Pietarin polku Aurajokilaaksossa on täynnä historiaa ja luontoelämyksiä. Reitin varrella on mahdollisuus hiljentyä, oppia uutta ja nauttia maisemista. Suomen kulttuurihistorian keskeisiä nähtävyyksiä on matkan varrella ainakin yli tuhannen vuoden ajalta.

Tulen Turkuun upeana kesäisenä päivänä Helsingistä. En itse ole turkulainen, joten olen pyytänyt seuraksi turkulaisen Aulikki Vuolan. Vuola on kääntäjä, joka suomentaa klassikoita latinasta ja italiasta. Hän harrastaa arkeologiaa, luontoa ja Varsinais-Suomen kulttuurihistoriaa, joten hän on erinomainen matkakumppani.

Aulikki Vuolan uskollinen ystävä Turun kulttuurihistoriallisten nähtävyyksien kiertämisessä on Usva-koira.

– Usva on liikkumista rakastava whippet ja viihtyy pitkilläkin vaelluksilla, etenkin jos on joku läheinen ihminen mukana, Vuola esittelee ystäväänsä.

Vaikka kaksikko kiertää melkein päivittäin Turun historiallisia kohteita, tämä on ensimmäinen kerta, kun ystävykset lähtevät pyhiinvaellukselle. Koiran voi hyvin ottaa pyhiinvaellukselle mukaan, kunhan huomioi koiran jaksamisen ja matkakohteiden ihmiset.

Vuola on varustautunut matkaan simpukka-aiheisilla korvakoruilla. Simpukka on kristillinen tunnus, jota pyhiinvaeltajat monesti käyttävät.

Tapaan matkaseuralaiset Turun tuomiokirkolla. Haemme pyhiinvaelluspassit tuomiokirkon pyhiinvaelluspisteeltä ja leimaamme ne. Matka voi alkaa. Päivä on uskomattoman kaunis, mutta ei onneksi liian kuuma.

Vaikka jo matkan alku on historiallinen ja pyhiinvaelluksia on tehty Suomessa keskiajalta lähtien, on Pietarin polku verrattain uusi. Tietokirjailija Ilari Aalto ja opas Larissa Riihihuhta suunnittelivat reitin vuonna 2020.

ENSIMMÄINEN KOHDE, keskiaikainen Pyhän Katariinan kirkko Turussa, on yksityistilaisuuden takia kiinni. Huomaamme, että mikäli haluaa päästä johonkin tiettyyn kohteeseen sisään, kannattaa aukiolo varmistaa etukäteen. Leimaamme silti pyhiinvaelluspassin, sillä passin voi leimata kirkkojen ulkopuolella. Jatkamme matkaa.

Pian ylitämme joen Halistenkoskella. Siellä olisi mahdollisuus vuokrata kanootti, mikäli vaelluksen haluaisi tehdä vesiteitse.

Taivallamme yli maalauksellisen maiseman. Välillä vastaan tulee hevosia, välillä vanhoja aittoja, kallioita, peltoa. Saavumme Kaarinan Ravattulan Ristimäelle, jossa syömme eväitä. Ristimäki on Suomen vanhin tunnettu kirkon paikka. Aulikki Vuola on ollut kaivauksilla Ristimäellä.

– Upeat maisemat ja historian läsnäolo vetoavat minuun syvästi. Ehkä mukana on myös hiukan jotain geeneissä kulkevaa tuttuutta, sillä äitini äidin esi-isä 1500-luvulta oli kotoisin nykyisen Ravattulan seudulta.

Jatkamme eteenpäin ja pian edessä siintää Liedon linnavuori. Matkaamme hetken vanhaa Hämeen härkätietä, jota muinaiset pyhiinvaeltajat ja muutkin matkalaiset ovat kulkeneet kohti sisämaata. Linnanvuoren juurella on kartanorakennus, jossa juomme kahvit ja syömme jäätelöt. Kiipeämme linnavuorelle. Vuola kertoo kasveista:

– Esihistoriallisesta arkeologisesta kohteesta kertoo usein esimerkiksi tummanpinkkinä kukkiva mäkitervakko, jota kasvaa runsaasti Liedon Linnavuorella, samoin sikoangervoa.

Linnavuorelta avautuu henkeäsalpaava näkymä. Aulikki Vuola ja Usva hiljentyvät ja katselevat pitkään Aurajokilaaksoa uudesta perspektiivistä. He eivät ole käyneet täällä koskaan yhdessä.

”Oletteko te pyhiinvaeltajia? Te olette varmaan oppinutta väkeä ja tulette kaukaa.”

SEURAAVA KOHDE on Pulkkion yksityiskappeli. Pyhiinvaeltajat ovat Pulkkion kappeliin sydämellisesti tervetulleita, mikäli Pulkkion torpan portti on auki. Talon isäntä tulee portilla vastaan.

