Rock-muusikoiden kuvaajana ja musiikkivideoiden tekijänä tunnetun Ville Juurikkalan valokuvanäyttely Rock Ikonit on nähtävillä Tampereen Kalevan kirkossa 18.4.–15.6. Näyttelyn muodostavat Juurikkalan ”rock-ikoneista” ottamat valokuvat, joissa vilisee muusikoita aina Guns N´Roses -yhtyeen Slashista Aerosmithin ja Linkin Parkin jäseniin sekä kotimaisiin hahmoihin Lauri Tähkästä Ville Valoon.

Tiedotetekstissä Juurikkala kertoo rakastaneensa kirkoissa olevaa ”rauhan tunnelmaa”. Samaa rauhan tunnelmaa Juurikkala kertoo tavoitelleensa valokuvatessaan rosoisia rokkareita. Juurikkala kertoo, kuinka ”kaikista löytyy myös se puoli, joka huokuu rakkaudellista rauhaa”. 

ESTEETTISELTÄ ANNILTAAN kuvat ovat ammattilaisen työtä. Kuvauksen kohteena olevat julkkikset ovat kuvissa poikkeuksellisella tavalla läsnä, paikoin lähes niin voimakkaasti että kamera tuntuu tarkentavan jonnekin kansikuvaimagon tuolle puolen. Kuvat ovat sielukkaita jopa niistä muusikoista, joihin edellämainittua adjektiivia ei ensimmäisenä liittäisi. Se on hyvä, ja syvä asia. 

Kysymyksiäkin herää. Ensinnäkin valokuvissa poseeraavat ikonit ovat jokseenkin epäsuhtaista joukkoa: Slash, Suvi Teräsniska ja Olli Herman sattuvat edustamaan hyvin erilaisia käsityksiä rock-kulttuurista, musiikista ja artistibrändistä ylipäätään. Slashin rosoisuuden kontrasti toimii kirkkotilassa ja pakottaa pohtimaan, mitä vaatimuksia meillä on idolille ja ikonille. Kenen kuva kelpaa edustamaan luojanluomia kirkkotilaan? 

Juha Tapion puhtoinen pohdiskelevuus ei samanlaisia tunteita herätä. Vai onko kysymys nimenomaan siitä, että tässä he kaikki ovat, enemmän ja vähemmän rosoisina? 

Arkkimandriitta Arseni kirjoittaa Ikonikirjassa, kuinka ”maalarin on oltava yhteydessä siihen maailmaan, jota hän kuvaa”. Sen Juurikkala tuntuu taitavan: pop-kulttuurin poseerauskliseitä on sopivissa määrin. Ongelmaksi nousee kuvien ”ikonografisen olemuksen” vaihtelevuus. Osa kuvista tuntuu olevan selvästi ikonityylittelyyn sopivia, esimerkiksi Sami Yaffasta otettu potretti tai tatuointitaiteilija Kat von Dee, joka tuntuu tarkastelevan katsojaa kuin tuonpuoleisen harson läpi. Osa valokuvista kuitenkin rikkoo transsendentaalisen tunnun vaikuttaen melko tavalliselta rock-lehti- tai promokuvamateriaalilta. Olisiko näyttely puhuttelevampi tai iskevämpi, mikäli kuvia olisi puolet vähemmän? Rohkenen väittää, että kyllä. 

KAIKEN KAIKKIAAN Juurikkalan näyttely on kuitenkin ajatuksia herättävä. Julkkisten kuvia ja julisteita on keräilty jo vuosikymmenien ajan ja nyt heitä tuijotellaan kännyköiden ja koneiden ruuduilta yhtä lailla, palvoen ja ihmetellen. Miksi joku nousee ikoniksi ja mitä hänen kuvansa ihailijalle merkitsee? Pop- ja fanituskulttuurin uskonnonkaltaista puolta on käsitelty sekä tutkimuksen että taiteen keinoin jo pitkään ja tällä kertaa erään tutkimusmatkan tulokset ovat nähtävillä Tampereella.