Ruotsin kirkko lopettaa kaksi seurakuntaansa Espanjassa

Ruotsin kirkko on säätösyistä päättänyt lopettaa kaksi turistiseurakuntaa Espanjassa. Manner-Espanjassa Aurinkorannikolla Fuengirolassa oleva seurakunta lopettaa toimintansa ensi vuoden alussa. Kanariansaarilla Teneriffalla Puerto de la Cruzin seurakunta sen sijaan lopetetaan loppukeväästä.

– Kirkolliskokous vaati 13 miljoonan kruunun säästöjä. Raha ei yksinkertaisesti riitä, joudumme budjettimme tasapainottamiseksi säästämään yhteensä 15 miljoonaan kruunua, sanoo Ruotsin kirkon ulkomaantyön johtaja Anders Bergvist
Kyrkans Tidningissä.

Fuengirolan seurakunnan toiminta siirtyy Toreviejaan. Lisäksi ruotsalaiset virittelevät yhteistyötä läheisen norjalaisen seurakunnan ja norjalaisen papin kanssa.

Puerto de la Cruzin seurakunnan toiminta puolestaan siirtyy Los Christianosin seurakuntaan.

– Jos katsoo karttaa, niin ruotsalaisilla on omia seurakuntia tiheässä Euroopassa. Mutta ihmisten matkailutottumukset muuttuvat ja niin pitää muuttua myös meidän toimintamme, Anders Bergvist sanoo.

Lue Kyrkans Tidningin juttu aiheesta

Edellinen artikkeli”Tyly tulkinta rahankeräyslaista”
Seuraava artikkeliEntinen BBC:n toimittaja opastaa kirkkoja saamaan läpi hyviä uutisia

Ei näytettäviä viestejä