Jokaisella pilvellä on hopeareunus, tietää vanha englanninkielinen sanonta. Optimistien lempilause tarkoittaa, että kaikessa voi nähdä myönteisiä puolia.
Minulle lause tulee aina mielen kun katson suruvaippaa. Suuren tumman perhosen siipien reunoissa on vaaleankeltaista, joka joskus näyttää valkoiselta. Tarkkaavainen tosin huomaa, että siivissä on myös sinisiä pilkkuja. Kultareunuksen lisäksi myös sinitaivas pilkistää perhosen siivissä.
Suruvaippa (Nymphalis antiopa) talvehtii aikuisena muun muassa vajoissa ja puunkoloissa. Se on yksi kevään varhaisimmista päiväperhosista, jonka voi nähdä usein jo maaliskuussa. Talvehtivia suruvaippoja voi nähdä vielä kesäkuussa, mutta usein niiden siivet alkavat olla jo repaleiset.
Talvehtineet perhosnaaraat munivat jopa 250 munaa. Niistä kehittyy toukkia, jotka koteloituvat. Ja niin on loppukesästä ja alkusyksystä lennossa jälleen uusi suruvaippasukupolvi.
Suruvaippaa tavataan jokseenkin yleisenä eteläisessä ja keskisessä Suomessa, mutta myös pohjoisempana.
TARINA KERTOO kahdesta papista, joista toinen oli optimisti ja toinen pessimisti. Piispa kutsui heidät luokseen.
– Tilanne on vaikea. Hiippakunnassa on kaksi seurakuntaa, joissa on ongelmia. Tarvitsen teidän apuanne.
Piispa selitti, että toisessa seurakunnassa ei tapahtunut oikein mitään, ja toisessa tapahtui kaikkea vähän liikaakin. Kummankin seurakunnan kirkkoherra oli työuupumuksen takia sairauslomalla.
Piispa katsoi optimistista pappia sanoen:
– Sinut lähetän seurakuntaan joissa ei tapahdu mitään.
Sitten hän kääntyi pessimistisen papin puoleen.
– Ja sinut lähetän seurakuntaan jossa on liikaa tapahtumia.
Papit tekivät työtä käskettyä. He palasivat puolen vuoden kuluttua raportoimaan piispalle muutoksista.
– Ikävä kyllä passiivisessa seurakunnassa ei vieläkään tapahdu mitään, optimistinen pappi sanoi.
– Ikävä kyllä aktiivisessa seurakunnassa tapahtuu edelleen liikaa ja kaikenlaista, pessimistinen pappi sanoi.
Piispa pyysi pappeja vaihtamaan seurakuntaa. Niin tapahtui. He palasivat taas puolen vuoden kuluttua kertomaan muutoksista.
– Ihme kyllä aktiivisessa seurakunnassa ei enää touhuta hullun lailla, optimistinen pappi sanoi.
– Sama ihme täällä, passiivisessa seurakunnassa on alkanut tapahtua asioita, sanoi pessimistinen pappi.
Piispa oli tyytyväinen ja kertoi kokemuksistaan piispainkokoukselle.
– Se miten seurakunta elää ja toimii, ei ole pelkästään papeista ja heidän luonteistaan tai elämänasenteistaan kiinni.
– Kiitos Herralle tästä tiedosta, piispat sanoivat yhteen ääneen.
Rukous
Ilon ja surun Herra,
anna pessimistille siivet
ja optimistille ankkuri.
Anna minulle ymmärrystä
kestää mieleni vaihtelut,
ja elämän äkkinäiset
muutokset.
Aamen.