– Oletteko te pyhiinvaeltajia? Te olette varmaan oppinutta väkeä ja tulette kaukaa, Pulkkion torpan isäntä Jouko Martikainen tervehtii.

Martikainen itse, jos kuka, on oppinut mies. Hän on Göttingenin yliopiston entinen kirkkohistorian professori, nyt jo 89-vuotias. Martikaisesta syntyy samaan aikaan sekä sydämellinen että viisas vaikutelma.

Hän kertoo meille hetken Itämaan tietäjistä, joihin on erikoistunut. Martikaisen täytyy lähteä asioille, mutta hän päästää meidät tutustumaan pihapiiriin ja kappeliin.

Liikuttuneena sydämellisestä kohtaamisesta jatkamme kohti Lietoa. Seuraava pysähdys on Henrik Antinpojan haudalla (1735–1808). Suurin piirtein haudan kohdalla ylitetään Hämeentie. Tämä näkyy hieman huonosti netin kartassa.

Seuraa eräs reitin tylsimmistä osuuksista, kun tavanomaista asfalttitietä taivalletaan kohti Lietoa. Pian Liedon keskiaikainen kirkko siintää horisontissa.

Kun olemme perillä Liedon kirkon pihalla, Vuola jää Usvan kanssa ulos odottamaan. Lienee kohteliasta olla menemättä koiran kanssa kirkkoon.

LIEDON KIRKKO on rakennettu todennäköisesti 1400-luvun lopulla. Kirkko on omistettu pyhälle Pietarille, ja pyhiinvaellus on saanut nimensä kirkon mukaan.

Keskiaikainen kolmen veistoksen ryhmä on Liedon kirkon näkyvin ja arvokkain asetelma. Ryhmän keskellä on Jeesus ristillä. Mieleeni tulee mainio italialaisen kirjailija Giovanni Guareschin luoma hahmo Isä Camillo. Kyseisestä hahmosta kertovissa kirjoissa ja elokuvissa pienen italialaisen kylän persoonallinen kirkkoherra Isä Camillo keskustelee ristinaulitun kanssa säännöllisesti.

Suuren vaikutuksen tekee myös kirkon alttaritaulu Eero Järnefeltin Jeesus ja langennut nainen vuodelta 1908. Sitä katsoessa syntyy voimakas kokemus siitä, että on tärkeää myötäelää eikä tuomita. Voisin viettää Liedon kirkossa kokonaisen tunnin. Menen kuitenkin vahtimaan Usvaa, ja Vuola pääsee vuorostaan kirkkoon. Myös hän palaa selvästi vaikuttuneena.

On jo iltapäivä. Kirkon jollain tapaa italialainen tunnelma jatkuu päivällisellä, kun menemme pizzalle Liedon keskustaan.

Liedon keskustasta pääsee bussilla takaisin Turkuun, mikäli haluaa tehdä vain noin 20 kilometrin vaelluksen.

”Meillä on rikas ja syvä historia. Lähtisin ehdottomasti uudestaan Pietarin polulle.”

PALUUMATKA KULKEE Aurajoen pohjoispuolta. Reitin varrella on tunnelmallinen Ilmarisen matkailutila. Siellä voi majoittua, jos haluaa pitää pidemmän tauon pyhiinvaelluksessa.

Reitti kulkee Liedon ja Kaarinan kulttuurimaiseman kautta takaisin historialliseen entiseen pääkaupunkiin Turkuun.

Turun keskustan lähellä ovat kaksi Pietarin polun viimeistä kohdetta, kumpikin keskiajalta. Maarian kirkko on rakennettu noin vuonna 1440. Kirkko on remontin takia suljettu, mutta viereisen pappilan puutarhassa voi tunnelmoida. Olihan kuuluisa kasvitieteilijä Pehr Kalm Maarian kirkkoherra 1700-luvulla.

Koroistenniemellä kirkkoa ei enää ole. Aikanaan piispanistuin siirrettiin 1200-luvulla Koroisiin. Koroistenniemi oli jonkin aikaa Suomen kirkollisen elämän keskus, kunnes Turun tuomiokirkko rakennettiin nykyiselle paikalleen noin vuonna 1300. Turun tuomiokirkkoon Pietarin polku myös päättyy.

Kysyn Vuolalta, lähtisikö hän uudestaan pyhiinvaellukselle Pietarin polkua pitkin?

– Lähtisin ehdottomasti uudestaan Pietarin polulle. Meillä on rikas ja syvä historia, ja on hienoa, että voi samastua muinaisiin kulkijoihin kulkemalla rauhassa ja vapaasti samoissa jalanjäljissä Aurajoen tuntumassa.

Lue myös:

Pienikin kävelyretki voi olla pyhiinvaellus

Kolumni: Pyhiinvaelluksella olen ruumiillinen ihminen enkä varmasti taipaleen viimeinen kulkija

Ilmoita asiavirheestä