Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on arvokas ongelma, nimittäin massiivinen kiinteistöomaisuus. Omaisuutta on kerrytetty vauraina vuosina, mutta nyt kiinteistöjen hoitaminen vie ison osan seurakuntien rahoista.

– Omistaminen on kallista, Kirkkohallituksen kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto sanoo.

Keskimäärin rakennuksiin uppoaa neljännes seurakuntien toimintakuluista vuosittain. Se ei kuitenkaan ole koko totuus.

– Joissain seurakunnissa kiinteistökulut vievät kolmanneksen budjetista tai enemmän. Se on huolestuttavaa.

Kirkot kantavat, välittävät ja ilmentävät uskoa ja pyhyyttä

Taidehistorioitsijan koulutuksen saanut Saana Tammisto tuli kirkkoon töihin ensimmäisen kerran jo opiskeluaikanaan 2000-luvun taitteessa. Silloin hän alkoi tehdä seurakunnille kirkollisen esineistön inventointeja, joita kirkolliskokous edellytti vuonna 1998.

Työ on yhä kesken, mutta maali lähestyy: kirkon kulttuuriperintöstrategiassa inventointien takarajaksi on määritelty vuosi 2024.

Nykyisessä työssään Kirkkohallituksessa Tammisto vastaa Basis-rekisteristä, jonne kootaan tieto seurakuntien arvoesineistä, kiinteistöistä ja rakennuksista. Tammiston mukaan tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi erityisesti nyt, kun seurakuntien on karsittava omistuksiaan.

– Seurakuntien kokonaisedun toteutumisen kannalta on tärkeää, että päätöksenteko perustuu faktaan eikä fiilikseen. Täytyy tietää mitä omistetaan, jotta voidaan päättää mistä luovutaan.

Tammiston vastuulla on lisäksi kirkollinen esineistö ja taide sekä kirkon aineeton kulttuuriperintö, kuten hautausperinteet ja kirkkokahviperinne.

Tosin erottelu aineelliseen ja aineettomaan perintöön on Tammiston mielestä keinotekoinen.

– Kirkot rakennuksina, aineellisena perintönä, kantavat, välittävät ja ilmentävät aineetonta: uskoa ja pyhyyttä. Minusta kulttuuriperinnön näkökulma on myös kirkon ydintehtävän näkökulma.

– Kun sanotaan, että seinät ovat vain seiniä, niin se ei päde kaikkeen.

Toisaalta seurakuntien omistuksessa olevilla kirkoilla on valtava merkitys myös kansallisesti.

– Ei millään muulla yhteisöllä tai firmalla ole tämän tyyppistä rakennusperintöä, ei edes valtiolla.

Esimerkiksi keskiaikaisia kirkkoja on edelleen käytössä yli 70. Muita rakennuksia samalta ajalta on säilynyt vain kourallinen.

Kustannussäästöjä saataisiin, jos rakennukset saataisiin osaaviin käsiin

Arvokkaat kirkot ovat kuitenkin vain murto-osa seurakuntien kiinteistöistä. Yhteensä seurakunnilla on noin 7 300 rakennusta, joista kirkollisia rakennuksia – kellotapulit ja siunauskappelit mukaan lukien – on noin 1 400. Muut rakennukset ovat esimerkiksi seurakuntataloja, leirikeskuksia ja hautaustoimen rakennuksia.

Viime vuonna seurakunnat käyttivät kiinteistöjen korjaukseen ja ylläpitoon 257 miljoonaa euroa. Siitä vajaa kolmannes, noin 80 miljoonaa euroa, käytettiin kirkollisiin rakennuksiin.

Kirkko saa kulttuuriperinnöstä huolehtimiseen valtionrahoitusta. Loput kuluista maksetaan kirkollisverovaroista.

Nyt kirkon kiinteistökulut jäsentä kohti ovat rajussa nousussa. Osin syynä on maksajien joukon pieneneminen. Yksi syy on Tammiston mukaan myös kiinteistöosaamisen puute.

– Koko kirkossa on vain kuusi kiinteistöjohtajaa ja 45 kiinteistöpäällikköä. Kustannussäästöjä saataisiin, jos rakennukset saataisiin osaaviin käsiin. Omakotiasujan kokemuksella ei pysty huolehtimaan arvokiinteistöstä.

Jotta muusta voitaisiin luopua, kirkkojen käyttöä täytyy monipuolistaa

Jos mitään ei tehdä, kiinteistökulut kasvavat Kirkkohallituksessa tehdyn ennusteen mukaan nykyisestä noin 50 eurosta jäsentä kohti vuodessa yli 200 euroon vuoteen 2040 mennessä. Tähän kirkolla tuskin on varaa.

