”Tärkeintä on, että pelastuimme.” Näin totesivat 140 päivää Jemenissä siepattuina olleet Atte ja Leila Kaleva. Sieppaukseen ja vapautumiseen liittyi paljon kysymyksiä. Keitä olivat sieppaajat? Miten vapautuminen tapahtui? Maksettiinko lunnaita? Jne. Kalevat muistuttivat, mikä heidän näkökulmastaan oli tärkeintä: Tärkeintä on, että pelastuimme.
Tänään kaatuneitten muistopäivänä me muistamme niitä raskaita tappioita, joita talvisota ja jatkosota Suomelle toi. Sodissa kuoli noin 97 000 suomalaista sotilasta ja siviiliä. Menetykset olivat suuret.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta sodan päättymisestä. Näiden vuosien aikana raskaita sota-aikoja on pohdittu monelta kannalta. Vaihtoehtoja on mietitty. Pohdintojen tärkein loppupäätelmä on kuitenkin aina ollut ja on tänäänkin: Tärkeintä on, että pelastuimme. Menetykset olivat suuret, rauhanehdot raskaat, mutta tärkeintä on, että pelastuimme maan valloittamiselta.
Tärkeintä, on että säilytimme itsenäisyytemme. Olemme saaneet demokraattisesti hoitaa yhteisiä asioitamme. Maassamme säilyi uskonnonvapaus. Valtiovalta ei ole rajoittanut uskonnon harjoittamista, ei ole kieltänyt osallistumasta jumalanpalveluksiin. Jos jumalanpalveluksiin osallistuminen on vuosien varrella laskenut, syyt ovat olleet muualla, ei valtiovallan rajoituksissa.
Sankarivainajien uhri ei ollut turha. Vapautemme säilyi. Tärkeintä oli, että pelastuimme.
Tänä vuonna kaatuneitten muistopäivää vietetään helluntaina, kristikunnan suurena juhlapäivänä, seurakunnan syntymäpäivänä.
Epistolasta kuulimme kuinka Pyhä Henki vuodatettiin 50 päivää pääsiäisen jälkeen opetuslapsille. 10 päivää aiemmin Jeesus oli noussut ylös taivaaseen. Ennen taivaaseen nousemistaan hän oli luvannut lähettää opetuslapsilleen Pyhän Hengen, Puolustajan.
Jäähyväispuheessaan Jeesus rohkaisi opetuslapsiaan: ”Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne.” (Joh. 16: 7)
Helluntaina Jeesuksen lupaus täyttyi. Opetuslapset saivat Puolustajan, rohkaisijan. Aiemmin pelokkaat ja hätääntyneet opetuslapset astuivat esiin ja Pietari alkoi puhua, mitä Jeesus Nasaretilaiselle Jumalan valitsemalle miehelle oli tapahtunut ja miksi kaikki ihmeellinen oli tapahtunut.
”Tämän Jeesuksen te surmasitte. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia. Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen ja hän on ottanut vastaan Isän lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja vuodattanut sen, niin kuin te voitte nähdä ja kuulla.” (Apt. 2: 23, 32-33)
Ensimmäinen kristillinen saarna oli julistusta pääsiäisen tapahtumista. Ristiinnaulittu ja haudattu Jeesus elää. Pyhän Henkensä kautta hän on teidän keskellänne.
Luukas kertoo Apostolien tekojen 2. luvussa, että Pietarin helluntaisaarnan kuulijat tunsivat piston sydämessään ja he kysyivät: ”Veljet, mitä meidän pitää tehdä?”
Pyhä Henki oli koskettanut myös kuulijoita. Pyhän Hengen vaikutuksesta he ymmärsivät, että kaikki se, mitä Jeesukselle oli tapahtunut koski myös heitä. Siksi he kysyivät: ”Veljet, mitä meidän pitää tehdä?”
Pietari vastasi: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” (Apt. 2: 38)
Pietari jatkoi vielä: ”Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana.” (Apt. 2: 40)
Pietarin puheella oli vaikutusta. Monet ottivat hänen sanomansa vastaan. Heidät kastettiin. Kastettuja oli noin 3000 henkeä. Seurakunta, kristillinen kirkko oli syntynyt.
Tänään lähes 2000 vuotta myöhemmin me iloitsemme ja kiitämme siitä, että kirkko on elänyt halki vuosisatojen meidänkin keskellemme. Kun me tänään kirkon pitkästä historiasta ja tämän päivän elämästä kiitämme, mistä me silloin erityisesti kiitämme? Kiitämmekö kauniista kirkoistamme, toimintakeskuksistamme, monipuolisesta toiminnastamme? Kiitämmekö siitä, että apua tarvitsevia autetaan, yksinäiset löytävät ystävän, lapset saavat kuulla Jeesuksesta ja Taivaallisesta Isästämme.
Kiitoksen aiheita on paljon. Mutta eikö suurin kiitoksen aihe ole siinä, että evankeliumin sana Jeesuksesta on säilynyt keskellämme. Evankeliumin sana syntien anteeksiannosta ja iankaikkisesta elämästä. Meillä on pelastuksen sanoma. Meidät on kastettu Jeesuksen käskyn mukaisesti pelastavan uskon yhteyteen. Siitä me kiitämme.
Tärkeintä on, että me pelastumme. Kerran meidän on kaikesta ajallisesta luovuttava. Jeesuksen pelastustyön tähden meillä on lupaus iankaikkisesta elämästä taivaan kodissa.
Näin Jeesus itse on meille luvannut. Pyhä Henki muistuttaa Jeesuksen sanoista ja lupauksista. ”Pyhä Henki opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleen kaiken, mitä olen teille puhunut.” Näin Jeesus meille sanoo päivän evankeliumissa.
Jeesuksen sanojen muistaminen ja kuuleminen on tärkeää, elintärkeää. ”Sillä ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän.” niin kuin Pietari myöhemmin todisti Suuren neuvoston edessä. (Apt. 4: 12)
Tärkeintä on nyt ja tulevaisuudessa, että Jeesus Kristus saa vaikuttaa keskellämme. Näin arkkipiispammekin totesi juuri päättyneessä kirkolliskokouksessa: ”Kirkon tulevaisuus on kiinni siitä, miten Kristus toimii ihmisten keskuudessa.”
Tärkeintä kirkon elämässä ja yksittäisen kirkon jäsenen elämässä on se, miten Jeesus toimii keskellämme. Jeesuksessa on elämämme ja toivomme. Anna Jeesuksen toimia elämässäsi.
Jeesus sanoo: ”Koska minä elän, niin tekin saatte elää.” (Joh. 14: 19)