Eilen juhannuspäivänä meitä muistutettiin Jumalan armollisuudesta. Jumala on armollinen meitä kohtaan. Hän ei maksa meille tekojemme mukaan.
Tänään Jumalan sana kehottaa meitä elämään todeksi saamaamme Jumalan armoa. Niin kuin Jumala on armahtanut meitä, tulee meidänkin armahtaa toisiamme.
”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.” Evankeliumin sana on osa Luukkaan evankeliumin kenttäsaarnaa, mikä vastaa tutumpaa Matteuksen evankeliumissa olevaa vuorisaarnaa. Molemmissa puhekokoelmissa on Jeesuksen keskeistä opetusta siitä, miten meidän ihmisten tulisi keskenämme elää.
Armahtakaa, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Tässä kehotuksessa ollaan uskonelämämme keskuksessa ja samalla keskeisessä kipupisteessä. Uskossamme on paljon puhetta, hyvää puhetta. Uskomme keskuksessa on sanoma kaikkia rakastavasta Jumalasta, taivaallisesta Isästä. Tätä sanomaa on hyvä kuulla, tarpeellinen kuulla. Mielellämme niin teemme.
Jeesuksen mukaan me olemme hyvän sanoman kuulemisessa ja uskomisessa vasta puolitiessä. Jumalan tahto on, että myös elämme uskomme mukaisesti. Jumalan tahto on, että kuulemamme hyvä sana tulee elämässämme lihaksi. Vain siten evankeliumi voi välittyä kauttamme eteenpäin.
Jeesuksen puheet fariseuksille ovat meille hyvin tuttuja. Usein Jeesus syytti fariseuksia ja kirjanoppineita siitä, että puhuivat toista, mutta tekivät toista. Heidän sanansa ja tekonsa olivat räikeässä ristiriidassa keskenään. Heitä oli syytäkin arvostella. Näin ymmärrämme ja ajattelemme.
Paljon vaikeampaa meidän on nähdä ja ymmärtää tuo sama ristiriita, sanojen ja tekojen ristiriita omassa elämässämme. Kauniista sanoista huolimatta elämässämme on paljon kovia sanoja, tuomitsemista. On paljon puhetta armosta ja armahtamisesta, mutta liian vähän toistemme armahtamista. Liian harvoin lähimmäisemme kokee tulevansa armahdetuksi.
Jokaisessa jumalanpalveluksessa saamme vastaanottaa synninpäästön. Pappi julistaa synninpäästön synnintunnustuksen jälkeen: ”Jumala antaa armossaan kaikki sinun syntisi anteeksi.” Tämän hyvän sanan olemme tänäänkin kuulleet.
Olemme saaneet synninpäästön siksi, että välittäisimme sitä lähimmäisillemme. Jumala antaa meille anteeksi, siksi että mekin antaisimme anteeksi toinen toisillemme.
Isä meidän –rukouksessa Jeesus liittää Jumalan anteeksiannon ja meidän ihmisten välisen anteeksiannon kiinteästi toisiinsa, aivan hätkähdyttävällä tavalla.
Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Jeesuksen mukaan syntien anteeksianto ei ole vain Jumalan ja ihmisen välinen asia. Taivaallinen anteeksianto on tarkoitettu myös ihmisten väliseksi.
Vuorisaarnassa Jeesus opetti: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6: 14-15)
Itsessämme tunnemme, että tarvitsemme anteeksiantoa joka päivä. Näin tarvitsee myös sisaremme ja veljemme. Myös hän, joka mielestämme on kaikkein hankalin ja vaikein ihminen, myös hän tarvitsee anteeksiantoa joka päivä.
Pietari kysyi kerran Jeesukselta: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus. (Matt. 18: 21-22) Toisin sanoen rajattomasti.
Selventääkseen vastausta Jeesus kertoi vertauksen armottomasta palvelijasta. Palvelija sai kuninkaalta suuren velan anteeksi, mutta lähti itse saman tien perimään velkaa omalta velalliseltaan.
Kuningas kutsui palvelijan luokseen ja sanoi: ”Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä
armahdin sinua?”
Palvelija joutui ankaraan vankeuteen. Jeesus sanoi: ”Näin tekee minun taivaallinen Isännekin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.” (Matt. 18: 35)
Armahtakaa! Älkää tuomitko! Näin Jeesus meille tänään opettaa.
Jeesuksen seuraajina meidät on kutsuttu taistelemaan tuomitsemista vastaan. Meidät on kutsuttu tähän taisteluun erityisesti omassa elämässämme. Tunnistamme tuomitsemisen mielen lähimmäisessämme. Tunnistammeko sen itsessämme?
”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?” Näin Jeesus tänään kysyy.
Keskeistä uskonkilvoituksessa on, että teemme parannusta omista synneistämme. Parannuksen teon tulee alkaa omasta elämästä. Jumala tahtoo, että se pahuus ja synti, jota näemme, herättää hätää myös itsessämme.
Abba Dorotheos 500 –luvulta opettaa kristityn kilvoituksesta:
“Ne, jotka tahtovat pelastua, eivät suinkaan tarkkaa lähimmäistensä puutteita, vaan aina omiaan ja niin he edistyvät. Niihin kuului se veli, joka nähdessään veljensä tekevän syntiä huokasi ja sanoi: ’Voi minua! Tänään hän, huomenna epäilemättä minä.’”
Lähimmäisen synti herätti pelon ja huolen omasta lankeemuksesta. Samalla mieli varjeltui toisen tuomitsemisesta.