Alle 100 euron kustannuksissa jäsentä kohti pysytään vain, mikäli rakennuskanta pienenee 25 prosenttiin nykyisestä. Se tarkoittaa, että neljästä rakennuksesta jäljelle jäisi yksi.

Ja se yksi saisi olla kirkko, jos Saana Tammistolta kysytään.

– Kirkoista luopuminen on absurdi ajatus. Kirkot ovat sekä kulttuuriperinnön että uskon kannalta keskeisimmät rakennuksemme. Miksi ne heitettäisiin ensimmäisenä yli laidan, kun neljä viidesosaa kirkon kiinteistöistä on muita rakennuksia?

Sen sijaan muuta rakennuskantaa tulisi Tammiston mielestä selvästi karsia.

– Yhdellä seurakunnalla voi olla kuusikin leirikeskusta. Voisi miettiä, riittäisikö kaksi.

Jotta muista tiloista voitaisiin luopua, kirkkojen käyttöä täytyy monipuolistaa. Näin on linjannut myös kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunta, jonka aloitteesta tehtyä Saman katon alle -mietintöä Saana Tammisto oli mukana tekemässä.

Seurakuntien toiminnan vieminen kirkkoihin edellyttää, että \n>kirkkoihin tehdään muutoksia. Tammisto painottaa, että niiden tulisi olla harkittuja.

– Miten käy autiotaloille? Ne jäävät vandaalien ja luonnon armoille. Käyttö on rakennuksille parasta suojelua.

Paljon on jo tehtykin. Tammisto kertaa viime vuosina kirkkoihin tehtyjä olennaisia, kirkkohallituksessa vahvistettuja muutoksia. Penkkejä on siirretty pois kirkon takaosasta, jotta siellä voitaisiin juoda kahvit, ja etuosasta, jotta siellä olisi paremmin tilaa esimerkiksi arkulle, kuorolle, lapsille tai pyörätuolille. Urkuparven alle on rakennettu wc-tiloja ja morsiushuoneita.

Yleispäteviä ohjeita sallituista muutoksista ei voi antaa, sillä jokainen kirkko ja seurakunta on omanlaisensa.

– Asiantuntevaan suunnitteluun käytetty raha ei koskaan mene hukkaan, Tammisto sanoo.

Tammisto painottaa myös kokeilemista. Toiminta kannattaa siirtää kirkkoon ensin ja tehdä muutoksia vasta sitten, ei toisinpäin. Näin säästytään turhilta remonteilta ja päästään sekä taloudelliseen että rakennuksen ja kulttuuriperinnön kannalta parhaaseen ratkaisuun.

Tammisto kysyy, onko esimerkiksi keittiön rakentaminen välttämätöntä vai voisiko kahvit tuoda kirkkoon termoskannussa.

– Kun halutaan keittiö, tarvitaan vettä, viemäri ja ilmanvaihtoa. Rakenteisiin pitää kajota paljon.

Myös Museovirastoon on viisasta ottaa yhteyttä jo varhaisessa vaiheessa, Tammisto sanoo. Hän muistuttaa, että sen asiantuntemus on seurakuntien käytössä ilmaiseksi. Usein lausunnon pyytäminen on myös välttämätöntä, sillä olennaisia muutoksia tehtäessä edellytetään, että päätös on tehty parhaan tiedon valossa. Käytännössä se tarkoittaa Museoviraston lausuntoa.

Kondenssivesi kasteli Petäjäveden kirkon arvokkaat maalaukset

Kulttuuriperintöasiantuntijan työ on monipuolista. Haastatteluviikolla Tammisto on avustanut Petäjäveden seurakuntaa, jonka omistama Petäjäveden vanha kirkko on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ainoa Unescon maailmanperintökohde. Viime tammikuussa lämpötilan äkillinen muutos synnytti kirkkoon kondenssivettä, joka kasteli arvokkaat maalaukset.

– Siellä oli niin märkää, että ensin luultiin sprinklereiden lauenneen. Olen nyt selvittänyt, miten maalaukset saataisiin konservoitua, Tammisto kertoo.

Seurakuntien neuvonnan lisäksi hän kouluttaa esimerkiksi suntioita ja talouspäälliköitä ja käy yliopistojen luennoilla kertomassa kirkon kulttuuriperintö-<\n>työstä.

Saman alan työkavereita Tammistolla ei kirkossa juuri ole. Tällä hetkellä hänellä on kirkossa yksi vakinainen ja yksi määräaikainen kollega. He työskentelevät Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä.

– He hoitavat oman yhtymänsä kulttuuriperintöasioita, ja muuta Suomea varten olen sitten minä, Tammisto virnistää.