Johanna Suban on kotoisin Tampereelta luterilaisesta perheestä, jossa käytiin kirkossa ja rippikoulu oli itsestään selvä asia. Kummitäti oli Suomen Lähetysseuran palveluksessa Tansaniassa ja teki lähtemättömän vaikutuksen kummilapseensa.
Rippikoulun jälkeen Suban kuitenkin jätti seurakuntakuviot taka-alalle. Opinnot, työelämä ja perheen perustaminen olivat vuosia etusijalla. Sitten syntyi ensimmäinen lapsi ja noihin aikoihin motivaatio sinänsä hyvässä työpaikassa oli koetuksella.
– Olin ollut kymmenisen vuotta henkilöstöjohtamisen tehtävissä isoissa pörssiyrityksissä. Koin arvoristiriidan siinä, että työlläni palvelin osakkeenomistajia ja osakkeiden arvonnousua, eikä se enää riittänyt motivaatioksi.
Henkilöstöpäällikkönä Suban oli johdon edustaja, ei henkilöstön, vaikka sanotaan että henkilöstö on yhtiön tärkein voimavara.
Suban hakeutui takaisin kirkkoon etsimään omaa hengellisyyttään. Ei hän ollut uskostaan luopunut, mutta yhteys seurakuntaan oli katkennut. Hän koki Jumalan vetävän takaisin kirkkoon, mikä tuntui hyvältä ja turvalliselta. Vantaalla Suban valittiin seurakunnan luottamustoimiin ja hän koki entistä voimakkaammin kutsumuksen palvella Jumalaa ja kirkkoa.
Suban irtisanoutui hyvästä työpaikastaan ja pääsi Helsingin yliopistoon lukemaan teologiaa. Jo opintojen alkuvaiheessa pappiskutsumus tuli voimakkaana.
– En ole katunut. Yksi elämäni parhaita päätöksiä oli lähteä sille tielle ja heittäytyä Jumalan johdatukseen. Ja sitten hän johdatti minut Örebrohon.
ÖREBRON MIKAELIN KIRKON aulassa energisen oloinen nuorekas pappi toivottaa tervetulleeksi. Seurakunta vietti äskettäin 40-vuotisjuhliaan ja kokoontuu nykyaikaisissa tiloissa. Avaran kirkkosalin alttariseinää koristavat enkelihahmot. Keski-Ruotsissa sijaitseva kaupunki on yksi suomalaiskeskuksista, jossa on noin 10 000 suomalaistaustaista asukasta.
Vaikka kaupunki on Jyväskylän kokoinen 160 000 asukkaan yliopistokaupunki, ruotsinsuomalainen seurakuntatoiminta muistuttaa maalaisseurakuntaa, jossa pappi tuntee laumansa.
– Vertaisin työtäni oman kylän pappiin, joka tuntee perheet ja suvut. Olen monessa roolissa, ystävä ja sielunhoitaja ja joskus raja on häilyvä, eikä työaika rajoitu tarkasti.
Suban kiittelee aktiivista seurakuntaa, jossa on paljon vapaaehtoisia. Toiminta on vilkasta.
– Ruotsinsuomalainen seurakuntatyö ei ole missään tapauksessa kuolemassa Ruotsissa. Se on kuitenkin isossa murroksessa, mikä tarkoittaa puhtaasti suomenkielisten messujen tarpeen poistumista 5–10 vuoden kuluttua.
Ensimmäinen Suomesta Ruotsiin muuttanut sukupolvi kaipaa suomenkielistä toimintaa. Se tarkoittaa suomenkielisiä messuja, kotikäyntejä sekä sairaalavierailuja, ja näin tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa. Muu toiminta on entistä enemmän kaksikielistä. Jopa täysin ruotsalaistuneet suomalaistaustaiset perheet tulevat kirkkoon, koska he haluavat tarjota omille lapsilleen suomen kieltä ja suomalaisia perinteitä hengellisessä ympäristössä.
Subanin mukaan toimitukset, kuten hautajaiset, ovat melkein kaikki ruotsiksi muutamia osia lukuun ottamatta. Hautajaisissa esimerkiksi luovutussanat voi lausua suomeksi vainajan äidinkieltä kunnioittaen. Suomalaisuus tulee enemmän esiin musiikissa, halutaan kuulla vaikkapa Sibeliusta.
– Suomen kielen tarve ei katoa, vaikka kielitaito olisi heikko. Suomi kuuluu rukouksessa tai laulussa, koska se on sydämen kieli. Kun puhutaan vaikeista asioista, puhutaan mieluummin suomea, vaikka ruotsia osattaisikin. Näin on tietysti myös sielunhoidossa.
ÖREBROSSA SUBANIA ovat pitäneet seurakuntalaiset, joita hän kehuu ihaniksi, sekä hyvä työyhteisö, jonka tukemana hän on saanut toteuttaa työtään luovasti. Työnkuva on itsenäinen ja samalla suomalainen pappi on osa suurempaa kokonaisuutta. Seurakunnassa on tehty töitä yhdessä ruotsiksi ja suomeksi vapaaehtoisten osallistuessa monin tavoin.
