Santeri Marjokorpi STI:n pääsihteeriksi – näkee instituutin herätysliikkeiden ajatushautomona

Suomen teologisen instituutin uudeksi pääsihteeriksi on valittu Santeri Marjokorpi.

Marjokorpi on koulutukseltaan teologian maisteri. Tällä hetkellä hän toimii Suomen Raamattuopiston Avoimen Raamattukoulun vastaavana opettajana. Marjokorpi on Perusta-lehden vastaava päätoimittaja ja vuosittain Raamattuopistolla järjestettävien Teologisten opintopäivien suunnittelija ja johtaja.

Hänet on vihitty Inkerin kirkon diakoniksi. Paitsi teologiaa hän on opiskellut myös taloustieteitä.

– Santerissa STI saa nuorekkaan koulutusmaailmaan sisään ajetun someosaajan, jolla on kyky analysoida inspiroivasti aikamme ilmiöitä. Hallitus toivottaa Santerille siunausta ja intoa haastavaan tehtävään, STI:n hallituksen puheenjohtaja Tom Säilä toteaa instituutin tiedotteessa.

STI:n nykyinen pääsihteeri Jari Rankinen siirtyy maaliskuussa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) palvelukseen.

Suomen teologinen instituutti tunnetaan laitoksena, joka järjestää rinnakkaisopetusta liberaalina pitämälleen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opetukselle. STI:llä on kymmenen jäsenjärjestöä.

”Mielestäni teologian painoarvo on vähentymässä”

Santeri Marjokorpi kertoo ottavansa uuden tehtävän vastaan innostuneella mielellä.

– STI:n rooli on hyvin merkittävä herätysliikkeiden ja koko Suomen viime vuosikymmenien kirkkohistorian kannalta. Odotan mielenkiinnolla, mitä työ tulee olemaan, Marjokorpi sanoo Kotimaa24:lle.

STI:n tällä hetkellä tekemä perustyö on Marjokorven mukaan hyvää. Akateemisen tutkimuksen ja luentotoiminnan rinnalla instituutti haluaa tukea opiskelijoita opinnoissa ja hengellisessä kasvussa.

Marjokorven mielestä STI:llä on rooli koko Suomen kirkollisessa kentässä. Yksi taustalla vaikuttava asia on hänestä teologian aseman muuttuminen.

– Mielestäni teologian painoarvo on vähentymässä, ja teologisen tiedekunnan asema yhteiskunnassamme on heikentynyt. Trendi voi tuntua myös STI:n toiminnassa.

Tulevaisuudessa STI voisi Marjokorven mukaan olla herätysliikkeiden oma ajatushautomo. Se voisi tehdä tutkimusta ja olla mukana liikkeiden yhteistyössä.

– Siihen suuntaan haluaisin instituuttia kehittää.

Inkerin kirkon diakonivihkimys

Suomalaisessa kirkollisessa kentässä on totuttu siihen, että erilaisia organisaatioita johtaa usein pappi. Marjokorpi on Inkerin kirkon diakoni.

Marjokorpi ei usko asialla olevan merkitystä. Hän kertoo valmistuneensa Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan A-linjalta, joka valmentaa seurakuntatyöhön.

– Olen teologian maisteri ja tiedän, mistä papin töissä on kyse. Se maailma on ihan tuttu.

Enemmän merkitystä hän näkee sillä, että hän on Inkerin kirkon eikä Suomen kirkon diakoni.

– Inkerin kirkossa diakoni ei tarkoita samaa kuin Suomessa. Suomalaisittain oikea nimitys olisi oikeastaan pappisdiakoni, Marjokorpi toteaa.

Kirkoilla on yhteistyösopimus, eikä koko asia Marjokorven mukaan ole STI:lle ongelma.

– Me emme ole jumalanpalvelusyhteisö, eikä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvihkimyksen puuttuminen vaikuta minun asenteeseeni, Marjokorpi sanoo.

Kuva: Taneli Törölä

Lue myös:

Jari Rankinen Suomen teologisen instituutin pääsihteeriksi – pyysi määräaikaista sopimusta

Suomen teologinen instituutti perusti oman tutkinnon, joka voi helpottaa työnsaantia konservatiivisista järjestöistä

Konservatiivisen STI:n entiset pääsihteerit: Naispappeuden vastustajat eivät enää ala opiskella teologiaa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Punakantinen veisukirja on nuoren ihmisen katekismus” – Ikää sillä on 50 vuotta
Seuraava artikkeliElisan Veli-Matti Mattila Kirkon johtamisforumissa: Kilpailu luo paineen kilvoitella

Ei näytettäviä viestejä