Espoolaisen montessoripäiväkodin johtaja Heli Vapaakallio loi aikanaan raamit seurakuntien muskareille. Päiväkodissakin hän heittäytyy lasten kanssa laulujen vietäväksi.
Sisään astuessa tuntuu kuin menisi naapuriin kylään. Yksityinen mutta Espoon kaupungin tukema päiväkoti toimii omakotitalossa Lippajärvellä. Lapset, joita on 21, puuhastelevat montessoritehtävien parissa. Robotti-imuri näyttää kohteliaalta. Vaatteet ovat siististi naulakossa. Eteisen lattialla on yksinäinen sukka. Tämä on laitoksen vastakohta.
Montessoripedagogiikka on italialaisen lääkärin ja hartaan katolilaisen Maria Montessorin (1870–1952) kehittämä. Siinä käytetään pedagogista välineistöä: käytännön elämän välineitä, aistivälineitä, äidinkielen välineitä, matematiikkavälineitä ja kulttuurivälineistöä. Välineet ovat konkreettisia: palikkatehtäviä, helmiä, värilaattoja, tuoksuja, karttoja, lippuja ja niin edelleen.
Ideana on ottaa huomioon eri ikäisten lasten herkkyyskaudet. Kun lapsi saa valita mielestään tekemistä, hänen ”itsekurinsa ja itseluottamuksensa kasvaa”. Montessori kutsui tätä prosessia normalisoitumiseksi. Siinä lapsi on luontaisessa olotilassaan ja kehittyy spontaanisti. Ohjaaja havainnoi lasta pysytellen itse taustalla, tarvittaessa valmiina auttamaan.
– Täällä aikuinen ei ole niin määräävässä roolissa, päiväkodin johtaja Heli Vapaakallio kuvailee.
– Koetamme havaita lapsen herkkyyskausia, että ahaa, hän on nyt kiinnostunut matematiikasta, ja sitten lempeästi ohjata siihen suuntaan.
Musiikkia koko elämä
Kun Vapaakallio alle kolme vuotta sitten aloitti päiväkodin johtajana, hän ei tiennyt montessoripedagogiikasta mitään.
– Muskarivanhemmat puhuivat seurakunnassa, että täältä puuttuu johtaja. Erehdyin sanomaan, että olisinhan minäkin pätevä.
– Minulla on ollut oppimista.
”Jos pidän vaikka kuoroharjoituksia, unohdan kaiken muun. Se pyyhkii aivoistani turhan hälinän ja vie minut täysin mukanaan.”
Montessoritehtäviä tehdään päiväkodissa aamupäivisin.
– Meillä on totta kai myös tavanomaisia ohjattuja piirejä, askartelua, muskareita sekä vapaata ja ohjattua leikkiä.
Koulutukseltaan Heli Vapaakallio on lastenhoitaja, lastentarhanopettaja ja varhaisiän musiikkipedagogi. Musiikki on hänelle oikeastaan koko elämä.
– Jos pidän vaikka kuoroharjoituksia, unohdan kaiken muun. Se pyyhkii aivoistani turhan hälinän ja vie minut täysin mukanaan.
– Olen myös nähnyt, miten valtava merkitys musiikilla voi olla lapsille, Vapaakallio kertoo.
Hänen kipinänsä musiikkiin syttyi oppikoulussa Inkeroisissa.
– Meillä oli loistava opettaja Risto Pellava. Hän todella paneutui musiikinopetukseen. Koulussamme oli esimerkiksi satapäinen kuoro.
Klassisen kitaran soiton Vapaakallio aloitti kuitenkin vasta 16-vuotiaana. Myöhemmin hänen pääinstrumentikseen tuli laulu.
Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen Heli Vapaakallio meni Iitin evankeliseen kansanopistoon musiikkilinjalle, jossa hän sai tietoa musiikin teoriasta ja ”ryhtiä elämään”.
Opiskeltuaan lastenhoitajaksi ja lastentarhanopettajaksi hän opiskeli lisäksi Helsingin konservatoriossa musiikkileikkikoulun opettajaksi ja toimi sen jälkeen muskarin opettajana Nurmijärven musiikkiopistossa.
