Helsingin ruotsinkielisen Vapaakirkon eli Andreaskyrkanin pastori Markus Österlund siirtyi hengelliseen työhön vasta pitkän yhteiskunnallisen uran jälkeen. Nykyiseen tehtäväänsä hän siirtyi suomenruotsalaisen väestönosan etuja ajavan Folktingetin pääsihteerin tehtävästä kuusi vuotta sitten.
Sitä ennen hän työskenteli politiikassa muun muassa ministerin erityisavustajana ja europarlamentissa neuvonantajana. Hän on työskennellyt myös Helsingin yliopistossa, jossa hän myös väitteli tohtoriksi vuonna 2022. Kansainvälisen politiikan alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessa hän selvitti uskonnon ja politiikan vuorovaikutusta Perun Andeilla.
Siirtyminen pitkän yhteiskunnallisen uran jälkeen pastoriksi oli vastaus kutsumukseen, jonka siemen kylvettiin jo lapsuuden kotona. Österlundin isä toimi vapaakirkon pastorina Vaasassa, Sipoossa ja Pietarsaaressa, ja perhe asui kirkkojen yhteydessä. Kirkollinen ilmapiiri tuli hyvin lähelle.
– Olen aina pitänyt itsestään selvänä asiana sitä, että kristillisillä arvoilla on suuri merkitys yhteiskunnassamme.
Österlund sanoo, että yhteiskunnallinen aktiivisuus on luontevaa kristitylle. Hän viittaa Jeremian kirjan sanoihin ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”
Toteutamme sitä,
mihin Jumala on
meitä kehottanut
eli huolehtimaan
toinen toisistamme.
KODIN PERINNÖLLÄ oli myös käänteinen puoli. Nähtyään läheltä, mitä vapaaseurakunnan pastorin työ on, ei siihen ryhtyminen tuntunut nuorena mielekkäältä. Nyt hän sanoo, että kaikki muu aikaisemmin tehty työ on antanut hänelle hyvän taustan nykyiseen seurakunnan johtajan tehtävään. Vasta kokemustensa myötä hän oli valmis ottamaan pastorin tehtävät vastaan.
Vapaaseurakunnan pastorilla ei ole samanlaisia muodollisia pätevyysvaatimuksia kuin evankelis-luterilaisen kirkon tehtävissä. Österlund ei ole suorittanut teologian maisterin tutkintoa. Se ei tarkoita, etteikö hän olisi lukenut ja tuntisi teologiaa.
Kirkollisena johtajana hän haluaa toteuttaa kirkon yhteiskunnallista roolia ja lähimmäisen rakkautta.
– Kenenkään ei tarvitse tehdä Jumalan rakkauden saamiseksi mitään, ja oikeastaan asiaa pitääkin katsoa toisinpäin: Jumalan rakkauden ja armon takia voin tehdä hyvää muille.
Österlund sanoo, että sosiaalityöllä on iso merkitys hänen kirkossaan. Andreaskyrkan toteuttaa tätä esimerkiksi jakamalla ruoka-apua, johon joka viikko tulee 700–800 kävijää. Sillä vaikka kirkko toimii Helsingissä Korkeavuorenkadulla, niin toden totta, myös tämän Monopoli-pelin kalleimman ja tuottavimman kadun liepeillä esiintyy puutetta ja hätää.
– Toteutamme sitä, mihin Jumala on meitä kehottanut eli huolehtimaan toinen toisistamme. Emme auta sen takia, että pelastuisimme. Autamme, koska uskomme Jumalaan.
Österlund sanoo olleensa nuorempana uskossaan ”pyrkyri”, jonka elämän rajoja määritteli syntikatalogi mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Myöhemmin hän on oppinut ottamaan asioita rennommin ja luottamaan Jumalan rakkauteen.
Hän sanoo, että oleellisia eivät ole niinkään ihmisten asettamat rajat, vaan ne rajat, jotka tulevat Jumalalta. Niiden rajojen sisällä elämä on luontevaa, kunhan luottaa Jumalaan.
– Jos ei ymmärrä Jeesuksen merkitystä, elämä voi olla tuskallista hyväksytyksi tulemisen kaipuuta. Itse olen jo oppinut, että minun ei tarvitse suorittaa mitään tullakseni hyväksytyksi Jumalan edessä.
EKUMENIA ON Österlundin mukaan tärkeä osa kristillisyyttä. Hän on aktiivinen toimija Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa ja istuu myös sen hallituksessa.
– Alun perin ei ollut kuin yksi kirkko, ja kaikilla kristityillä on paljon yhteistä keskenään. Pitäisi tuoda enemmän esille näitä yhteisiä tekijöitä kuin erottavia näkemyksiä. Kristittyjen välinen rakkaus toimii myös esikuvana niille, jotka eivät usko Kristukseen.
Ekumenian korostaminen sopii ruotsinkielisen vapaakirkon pastorille myös sen takia, että seurakunnan taustalla on läheinen suhde evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Vapaakirkon jäsenistä hyvin monet kuuluvat myös Suomen pääkirkkoon.
