Postillat

3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Matt. 20:1–16, Sammeli Juntunen

Hyvät kuulijat, Tänään on rippikoulusunnuntai. Se tuo mieleen oman itseni, noin 33 vuotta sitten. Istuin silloin tässä samassa kirkossa, jossain etupuolen penkissä, jumalanpalveluksessa. Kesällä piti...

1. paastonajan sunnuntai, 1. Moos. 3:1–19, Matt. 4:1–11, Sammeli Juntunen

Hyvä kirkkoväki, Kuulimme äsken lukupulpetista tutun kertomuksen syntiinlankeemuksesta. Tuo kertomus on aika vaikea ymmärtää. Ainakin rippikoululaisten eräs yleisimpiä kysymyksiä on se, että keitä Adam ja Eeva...

Laskiaissunnuntai, Luuk 18:31–43, Sammeli Juntunen

Hyvä kirkkoväki, Tänään on laskiaissunnuntai. Nimi laskiainen tulee siitä, että kohta laskeudutaan paaston aikaan. Kirkollisen perinteen mukaan ensi keskiviikosta aina pääsiäiseen asti ei kuuluisi syödä...

Marian ilmestyspäivä, Luuk. 1:26–38, Sammeli Juntunen

Hyvä kirkkoväki, Miksi Marian ilmestyspäivä on laitettu juuri tähän kohtaan kirkkovuotta? Sehän on vähän kuin häiritsemässä paastonaikaa, kesken kaiken. – Syynä on se, että tästä...

20. sunnuntai helluntaista, Mark. 2: 1-12, Martti Muukkonen

Tämän päivän evankeliumiteksti on niitä Uuden testamentin tekstejä, joita on tarkasteltava kahdella tasolla. Toisaalta on kertomus itsessään ja sen itsenäinen opetus. Jos taas sitä...

20. sunnuntai helluntaista, Joh 9: 24-35, Martti Muukkonen

Tarina, josta tämän päivän evankeliumme on katkelma, alkoi siitä kun Jeesus parantaa sokeana syntyneen miehen. Jo ennen parantamistapahtumaa opetuslasten esittämä kysymys kertoo kertomuksen teeman:...

21. sunnuntai helluntaista, Matt. 22: 1-14, Martti Muukkonen

Taivaasta tai Jumalasta ei voi sanoa mitään varmaa koska järkemme ei yksinkertaisesti riitä käsittämään Jumalan suuruutta. Siksi Jeesuskin käytti usein vertauksia – ”taivasten valtakunta...

21. sunnuntai helluntaista, Luuk. 10: 1-12, Martti Muukkonen

Tämä on taas niitä saarnatekstejä, joiden kohdalla tulee eittämättä mieleen, että olisi komitea voinut paremminkin valita. Poimin tästä muutamia teemoja, jotka käsitykseni mukaan ovat...

19. sunnuntai helluntaista, Matt. 22: 34-40, Martti Muukkonen

Päivän evankeliumitekstistämme Jeesus sanoo sen olevan sekä Mooseksen lain että profeettojen julistuksen kiteytys. Jos kaikki muu häviäisi, mutta nämä kaksi käskyä säilyisivät, oleellinen olisi...

18. sunnuntai helluntaista, Jes. 1: 10-17, Martti Muukkonen

Jesaja oli eräs Vt:n ns. ”suurista profeetoista.” Hän toimi etelävaltiossa,Juudassa, 50 vuoden ajan n. vuodesta 740 noin 680-luvun alkupuolelle. Poliittinen tilanne tuolloin oli uhkaava:...