Käytännöllisen teologian emeritusprofessori Paavo Kettunen kertoo kirjassaan Kelpaanko minä? Haasteina riittämättömyys, itsetunto ja hengellinen kelpaamattomuus (Väyläkirjat 2026) dramaattisen kohtauksen äitinsä kuolinvuoteelta.

”Olen niin huono, etten kelpaa edes kuolemalle”, äiti totesi. Kuolema olisi armahtanut kivuista, mutta edes sitä ei suotu ennen kuin seuraavana päivänä.

Juuri 11 vuotta täyttänyt 13-lapsisen perheen kuopus ymmärsi kuolemalle kelpaamisen jokseenkin samaksi kuin Jumalalle kelpaamisen.

Kettunen arvelee 66 vuotta myöhemmin, ettei äidin kokemus liittynyt vain syöpäpotilaan huonovointisuuteen.

– Se heijasti itsensä vähättelyyn liittyvää uskonnollista ajattelua, jonka mukaan minulla ei ole mitään vietävää Jumalalle – maallinen ja hengellinen elämäni ei ole esittelykelpoinen.

Ilomantsin syrjäkylässä asuneen perheen taloudellinen selviytymistaistelu vaikutti vanhempien riittämättömyyden tunteeseen. Siihen kytkeytyi ajan syyllisyyskeskeinen kristillinen puhe.

Kristityn ei katsottu voivan olla juuri muuta kuin vaivainen syntinen. Körttiläisyydessä korostui ”syntiviheliäisyyden tunto”.

– Se loi ihmisiin pessimististä ja syrjäänvetäytyvää identiteettiä: eipähän tästä meikäläisestä juuri mihinkään ole!

HERÄTTÄJÄ-YHDISTYKSEN uusi strategia on nimeltään ”Sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin”. Sanoma on kaukana siitä 1950- ja 60-lukujen herännäisyydestä, jonka piirissä Kettunen varttui.

Lasta ei saanut kehua, sitä pidettiin uskonnollisestikin arveluttavana.

– Kuulin isän kehuvan lapsia vieraille, kun olimme toisessa huoneessa, mutta suoraan meille ei annettu positiivista palautetta. Oli ylpistymisen pelko.

Syntisen ihmisen syyllisyyden alleviivaamisessa oli vahvasti mukana kelpaamattomuuden ja häpeän ulottuvuus. En kelpaa sellaisena kuin olen.

– Körttiläinen minäkuva ja arkisen elämän vajavaisuus ja puutteellisuus ruokkivat toisiaan.

Körttiläisyys muuttui 1980-luvulta lähtien terveemmän minäkuvan suuntaan. Herännäisjohtaja Jaakko Eleniuksella oli iso merkitys tämän kuvan laajentamisessa.

Aiemmin seuraväki saattoi kuulla, ettei sinusta ole mihinkään. Tänä päivänä puhutaan, että sinulla on oikeus olla pieni ja vajavainen.

– Jälkimmäinen viesti antaa luvan siihen, että pienenä ja vajavaisenakin saan olla totta. Minäkuvan muodostumisen kannalta tällä on tärkeä ero.

Jumalakuvan
syntyminen on aina myös
psyykkinen prosessi, joka
nousee meissä olevista
sisäisistä tarpeista.

ENSIMMÄISET KESÄTYÖPAIKAT teologina olivat Paavo Kettuselle olennaisia minäkuvan muuttumisessa myönteisemmäksi.

– Positiivinen palaute rohkaisi ja innosti valtavasti. Hyvänen aika, siivethän taitavat kantaa!

Uutuuskirjassaan Kettunen kertoo kokeneensa nuoruudessaan, että ulkoinen kelpaaminen rakensi sisäistä kelpaamista, sitä, mitä ihminen sisimmässään ajattelee itsestään.

Ulkoinen kelpaaminen tarkoittaa kokemusta, että muut hyväksyvät, arvostavat ja pitävät minua riittävänä ja kelpaavana.

Aloitteleva pappi keskittyi puheissaan kirkon oppiin ja korkeiden kristillisten ihanteiden esittelyyn.

Hän joutui muuttamaan ajatteluaan kuunnellessaan opiskelijapappina nuorten aikuisten sydänsuruja ja murheita.

Ihmisten todellisuuden ja kokemusten avoin ja myötätuntoinen kohtaaminen tuli periaatteiden maailmaa tärkeämmäksi.

– Opiskelijoiden kysymykset eivät liittyneet niinkään siihen, mitä Paavali, Jeesus ja kirkko sanovat mistäkin vaan oman elämän vaikeisiin asioihin: miten minä kelpaan ja hyväksytäänkö minut?

1900-LUVUN puolivälin jälkeisessä kirkkokristillisyydessä Jumala esitettiin monesti jonkinlaisena kosmisena urkkijana, tuomarina ja kostajana.

– Ihmisen piti ikään kuin kannatella Jumalaa, jotta tämä pysyy tyytyväisenä. Kristillinen julistus ja kotikasvatus tukivat etäistä ja pelottavaakin jumalakuvaa.

Dogmaattiselle ja moraaliselle ankaruudelle on tänäkin päivänä tyypillistä tarve ja pyrkimys nousta toisten yläpuolelle, vallankäyttäjäksi.

Elleivät kanssaihmisten kokemukset, tunteet ja uusi tieteellinen tieto sovi omaan ahtaaseen tulkintakehikkoon, uskon hataralla pohjalla oleva kivijalka horjuu.

– Jumalakuvan syntyminen on aina myös psyykkinen prosessi, joka nousee meissä olevista sisäisistä tarpeista.