Niinpä työtarjoukset muualta ovat saaneet jäädä kohteliaasti sivuun. Sellaisia kirkkoherran pätevyydenkin Uppsalan yliopistossa hankkineelle papille tulee. Toimeliaan papin tarttuminen ruotsinsuomalaisten asioiden ajamiseen on myös huomattu. Hänet on valittu ruotsinsuomalaisen vähemmistön asioita ajavan katto-organisaation RSV:n puheenjohtajistoon. Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta RSV on valtakunnallinen periaatteellisia kansallisten vähemmistön oikeuksia käsittelevä katto-organisaatio.
– Pidän ihmisoikeuskysymyksiä hyvin tärkeinä. Ruotsinsuomalaisten kohtelu on myös ihmisoikeuskysymys. Tilanne on hävyttömän heikko.
Suban yrittää vaikuttaa asioihin poliitikkojen ja virkamiesten kautta. Työ on mielenkiintoista ja tuo oman lisänsä papin työhön, mutta se teettää töitä myös vapaa-aikana.
– Sillä alueella tapahtuu nyt paljon. Muun muassa olemme hakeneet totuuskomission mahdollisuutta ruotsinsuomalaisille.
SUBAN MYÖNTÄÄ leikkineensä ajatuksella, että olisi töissä Suomessa. Silloin hän voisi tuoda mukanaan jotain omaksumastaan ruotsalaisesta johtamiskulttuurista ja seurakuntaelämästä. Sitä voisi yhdistää suomalaiseen kulttuuriin ja perinteeseen.
– Onhan se kiinnostava ajatus ja uskallan sanoa, että minulla olisi paljon annettavaa tämän kokemuksen jälkeen. En sitten tiedä mihin Jumala johdattaa. Pidän ovet avoinna myös kaikelle ulkosuomalaistyölle.
Mikä ruotsalaisessa johtamiskulttuurissa sitten viehättää?
– Jos yhdellä sanalla sitä kuvaisin, niin työelämä on täällä jotenkin inhimillisempää.
Ruotsissa työnteko on iloisempaa, on rennompi ote työhön, vaikka saadaan yhtä paljon aikaan. Johtaminen on inhimillistä ja vuorovaikutteista, hierarkia on hyvin matala.
– Tietenkään mikään maa tai työyhteisö ei ole onnela. Tarkkailen ympäristöäni henkilöstöjohtajan silmälasien läpi ja annan vinkkejä seurakunnan johdolle. Meillä on hyvä dialogi.
Puutteita Ruotsissa puidaan julkisuudessa. Subanin mukaan kirkon työyhteisöissä ei aina uskalleta puuttua ongelmiin ja kohdata niitä, koska pitää olla niin neutraali ja kiltti kaikille.
– Ei uskalleta ottaa johtajan roolia ja tarttua ikäviin asioihin. Suomalaisuudessa hyvää on se, että uskalletaan olla jämäköitä. Sitä kyllä kaipaan täällä.
SUBANIN VÄRIKÄS työura pitää sisällään henkilöstöhallinnon tehtäviä työnantajina pörssiyhtiöitä, kuten Sanoma, Alma ja Tieto. Teologin ura alkoi Tampereella saattohoitokodissa ja Hyvinkäällä sairaalapappina ennen Ruotsiin muuttoa.
Lapsuuden jääkiekkoharrastus vaihtui isän kannustamana jääkiekkotuomarin tehtäviin. Siinä hän viihtyi ja kehittyi niin hyvin, että pääsi kansainvälisiä otteluita tuomaroimaan jo vuonna 1996. Tuomariuran huipensi naisten jääkiekko-ottelut Torinon talviolympialaisissa 2006, missä hän tuomitsi myös finaaliottelut. Ykkösrankingin saavuttanut tuomari kolusi kaikkiaan kolmet olympialaiset ja viidet MM-kisat ennen kuin hän lopetti kansainvälisen uransa.
Eliittijääkiekkotuomarin kokemus yhdistettynä työelämäkokemukseen on herkullinen tilanne keski-ikäiselle papille, joka hioi psyykkisiä ominaisuuksiaan erotuomarina. Siinä vaikeita päätöksiä on tehtävä nopeasti. Ja palaute yleisöltä on välitöntä.
– Ehkä se oman johtamiseni läpinäkyvyys, oikeudenmukaisuus ja johdonmukaisuus leimaavat omaa toimintaani. Pitää olla itseluottamusta myöntää myös omat virheensä, Suban toteaa.
Monessa mukana oleva pappi ei enää ehdi mukaan valmennus- tai tuomarointitehtäviin. Kunnostaan hän pitää huolta monipuolista liikuntaa harrastamalla. Talvella suksi luistaa tuntureilla ja kaukalon laidalla hän kannustaa Brynäsissä jääkiekkoa pelaavaa tytärtään.
Hengellisen elämän kulmakivi on sunnuntain messu, joka on aina ollut tärkeä Subanille, joka kaipaa sanaa ja yhteistä ehtoollista. Nykyisin hiljaisuuden retriitit ja aktiivinen rukouselämä kannattelevat myös lähetystyötä esillä pitävää pappia.
– Lähetystyö on osa minun hengellisyyttäni. Lähetystyötä voi tehdä monella tavalla ja niinpä se on mukana seurakuntatyössä Örebrossakin.
Lue myös:
Ruotsin kirkossa pohditaan: Keski-ikäisistä pappeja lyhyemmällä koulutuksella
Kanttori Pontus Erikssonin hurja tavoite: Tuhat kirkkoa TikTokiin
Ilmoita asiavirheestä