Päivän evankeliumitekstistämme Jeesus sanoo sen olevan sekä Mooseksen lain että profeettojen julistuksen kiteytys. Jos kaikki muu häviäisi, mutta nämä kaksi käskyä säilyisivät, oleellinen olisi tallessa.
Ennen kuin menen analysoimaan tuon Rakkauden kaksoiskäsky sisältöä ja tulkintaa, on hyvä vilkaista hieman tekstiä ja sitä, millaisessa yhteydessä tämä keskustelu on käyty. Se nimittäin kertoo aika paljon siitä, miten kukin evankelista on ymmärtänyt kertomuksen ja sen sisällön.
Matteus seuraa evankeliumissaan Markuksen jäsennystä, jolloin tätä ennen ovat temppelin puhdistaminen uhrimarkkinoista sekä väittelyt veron maksamisesta fariseusten kanssa ja ylösnousemuksesta saddukeusten kanssa. Molemmissa evankeliumeissa seuraa vielä keskustelu Daavidin pojasta ja hänen asemastaan. Sen jälkeen evankeliumit erkaantuvat kertomuksina toisistaan.
Luukas esittää tämän tapahtuman aivan eri tilanteessa vasta matkalla Samarian halki Jerusalemiin. Myös kertomus on Luukkaalla osittain erilainen: vastauksen lain suurimpaan käskyyn antaakin fariseus eikä Jeesus. Vastausta seuraa Luukkaalla lisäkysymys siitä, kuka on lähimmäinen ja tavanomaiseen tapaansa Jeesus ei lähde määrittelemään vaan kertoo tarinan Laupiaasta samarialaisesta.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka eri evankelistat käyttävät samoja kertomuksia perustelemaan eri asioita. Markus ja Matteus olivat hyvin tietoisia siitä, että heidän evankeliumiensa kirjoittamisaikana Jeesusta syytettiin siitä, että hän saarnasi Mooseksen lakia vastaan. Näissä evankeliumeissa kertomus palveli tuon syytöksen torjumisessa. Lisäksi Markuksella kertomuksen yhtenä piirteenä on liittyminen siihen juutalaisuuden perinteeseen, jonka profeetta Hoosea (6:6) ilmaisi vanhan käännöksen mukaan sanoilla: ”…laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja.” Markukselle teksti oli siis myös uhrikäytännön kritiikkiä. Luukkaalla se taas palveli johdantona lähimmäisen käsitteen laajentamiseksi vain juutalaisista koskemaan myös vierasheimolaisia.
Tämä opettaa meille Raamatun tulkinnasta sen, että sitä olisi tulkittava aina kahdella tasolla. Ensiksikin jokaista kertomusta on tarkasteltava itsenäisesti: mitä kertomus opettaa itsessään. Toiseksi niitä on tarkasteltava siitä näkökulmasta, millaiseen tekstiyhteyteen eri evankelistat laittavat ne, miten he ovat muokanneet niitä ja mitä asioita he haluavat niillä perustella. Tämä edellyttää silloin vertailua eri evankeliumien välillä.
Mutta palataanpa tähän Matteuksen versioon. Paikkana on Jerusalemin temppeli mutta sen sisällä ei tarkemmin kerrota, missä keskustelut käytiin. En tiedä voiko siitä, ettei naisia mainita lainkaan, päätellä, että nämä opilliset keskustelut käytiin miesten esipihalla, jonne naisilta oli pääsy kielletty.
Juutalaisen perimätiedon mukaan Jumala antoi Moosekselle 613 käskyä, joista 248 oli määräystä ja 365 kieltoa. Näiden lisäksi erityisesti farisealainen perinne korosti ns. isien perinnäissääntöjä, joissa jokainen lain käsky oli vielä ympäröity ns. lain aitauksella eli lisäkäskyillä, joiden piti ehkäistä jopa mahdollisuudet jonkun lain pykälän rikkomiseen. Siten kun 2 Moos 23:19 kieltää ”Älä keitä karitsaa emänsä maidossa,” hurskas juutalainen ei keitä mitään lihaa missään astiassa, jossa on edes saattanut olla jotain maitoa. Samanlaisia määräyksiä oli sapatin suhteen ja jokaisen muunkin lainkohdan. Tämä johti todella laajaan säädösviidakkoon, josta olivat perillä vain oppineimmat.
Kuitenkin juutalaisten rabbien opetuksen mukaan Messias tulee takaisin sinä päivänä, jolloin koko kansa pitää koko lain ja on rikkomatta yhtään pykälää. Siksi tarvittiin hieman yksinkertaisempiakin versioita asiasta.
10 käskyä on yksi näistä kiteytymistä. Psalmissa 15 oli laulun muotoon kiteytetty lain lähimmäistä koskevat määräykset yhteentoista teesiin. Jesaja (33:15-16) tiivistää ne kuuteen, Miika (6:8) kolmeen, Deutero-Jesaja (56:1) kahteen ja Habakuk (2:4) yhteen.
