”Juhlainen on tuntu kun on lauantai ja soi metsä hiljaa. Illan rusohuntu uudistorpan taa kultaa kypsää viljaa.
Siellä käsikkäin kaksi ystävystä katsoo, ensi kertaa tähkäpäästä näin kun toivot, unelmat iltaan punertaa.”
Nämä runolliset säkeet tulevat 85 vuoden takaa. Sanat ovat Suonenjoen Maamiesseuran 25–vuotisjuhlan juhlarunosta. Runon nimi on Ensi viljaa.
Ajattelen, että kiitos ensi viljasta on kiitosta aidoimmillaan. Pelto on saatu raivatuksi ja ensi vilja on tuleentumassa. Tuleentunut vilja on lupaus leivästä, lupaus tulevasta. Raskas raivaustyö ei ole mennyt hukkaan.
Pellon raivaus oli yleistä viime vuosisadan alussa. Vuonna 1910 voitiin Suonenjoella todeta, että uutta peltoa oli viimeisen 30 vuoden aikana raivattu lähes 1000 hehtaaria. Pitäjän peltoala oli lisääntynyt noin kolmanneksella. Ensi viljasta oli kiitetty monessa kodissa.
”Juhlainen on tuntu kun on lauantai ja soi metsä hiljaa. Illan rusohuntu uudistorpan taa kultaa kypsää viljaa.”
Mieleen nousee kuva kymmenen vuoden takaa Suonenjoen herättäjäjuhlien alttarista. Alttarilla on kuvattu viljelijäpariskunta hiljentyneenä kuuntelemaan iltakellojen soittoa. On lauantai-ilta, ehtookellojen aika. On hiljentymisen aika, pyhän alkamisen aika.
Maamiesseuran 25 –vuotisjuhlarunon kuva ja herättäjäjuhlien alttarikuva puhuvat samasta asiasta: pysähtymisestä ja hiljentymisestä, levosta työn keskellä. Ne puhuvat kolmannesta käskystä, lepopäivän pyhittämisestä, maailman ensimmäisestä työaikalaista.
Kun Jumala kolmannessa käskyssä kehottaa meitä lepäämään yhden päivän viikossa, Hän huolehtii meidän jaksamisestamme.
On surullista, että pyhäpäivät ovat arkipäiväistyneet. Johtuneeko osittain tästä, että ihmiset ovat entistä väsyneempiä. Kolmas käsky on unohtunut.
Pyhäpäivä on ikkuna toisenlaiseen todellisuuteen. Pyhäpäivä on hengähdystauko, josta on näköala yli arjen huolien ja murheiden. Tästä todellisuudesta myös arkipyhät muistuttavat.
Työaikakeskustelussa on herätetty jälleen ajatus arkipyhien, loppiaisen ja helatorstain siirtämisestä viikonloppuun. Kirkko on selkeästi vastustanut näitä ehdotuksia. Ja syystä.
Ihminen tarvitsee muistutusta todellisuudesta mikä on syvempää ja pysyvämpää kuin arkitodellisuus mikä puhuu taloudesta ja tuottavuudesta. Niin kuin viikoittainen lepopäivä niin arkipyhätkin vuoden kiertokulussa puhuvat Jumalasta, Jumalan suurista teoista meidän ihmisten iankaikkiseksi parhaaksi.
Näitä iankaikkisen elämän sanoja me tarvitsemme, me kuoleman varjon laaksossa kulkevat pienet ihmiset. Hyvätkään talousuutiset eivät meitä pelasta. Siksi Jeesus kysyy: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?” (Mark. 8: 36)
Pyhäpäivien laiminlyönti kertoo, että elämämme tyystin erilaisessa yhteiskunnassa kuin mistä päivän evankeliumi kertoo.
Jeesuksen aikana sapatin vietto oli tarkoin säädelty. Tiukimmissa säädöksissä oli jopa 39 kiellettyä toimintaa sapattina. Esim. tulen sytyttäminen, käsien taputus, yli kilometrin matkan kulkeminen ja sairaan luona käyminen olivat kiellettyjä tekoja.
Evankeliumissa fariseusten johtomiehet tarkkailevat, mitenkä Jeesus sapatin säädöksiin suhtautuu. Kun Jeesus parantaa sairaan, hän saa tarkkailijat hämmennyksiin. Eikö tämä Jumalan miehenä itseään pitävä opettaja kunnioita sapatin pyhyyttä?
Usein Jeesus vastasi kysyville ja hämmentyneille vastakysymyksellä. Niin nytkin. ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän itse nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?”
Kysymys jäi vaivaamaan niin kuin oli tarkoitus. Lepopäivän hyvä tarkoitus oli vaarassa hukkua lukuisten kieltojen ja säädösten alle.
Tällaista meidän ihmisten toiminta on. Kun me ryhdymme tarkentelemaan ja parantelemaan Jumalan käskyjä, ne muuttuvat pian irvikuvakseen. Käskyjen tarkoitus hämärtyy.
Käskyt suojelevat elämää. Ne vapauttavat elämään rikasta ja hyvää elämää. Käskyt ovat ihmisen parhaaksi, ihmistä varten. Jeesus sanookin kolmannesta käskystä: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” (Mark. 2: 27)
Jeesuksen hyvä sanoma oli vapautuksen sanoma. Hän tahtoi vapauttaa ihmisen kaikesta orjuudesta, ihmisorjuudesta, työn orjuudesta, kaikesta pahan orjuudesta.
Ennen kaikkea Jeesus vapautti meidät synnin ja kuoleman orjuudesta. Tästä vapautuksesta jokainen pyhäpäivä, lepopäivä muistuttaa.
Siksi tämäkin päivä on ilon ja kiitollisuuden päivä. Psalminkirjoittaja kehottaa: ”Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!” (Ps. 118: 24)