Käytännön ekumeniaa helsinkiläiset kirkkokunnat toteuttivat haastattelua edeltävänä viikonloppuna Kampin kauppakeskuksessa, jolloin Österlundin mukaan yli 600 ihmistä otti yhteyttä mukana olleisiin kirkkokuntiin. Ohikulkijoille tarjottiin kolmen tunnin ajan kahvia, musiikkia ja rukousapua. Helsingin ekumeeninen toimikunta kokoontuu kuukausittain luomaan yhteisen katsauksen.
– Ekumenia toteutuu parhaiten yhdessä tekemällä. Säännölliset kokoukset ovat tärkeitä, mutta en usko, että niillä on yhtä suuri merkitys kuin sillä, että teemme yhdessä jotain konkreettisesti.
Myös seurakunnan ruokajakelu on osa käytännön ekumeniaa. Käytännön järjestelyissä on mukana nelisenkymmentä vapaaehtoista joka viikko, ja vain osa kuuluu Österlundin johtamaan seurakuntaan.
– Emme kysele mihin kirkkokuntaan kuulut. Tärkeintä on halu osallistua ja auttaa.
RUOTSINKIELINEN VAPAAKIRKKO on pieni toimija suomalaisessa kristillisessä kentässä. Ekumeniassa koko ei kuitenkaan ratkaise, vaan tärkeintä on kyky toimia. Pienetkin saavat äänensä kuuluviin.
– Jos idea on hyvä, ja sen esittää yhteisen pöydän äärellä, pienenkin on mahdollisuus saada asioita eteenpäin. Hyvä idea voi aina lähteä lentoon.
Vapaaseurakunnan Andreaskyrkan on monikulttuurinen kohtaamispaikka, jossa joka sunnuntai kokoonnutaan ruotsin- ja englanninkielisiin jumalanpalveluksiin. Niihin osallistuu paljon myös maahanmuuttajia. Monelle maahanmuuttajalle usko on tärkeä henkilökohtainen asia, mutta sillä on merkitystä myös yhteiskuntaan integroitumisen kannalta.
– Suomi on sekulaari maa, jossa viisi prosenttia sanoo, että usko on erittäin tärkeä asia. Afrikasta tulevista 90 prosenttia pitää Jumalaa tärkeänä asiana, Österlund sanoo tahallaan hieman kärjistäen.
Kirkkokunnat voivat edistää integroitumista monella tavalla. Vapaaehtoistyön kautta löytyy sosiaalista verkostoa ja mahdollisuuksia toimeentulon löytämiseen.
Hän rukoili, että poikaa
suojeltaisiin uskottomilta.
ANDREASKYRKANIN MONIKULTTUURISEEN toimintaan liittyy myös tapahtumaketju, joka takavuosina muutti Markus Österlundin elämän tyystin. Nuori afgaanipoika jäi jumalanpalveluksen jälkeen pyörimään sisälle kirkkoon, ja pian ilmeni, että hän on yksin Suomessa. Österlund rupesi auttamaan poikaa turvapaikan hakemisessa, ja poika muutti asumaan Österlundin luo.
Yksin asuneelle miehelle muutos oli suuri. Yhtäkkiä elämää oli jakamassa teini-ikäinen, jonka kokemukset Afganistanista Venäjän ja Ruotsin kautta Suomeen eivät ainakaan vahvistaneet luottamusta muihin ihmisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan.
Österlund hankki isomman asunnon, jossa oli tilaa molemmille. Ruoan valmistaminenkin muuttui, sillä teini-ikäinen tarvitsee tunnetusti runsaita aterioita. Pojan harrastama jalkapallokin tuli yllättäen tutuksi.
Pojan vanhempiin ei löytynyt yhteyttä pitkään aikaan, ja Österlund oli jo adoptoimassa poikaa itselleen. Lopulta kuitenkin tuli tieto, että vanhemmat ovat elossa, ja heihin saatiin yhteys.
Nykyisin poika asuu Kanadassa, jonne myös hänen biologiset vanhempansa ovat muuttaneet. Yhteys Österlundiin on aktiivinen ja puhelut Atlantin yli pitkiä. Pojan häissä Österlundia kohdeltiin kuin kuningasta kaiken sen jälkeen, mitä hän pojan eteen teki.
– He ovat muslimeja ja tietävät että olen kristitty pastori. Ennen kuin tapasin ja tutustuin perheen isään, tämä oli ongelma. Hän rukoili, että poikaa suojeltaisiin uskottomilta. Nykyään olemme hyviä ystäviä ja kunnioitamme toisiamme. Jokainen voi kunnioittaa toisen aitoa vakaumusta. Myös Suomessa uskontojen välinen vuoropuhelu on mahdollista.
Miltä tuntui päästä isäksi yllättäen aikuisiällä?
– Jälkikäteen ajatellen itselleni tärkeintä oli se kokemus, että toinen ihminen on tärkeämpi kuin sinä itse. Sitä kai se on, kun saa olla äiti tai isä.
Lue myös:
Uushenkisyyden piiristä kristinuskoon siirtynyt Tiia Lyijynen löysi kirkosta rauhan
Ilmoita asiavirheestä