– Aloitimme ensimmäisinä Suomessa sen, että musiikkiopistosta tuodaan musiikkileikkikoulu varhaiskasvatukseen, eli kiersin päiväkoteja. Musiikkiopistossa perustin myös ensimmäisen lapsikuoroni, tasan 30 vuotta sitten.
Muskariopettajaksi seurakuntaan
Vuonna 2009 Heli Vapaakalliosta tuli Espoon tuomiokirkkoseurakunnan muskariopettaja. Se oli vähän yllättävää, koska hän oli kasvanut jyrkän ateistisessa perheessä.
– Liityin kirkkoon 18-vuotiaana.
Siihen houkuttelivat lukiokaverit, jotka olivat aktiivisia seurakunnassa.
– Lukiokavereista tuli myös kummejani. Minusta on ollut hyvä kasvaa ulkopuolisena seurakuntaan. Se on ollut avartavaa.
Vähitellen kirkon perussanomasta tuli Vapaakalliolle omakohtainen.
– Aurinko paistoi ja rusketuin. Se valeli minut kokonaan, hän kuvailee.
Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa Vapaakallio kehitti musiikkileikkikoulutoimintaa aika lailla nollista.
– Olin aluksi ihan kädetön. Otin yhteyttä Tapiolan seurakunnan muskarin opettajaan Liisa Soinioon, ja kyselin, mistä otat ne laulut, joita laulatte. Päätimme, että pitää tehdä kirja.
Kirjan nimeksi tuli Kirkkomuskari, ja se julkaistiin vuonna 2010. Sen mukaan ruvettiin seurakunnissa pitämään muskareita laajemminkin.
”Musiikki on lapsillekin tapa käsitellä tunteita.”
Kirkkomuskari-kirjoja on tähän mennessä ilmestynyt kolme osaa, ja jälkimmäisissä on myös Vapaakallion itse tekemiä lastenlauluja.
Nykyisessä työpaikassaankin Vapaakallio pitää muskaria.
– Musiikki on lapsillekin tapa käsitellä tunteita. Se avartaa heidän maailmankuvaansa.
Marakassin makua
Seurakunnan muskarissa lapset olivat usein alle 2-vuotiaita.
– Oli aina tuttu alkulaulu ja nimilaulu, jossa tervehdittiin lapsia ja vanhempia nimeltä, Vapaakallio kertoo.
Sitten otettiin marakassit, joita voitiin soittaa. Ja mahdollisesti syödä.
– Väliin sijoitimme liikuntaleikkejä.
Joskus muskarissa kuunneltiin jopa klassista musiikkia, joka – vastoin ennakko-oletuksia – oli lasten mielestä mahtavaa.
– Lapset rakastavat sitä.
Jossain vaiheessa Vapaakalliota ja hänen kollegoitaan alkoi harmittaa, kun kuusi vuotta muskarissa käyneet lapset kouluun mennessään totaalisesti katosivat.
– Siksi perustimme Espoon tuomiokirkkoseurakuntaan lapsikuoron, joka toimii edelleen. Melkein 30 vuotta olen siis vetänyt kuoroja ja muskareita, joissa on käynyt satoja lapsia, Vapaakallio summaa.
Tällä kokemuksella, minkälainen on mielestäsi hyvä kasvuympäristö lapselle?
– Ihan hirveitä kysymyksiä!
Tämä päiväkoti on ainakin kodinomainen, johdattelen.
– Se on tärkeää, mutta toissijaista siihen nähden, että lapsella on välittävät ja rakastavat vanhemmat.
Puutetta rahasta ja tekijöistä
Kesällä Vapaakallio jää eläkkeelle. Varhaiskasvatuksen tilanne ei hänen mukaansa ole hyvä.
– Se on pääkaupunkiseudulla kriisissä. Espoossakin rakennetaan 300 lapsen päiväkoteja, jossa lapset syövät linjastosta. Ja joukossa on 1-vuotiaita. Heillä on määrätyt ruokailuajat, ja jos lapsi ei ehdi syödä, hän ei sitten syö, koska seuraava ryhmä tulee.
