Pankinjohtaja ja kirkollinen vaikuttaja Ahti Hirvonen on kuollut

Pankinjohtaja Ahti Hirvonen on kuollut 90-vuotiaana 29. tammikuuta Helsingissä.

Hirvonen syntyi Viipurissa 1931, kirjoitti ylioppilaaksi Joensuussa ja valmistui Helsingin Kauppakorkeakoulusta 1959. Hän teki työuransa teollisuuden ja pankkimaailman palveluksessa. Hirvonen oli keskeisenä toimijana pankkikriisin keskellä 1990-luvun alussa. Hän jäi eläkkeelle Suomen Yhdyspankin (SYP) pääjohtajan paikalta vuonna 1992.

Hirvonen tuli tunnetuksi myös kirkon piirissä muun muassa Tuomasmessussa ja erityisesti HelsinkiMissiossa sen uuden nousun tausta-arkkitehtina. Hirvonen toi liikemaailmasta tuttua johtokuntatyöskentelyä ja talousosaamista kirkkoa lähellä oleviin järjestöihin. Hän tarjosi laajemminkin talousosaamistaan kirkon käyttöön, mutta koki, ettei hänen viestiään aina otettu vastaan. Hirvosella oli ajatuksia ja näkemyksiä myös kirkon yleisemmästä kehittämistarpeesta.

Hirvonen on ollut myös Suomen Lähetysseuran johtokunnan jäsen sekä Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliiton (nykyisin Kirkkopalvelut) hallituksen puheenjohtaja.

Hirvonen kirjoitti 2018 pamflettimaisen muistelmateoksen, jossa hän kertoo elämästään erityisesti kirkon piirissä. Ajatuksia muutoksesta ja sen tarpeesta omassa – ja kirkon – elämässä ilmestyi ensin Kotimaan verkkosivuilla pdf-muotoisena kirjana, sitten myös omakustanteena. Kirja on vapaasti luettavissa täältä.

Hirvonen kirjoittaa:

”Uskoni tultua julkisesti tiedoksi saatoin todeta, että se ei vienyt minun uraani sivuraiteille, mitä olin etukäteen pohtinut. Tosiasiassa tärkeimmät minua koskeneet nimitykset, Yhdyspankin toimitusjohtajaksi, pääjohtajaksi ja emoyhtiönhallituksen puheenjohtajaksi, tapahtuivat sen jälkeen. Sama koskee valintaani merkittävien yhtiöiden, kuten Nokian, Kymmenen, Wärtsilän ja Finnairin hallituksiin.

Yhdyspankin hallintoneuvoston puheenjohtaja Jaakko Honko sanoi nimitystäni seuranneella kokouspäivällisellä joulukuussa vuonna 1987 pitämässään onnittelupuheessa: ’On turvallista tietää, että tulevan pääjohtajan arvomaailma on kunnossa.’”

Lue myös:

Eläkkeellä oleva pankinjohtaja Ahti Hirvonen pöllyttää pamfletissaan kirkon taloudenpitoa

Edellinen artikkeli”Vanhemmat, rakastakaa lapsianne, lakatkaa juomasta viinaa ja hoitakaa päänne kuntoon” – Poliisipappi Jaani Vilkkilä täyttää 50 vuotta
Seuraava artikkeliSuomen Lähetys­seuran kumppani­kirkon pastori kuoli aseellisessa hyökkäyksessä Pakistanissa

Ei näytettäviä viestejä