Jeesuksen aikalaiselta arvostetulta rabbi Hilleliltä kysyttiin osaisiko hän selittää lain sisällön niin lyhyesti, että hänen oppilaansa jaksaisivat kuunnella sen yhdellä jalalla seisten. Hän vastasi, ”Älä tee lähimmäisellesi sitä, mitä itse vihaat. Siinä on koko laki ja kaikki muu on selitystä.
Toinen Jeesuksen aikalainen, aleksandrialainen juutalainen filosofi Filon puolestaan totesi, että ”Se on täydellinen, joka omistaa molemmat, rakkauden Jumalaan ja rakkauden ihmiseen.”
Jeesuksen esittämä Rakkauden kaksoiskäsky ei siten ollut mikään uusi asia juutalaisuudessa. Sen ensimmäinen osa oli osa Vanhan testamentin tekstinä äsken kuulemaamme juutalaista uskontunnustusta (5 Moos 6:4-9), jonka jokainen hurskas juutalainen luki osana aamurukoustaan. Se oli kuulijoille itsestään selvä asia.
Nuo mainitsemani esimerkit toisen osan (3 Moos 19:18) nostamisesta tämän rinnalle kertovat tämänkin olleen yleisesti hyväksytty periaate. Koko Vt:n yleisin termi on vanhurskaus, joka tarkoittaa oikeudenmukaisuutta ja suhteiden säilyttämistä. Erityisesti profeetat olivat saarnanneet yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Siksi Jeesus sanoo Rakkauden kaksoiskäskyn sisältävän sekä lain että profeetat.
Mitä tämä tarkoittaa sitten meille?
Käsitykseni mukaan tämän – samoin kuin Kultaisen säännön – tulisi olla kaiken raamatuntulkintamme perusohjeita. Luther lisäsi näihin lähinnä tuota ensimmäistä osaa koskien periaatteen: ”Raamatussa on tärkeää se, mikä kirkastaa Kristusta.”
Kun luemme Raamattua ja tulkitsemme sitä, meidän tulisi aina tulkita yksittäisiä raamatunkohtia näiden valossa. Mitään Raamatun yksittäistä lausetta ei saa noudattaa jos se on näiden perusperiaatteiden vastainen.
Tämä on tärkeä muistaa erityisesti erilaisissa kirkollisissa ja eettisissä kiistakysymyksissä. Opillisissa kysymyksissä meidän tulee kysyä ”kirkastaako se Kristusta?” Jos ei, niin kysymyksessä on ns. ehdonvallanasia, josta voidaan olla montaakin mieltä. Tunnustuskirjoihin kuuluva Augsburgin tunnustus (7. art) toteaa: ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset.” Evankeliumista taas todetaan (4. art.), ”että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme.” Tässä on evankeliumin ydin. Muu kaikki on kehällistä.
Siten kirkossa vellova keskustelu sukupuolineutraalista avioliitosta ei ole ensi sijaisesti uskomme ytimessä. Se ei ole taivaspaikkakysymys kuka makaa kenenkin kanssa, vaan eettinen ongelma.
Eettisiin kysymyksiin taas pätee tuo Rakkauden kaksoiskäskyn jälkimmäinen osa sekä Kultainen sääntö. Jälkimmäisestä on huomattava, että Jeesus käänsi rabbi Hillelin pahanteon pidättäytymiskäskyn positiiviseksi tehtäväkäskyksi: ”Tehkää.” Siten kristityn olisi aina eettisissä kysymyksissä aktiivisesti edistettävä lähimmäisensä parasta.
Martin Luther King totesi aikoinaan, että ”taistelujen jälkeen emme muista vastustajiemme pahoja sanoja ja tekoja vaan ystäviemme hiljaisuuden.” Kristillisyys ei koskaan saa olla vetäytymistä vastuusta vaan aktiivista Jumalan vanhurskauden levittämistä.
Yhteiskuntafilosofi John Rawls on esittänyt periaatteen, johon kristityn on helppo yhtyä: yhteiskunnan pelisäännöt pitäisi laatia ikään kuin kukaan ei etukäteen tietäisi missä asemassa tulee olemaan, kun niitä sovelletaan. Käytännössä se tarkoittaa samaa, mitä Vanhan testamentin profeetat julistivat: erityistä huolenpitoa kaikkein heikoimmassa asemassa olevista.
Jeesus antoi itse meille tähän esimerkin mennessään niiden ihmisten luo, joita hänen yhteiskuntansa ei hyväksynyt. Hän kutsuu myös meitä aktiivisesti etsimään ja auttamaan niitä, jotka eivät enää jaksa edes toivoa paremmasta. Me vastaamme tähän Jeesuksen kutsuun nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…