Paattisten seurakuntalaiset haluaisivat palauttaa yli 300 vuotta vanhan maalauksen kirkkoon, mutta Museovirasto vastustaa hanketta. Kyseessä on Lars Myran vuonna 1719 maalaama Viimeinen tuomio, joka oli aikanaan Paattisten vanhassa kirkossa. Myös vanhan kirkon saarnatuoli on säilynyt, mutta senkin tulevaisuus on avoin.
Turun pohjoisalueella sijaitseva Paattisten kirkko on rakennettu vuonna 1909 lääninarkkitehti Helge Ranckenin suunnitelman mukaan. Samalla paikalla sijaitsi aiempi, vuonna 1696 valmistunut kirkko, sen hirsiä on hyödynnetty nykyisen kirkon rakentamisessa.
Myös entisessä kirkossa ollut saarnatuoli sekä viimeistä tuomiota esittävä, Lars Myran tekemä taulumaalaus ovat tallella. Taulumaalaus on Maarian kirkon pappilan seinällä, ja saarnatuoli taas on varastoitu pölyn ja pulujen jätöksien sekaan tapulin varastoon.
Paikallishistoriaa harrastava yksityishenkilö teki aloitteen taulumaalauksen siirtämiseksi Paattisten uuden kirkon lehterin seinälle ja monet seurakuntalaisista kannattivat ehdotusta. Kirkko on kuitenkin suojeltu ja Museovirasto vastusti ehdotusta. Se aiheutti pettymyksen hanketta kannattaneissa.
Kirkkoherra Jukka Järvensivu Paattisten seurakunnasta toteaa, että syy siihen, miksi kirkkoon ei aiota sijoittaa Myran maalausta, on juuri Museoviraston kanta, joka hänen mukaansa sitoo seurakuntaa.
– Ilman Museoviraston lausuntoa seurakuntaneuvoston päätös olisi saattanut olla erilainen.
Museoviraston mukaan värimaailmaltaan raskas taulu poikkeaisi voimakkaasti nykyisestä keveän harmonisesta sisätilasta.
LAIN MUKAAN Kirkkohallituksen on pyydettävä hankkeesta Museoviraston lausunto, mikäli suojeltua kirkollista rakennusta esitetään olennaisesti muutettavaksi, purettavaksi tai sen käyttötarkoitusta muutetaan.
– Tulkinnanvaraista on, mitä oleellinen muutos, tarkoittaa, professori Heikki Hanka huomauttaa.
Hänen mielestään liikuteltavan taulun siirtäminen ei ole oleellinen muutos.
– Kirkon tulisi olla ajassa mukana myös menneisyyttä vaalien, ja ymmärtää kulttuurin kerroksellisuus sekä siinä ilmenevä sukupolvien jatkumo, Hanka painottaa.
Hangan mukaan Lars Myra oli turkulaista maalarisukua. Isä Abraham muutti Turkuun Ruotsista ja pojan lisäksi myös Larsin sisar oli maalari. Nainen maalarina oli silloin harvinaisuus. Heillä oli työpaja, joka teki erilaisia niin sanotun lankkumaalarin töitä, mutta myös taulumaalauksia.
– Paattisten vanhassa kirkossa oli todennäköisesti kyse isosta maalausurakasta, jonka yhteydessä myös viimeinen tuomio tilattiin.
Lars Myra oli Hangan mukaan Turun johtavia maalareita ja hyvin arvostettu. Hän työskenteli myös Turun tuomiokirkossa.
– Lisäksi tuomiokirkon lehterille sijoitettiin aikanaan Paattisten maalausta muistuttava viimeistä tuomiota esittävä taulu, jonka tilasivat ja lahjoittivat paikalliset räätälit.

MENNEIDEN AIKOJEN kuvataiteen arvostuksessa eletään yhä esteettisten arvioiden hengessä. Ajatellaan, että teoksella ei ole arvoa, mikäli se ei ole akateemisen taiteen laatuvaatimuksia täyttävä. Hieman kömpelökin maalaus kuitenkin kuvastaa hyvin omaa aikakauttaan.
Köyhässä Suomessa taiteilijoiksi pyrkiville ei ollut tarjolla taidekoulutusta. Ennen kaikkea taulumaalaukset ovat olleet todella suuri investointi.
Esteettiset näkemykset ovat myös muualla johtaneet siihen, että vanhoja maalauksia on haluttu siirtää pois kirkosta. Esimerkiksi joitain vuosia sitten Iitin kirkon ”rumasta Jeesuksesta” haluttiin luopua, Hanka kertoo. Carl Peter Elfströmin maalausta Kristuksen ylösnousemus (1830) oli moitittu myös Jeesuksen pullottavan vatsan vuoksi.
– Paikallinen kulttuuriyhdistys maksoi maalauksen konservoinnin, jonka jälkeen teos palautettiin kirkkoon sivuseinälle, yhä vastalauseiden saattelemana.
Myös Oulunsalon kirkon G. A. Dahlströmin ristiinnaulittua esittävä alttaritaulu vuodelta 1885 haluttiin poistaa. Tätä perusteltiin rumuuden lisäksi toteamalla, että siinä oleva pääkallo pelottaa lapsia.
Samaa argumenttia kuultiin käytettävän myös Paattisten viimeistä tuomiota esittävästä maalauksesta, siitä huolimatta, että nykyään pääkallo on suosittu kuva-aihe vauvan potkupuvuista penaaleihin.
MERKITTÄVÄ OSA suomalaista kulttuuriperintöä on seurakuntien omistuksessa. Heikki Hanka on toiminut evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuriperintöstrategiatyöryhmän puheenjohtaja. Kirkkotaiteen asiantuntijana hän on nähnyt, kuinka arvostuksen puutteessa omaa menneisyyttämme tuhotaan.
Kyse on tietysti myös rahasta, kirkollisen esineistön olemassaolo saatetaan jättää huomioimatta konservointikustannusten välttämiseksi. Paattisten Viimeinen tuomio on jo aiemmin konservoitu, saarnatuoli sen sijaan vaatisi työtä.
–Vanhoja saarnatuoleja on tuotu lukupulpeteiksi uusiin tiloihin, minusta se toimisi tässäkin tapauksessa.
Tämä edellyttäisi kunnollista arkkitehtisuunnittelua, ja olisi ilman muuta ”oleellinen muutos”. Taulumaalaukselle taas kirkon lehteri olisi Hangan mukaan hyvä paikka. Siellä teos ei häiritse ketään, mutta olisi silti saavutettavissa.
– En ymmärrä, miksi näin ei voisi tehdä. Nyt, kun seurakunnalla on omaa intoa, pitäisi mielestäni viranomaisten tukea, eikä asettua vastahankaan. Saarnatuolin konservoimiseksi kannattaisi aloittaa keräys, siten siihen on mahdollista saada tukea myös muualta.
Viimeisimmän tiedon mukaan Lars Myran maalaus aiotaan sijoittaa seurakuntatalolle. Saarnatuolin kohtalo on vielä auki.
Lue lisää kirkon kulttuuriperinnöstä:
Kirkossa kulttuuriperintöä vaalitaan nyt myös luopumalla
Eurajokelaisen navetan seinästä löytyi pala aarretta
Ilmoita asiavirheestä

