodoksiseen teologiaan perehtymistä.
– Veljeni ja heidän perheensä ovat minulle erityisen tärkeitä. Perhepiirille ja ystäville teen kirkollisia toimituksia, hautajaisia, kasteita ja vihkimisiä.
Aloitit työurasi 1970-luvun alussa Keniassa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) työntekijänä, paikallisen raamattukoulun perustajana ja opettajana. Mitä kaipaat Keniasta?
– Ihmisiä, yhteisen pöydän rikkautta. Elämässä tärkeää on asettua toisen rinnalle esimerkiksi yhteistä ruokaa nauttimalla. Sitähän ehtoollispöytäkin on mitä syvimmässä merkityksessä. Ehtoollispöydän, Kristuksen palveltavina olemisen, pitäisi yhdistää meitä kristittyjä.
Ennen eläköitymistä työskentelit Suomen Lähetysseurassa ulkomaan työn johtajana ja kehitysjohtajana. Seuraatko edelleen lähetysjärjestöjen toimintaa?
– Jonkin verran. Välillä tulee tuntu, että joissakin järjestöissä eletään menneessä. Se näkyy suomalaisten lähetystyöntekijöiden merkityksen korostamisena ja volyymin arvioimisena lähetystyöntekijöiden määrällä. Lähetysjärjestöt tuntuvat kisaavan paikasta auringossa. Paljon enemmän pitäisi keskittyä siihen, mitä tehdään yhdessä maailmalla.
Mikä on oleellista lähetysjärjestöjen työssä?
– Työn painopisteiden päättäminen neuvotteluissa kumppaneiden kanssa heidän määrittäessä tarpeensa. Suomen Lähetysseura on kehittänyt tätä mallia. Tie sen täydelliseen toteutumiseen on pitkä, vaikka tavoite on selvillä.
Onko kirkon seitsemän virallista lähetysjärjestöä sopiva määrä?
– Järjestömalli on aikansa elänyt. Lähetystyön pitäisi olla osa kirkon työtä. Rakenteita pitäisi pystyä keventämään niin että olisi yksi lähetys. Tämä taitaa olla ikuisuusasia. Seurakuntien kannalta on ongelmallista, että lähetystyölle annettava tuki pirstaloituu.
Joudut aikanaan jättämään Sleyn virkakäsityksesi vuoksi. Sinut vihittiin papiksi 25 vuotta sitten. Vieläkö seuraat keskustelua virkakysymyksestä?
– Kyllä seuraan. Tuntuu kivuliaalta, millaista käsittämätöntä palautetta osa naisista saa edelleen pappeudestaan. Se näkyy esimerkiksi siinä ala-arvoisessa keskustelussa, joka kohdistuu piispa Mari Leppäseen sosiaalisessa mediassa.
Mitä evankelisuus merkitsee sinulle nyt?
– Tiivistettynä se merkitsee sitä, että risti seisoo, sana pysyy, armo riittää. Oleellista on, että Jumalaan voi luottaa ja siihen, mitä Hän tekee. Jumala johtaa, auttaa ja Hänen puoleensa voi turvallisesti kääntyä. Olen lapsuudesta lähtien imenyt tätä itseeni.
Mitä uusia painotuksia sinulle on tullut evankelisuuden rinnalle?
– Nyt ymmärrän, että Sleystä lähtiessäni minulle avattiin avarien niittyjen maisemat. Aloin käydä hiljaisuuden retriiteissä, osallistuin muutenkin Hiljaisuuden liikkeeseen ja Tuomasmessun toimintaan. Jumalan maailma oli ihmeellisempi mitä siihen mennessä olin tiennyt.
– Usko muuttui pään asiasta sydämen asiaksi, opillisuudesta sydämen uskoksi. Usko alkoi näyttäytyä henkilökohtaisempana. Jumalaa voi kuunnella ja katsella joka paikassa. Toisessa ihmisessä, luonnossa, Raamattua lukemalla vaikka yhteen sanaan pysähtymällä. Sanat ovat vähentyneet tässä hiljaisuuden maisemassa. Aikaisemmin sanoja oli liikaa.
Mitkä asiat kirkossa ilahduttavat?
– On ollut ilo vierailla eri seurakuntien messuissa, joissa on hyvä olla. Seurata miten lämmöllä ja rakkaudella työntekijät toteuttavat niitä. Kirkkokahvit ja joissakin seurakunnissa järjestettävät yhteiset lounaat messun jälkeen ilahduttavat.
Maailma on kovassa turbulenssissa. Miten ylläpidät mielenrauhaa tämän kaiken keskellä?
– Olen tietoisesti vähentänyt uutisten seuraamista. Yhdet tai kahdet uutiset päivässä riittävät. Luonto antaa rauhaa. Ja sen muistaminen, että maailma on Luojamme käsissä. Mitä tapahtuukin, Jumala on kanssamme.
– Rukous on lisääntynyt. Että viha voisi väistyä maailmasta. Jumalan puoleen kääntyminen tuo turvallisuutta.
Lue myös:
Rauhantyö voi antaa tälle ajalle paljon ja pojista pitää olla huolissaan
Rovasti Matti J. Kuronen toivoi kuoleman jälkeiseltä elämältä ”hiljaisuutta ja hilpeyttä”
Ilmoita asiavirheestä