Tarve hyvin varmaan ja selväpiirteiseen jumalakuvaan voi nousta esimerkiksi siitä, ettei ihminen kestä elämän epävarmuutta ja omaa tietämättömyyttään.

– Kirkkoisilläkin tietyt puolet jumalakuvasta aktivoituivat ja toiset eivät. Kunkin teologisiin painotuksiin vaikutti myös oma psyykkinen tausta. Tämän tajuaminen voisi tehdä meistä pikkuisen nöyrempiä.

Kettusen jumalakuva muuttui suomalaista sielunhoitoperinnettä käsittelevän väitöskirjaprosessin ja samanaikaisesti käydyn psykoanalyysin aikana.

– Ajatus siitä, että minun elämäni laadulla oli tärkeä vaikutus Jumalan mielenlaatuun, kääntyi toisinpäin. Minun ei tarvitse olla huolissani Jumalasta vaan saan levätä Jumalassa, joka on oman olemiseni perusta.

KETTUNEN OLI nuorena arka ja pelokas, mutta hän on puolustanut kirjoissaan rohkeasti niitä ahtaalle ajettuja, jotka ovat saaneet kokea olevansa kelpaamattomia.

Tärkeä etappi Kettusen matkalla oli opiskelu Unkarissa ”pimeimmän brezhneviläisyyden aikaan”. Paljon vaikutti myös syyllisyydestä ja häpeästä kertoneiden satojen suomalaisten kirjeiden tutkiminen.

– Koin, että tehtäväni on kristittynä ja tutkijana pitää esillä niiden ääntä, joita on alistettu ja pyritty vaientamaan, esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen.

Monilta huonouden tunteilta vältymme, jos yritämme elää vain omaa eikä kenenkään toisen elämää, Kettunen neuvoo Juice Leskistä siteeraten:

”Ei kenenkään toisen kengissä voi elämästä selvitä hengissä!”

Iän myötä Kettusen miellyttämisen tarve on vähentynyt. Olennaista on, ettei vertaile itseään jatkuvasti toisiin, vaan uskaltaa olla oma itsensä.

Toisten yläpuolelle asettuva vertailu on tuttua polarisoituneesta kirkollisestakin keskustelusta.

Aikuinenkin tarvitsee
tilaa tuhista ja levätä
Jumalan sylissä niin
kuin tuo pieni vauva.

JEESUKSEN ELÄMÄ on Kettusen mukaan vahvin todistus Jumalan läsnäolosta ihmisen kelpaamattomuuden keskellä.

Jumala tuli Jeesuksessa niin todelliseksi ihmiseksi, että myös hän koki häpeän, häväistyksi tulemisen ja jopa Jumalan hylkäämäksi joutumisen.

Jeesuksen huuto ristillä oli itsensä kelpaamattomaksi kokevan ihmisen huuto Jumalalle.

– Me tarkastelemme helposti Jeesusta kiiltokuvamaisena ihanneihmisenä. Hän tuli kuitenkin jakamaan myös ihmisen kelpaamattomuuden, raadollisuuden ja rajallisuuden kokemuksen.

Aikansa juutalaisesta näkökulmasta Jeesus kuului alimpiin ihmisluokkiin syntymästä aina häpeälliseksi tarkoitettuun ristinkuolemaan saakka.

– Ristinkuolema esitellään usein jalona tekona tai kertomuksena, mutta Jeesus kuoli häpeän tilassa.

Sellaiseen ihmiseen Jumala sitoutui. Se on toivon merkki kelpaamattomuuden kanssa kamppailevalle.

– Kenties Jumala on sitoutunut myös minun elämääni ja vie sen hyvään päätökseen.

JOENSUUSSA VAIMOINEEN asuva Paavo Kettunen kertoo kirjassaan esimerkin hengellisesti ja psykologisesti perustavasta kelpaamisen kokemuksesta, jonka sai pitäessään sylissä vauvaa.

”Ei hän voinut tehdä mitään, eikä minun vaarina tarvinnut tehdä mitään. Olemuksellinen kosketus ja rinnan päällä lepääminen olivat kuin todistus molemminpuolisesta nautinnosta ja kelpaamisesta.”

– Aikuinenkin tarvitsee tilaa tuhista ja levätä Jumalan sylissä niin kuin tuo pieni vauva. Hetket, jolloin meidän ei tarvitse olla ja ansaita mitään, ovat voimaannuttavia.

Kun ihminen kokee olevansa rakastettu sekä Jumalan että toisten ihmisten silmissä, se on hyvin merkityksellistä ja minäkuvaa tervehdyttävää. Olla kelpaava on olla rakastettu ilman ehtoja.

Suorituksia korostavassa maailmassa moni hakee hyväksyntää toimintansa kautta.

– Armon ulottuvuus on ihan toinen: sinun ei tarvitse ja pidä tehdä itseäsi kelpaavaksi tekojesi perusteella. Armoa ei tarvitse ansaita. Se on radikaali näkökulma tässä ajassa.

Paavo Kettusen tärkeimpiä oppeja hengellisellä tiellä ja tutkijana on, että armo selättää häpeän ja kelpaamattomuuden kokemuksen.

– Luottamus siihen, että kelpaan Jumalalle sellaisenaan, epätäydellisenä, antaa elämälle perusturvallisuuden, jonka varassa voin levätä.

Lue myös:

Uushenkisyyden piiristä kristinuskoon siirtynyt Tiia Lyijynen löysi kirkosta rauhan

Kosminen orpous satuttaa ihmisiä – Daniel Nylund huomasi tehneensä ison erehdyksen

Vuoden kristillinen kirja -ehdokkaat julki – Nämä teokset kisaavat tittelistä

Ilmoita asiavirheestä