Resurssipula on suuri.
– Päteviä työntekijöitä ei ole tarpeeksi. Toivoisin, että lasten kotihoitoa tuettaisiin enemmän. Siten, että päivähoitoon tultaisiin vaikka 2-vuotiaana.
Montessoripäiväkotiin pääseekin vasta 3-vuotiaana.
– Montessorimateriaali on sellaista, että se menee suuhun, Vapaakallio perustelee.
Varhaiskasvatuksen ongelma on hänen mukaansa raha.
– Ei löydy työntekijöitä, eivätkä työntekijät sitoudu. On haastavia ryhmiä ja lapsia. Rahaa sijoitetaan tosi vähän varhaiskasvatukseen kuten materiaaleihin, retkiin ja kaikkeen ekstraan, mikä taas tasapainottaisi lapsiperheköyhyyttä.
Ongelmaan liittyy pääkaupunkiseudulla myös asumisen kallis hintataso.
– Vanhemmilla eivät rahat riitä, jos he eivät käy palkkatöissä.
Miten Vapaakallio sitten korjaisi ongelman?
– Lisää ammattitaitoisia työntekijöitä varhaiskasvatukseen, enemmän rahaa hankintoihin ja esimerkiksi kulttuuritarjontaan, retkiin ja elämyksiin, hän luettelee.
Digilaitteista vapaa tila
Heli Vapaakallio näyttää Espoon Kaupungin esiopetusta koskevan esitteen. Siinä lapset katsovat yhdessä mobiililaitetta.
– Ei kiva, hän summaa.
Montessoripäiväkoti on digivapaa.
– Meillä on täällä vain kolme eskarin padia, joita käytetään pari kertaa kuukaudessa. Mitään emme katso mistään. Tämä on varhaiskasvatuksen suunnitelman vastaista, Vapaakallio sanoo iloisen kapinallisesti.
– Juuri hiljattain kaksi tyttöä leikki täällä kotia, ja leikissä toinen sanoi toiselle, että voisitko äiti laittaa sen puhelimen pois. Tämä kertoo aika paljon meistä vanhemmista.
Vapaakallion mielestä on myös surkeaa, että päiväkotien suhteet seurakuntaan ovat ohentuneet. Kristillinen sisältö on nykyisin tulenarkaa, minkä yhtenä oireena oli Pekka Simojoen kouluvierailusta noussut kohu vuonna 2024. Simojoki kävi koulussa laulamassa Jeesuksesta, minkä seurauksena Hämeenlinnan kaupunki langetettiin maksamaan erään oppilaan vanhemmille 1500 euroa. Tosin korvaus peruttiin myöhemmin.
– Mielestäni tämä on mennyt liian pitkälle, Vapaakallio sanoo.
Esimerkiksi joulujuhlien yhteydessä pitää olla tarkkana, mitä voi laulaa.
– En ymmärrä, miten voimallisena vaikuttajana voidaan pitää vaikkapa Joulupuu on rakennettu -laulun kolmatta säkeistöä.
Se alkaa sanoilla ”Kiitos sulle Jeesuksemme”.
– Kuinka paljon se voi vaurioittaa lapsen maailmankuvaa?
Vapaakalliota harmittaa, että seurakunnan työntekijöiden vierailut päiväkodeissa ovat monilla paikkakunnilla loppuneet.
– Vierailujen yhteydessä tulisi luontevasti mainittua kirkko, seurakunta, Raamattu tai vaikkapa enkeli. Ihan tavallista kirkollista sanastoa.
Eläkkeellä Vapaakallio ei kuitenkaan joudu enää työnsä puolesta näitä miettimään.
– Aion ainakin kirjoittaa. Minulla on kaksi romaanikäsikirjoitusta. Ne käsittelevät osin uskonnollisia teemoja. Haluaisin myös tehdä lisää lastenlauluja ja hoitaa lastenlastamme.
– Ja kutoa.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 5/2026.
Lue myös:
Kirkkomuskareissa lumoudutaan musiikista ja kohdataan muita – Tapiolassa muskaripaikkoja jonotetaan
Ilmoita asiavirheestä